Munterinkadun päiväkodin oppimisympäristön kehittämisen lähtötilanne

Munterinkadun päiväkoti on toiminut vuorohoitopäiväkotina. Tammikuusta 2019 lähtien  päiväkoti  toimii  päivätalona ja lapsiluku talossa on vähentynyt  ja käytössä olevia tiloja täytyy muokata.  Salin päätytila ja kirjastohuone  kaipaavat uudistusta, jotta ne luovat mahdollisuuden  lasten itsenäiseen toimintaan  sekä tukevat  vuorovaikutusta ja innostaisivat  matematiikkaan ja luonnontieteiden oppimiseen. Päiväkodissa on myös tilava kahvihuone, joka on kokouskäytössä ja suurelta osin päiväsaikaan käyttämättä. Päätettiin lähteä kehittämään ja muokkaamaan tiloja uutta pedagogiikkaa tukeviksi.

Aloitettiin työstämään projektia pohtimalla tiloja ja tavaroiden paikkoja. Muodostettiin työryhmä päiväkodin henkilöstöstä.

Liikuntavälineet päivitettiin kuntoon ja mietittiin mitä hankitaan.

 

Kirjat siirrettiin kirjastohuoneesta pois ja löydettiin parempi ratkaisu kirjojen säilytykseen, nyt on lapsilla paremmat mahdollisuudet käyttää niitä.

Kahvihuoneen  seinältä poistettiin ilmoitustaulu, niin saatiin tilaa uudelle LED esitysnäytölle.

Millainen on lasten mielestä ihanteellinen oppimisympäristö?

Lapset suunnittelivat piirtäen millainen heidän mielestään olisi unelmien päiväkoti.

Lasten toiveet:

  • valohuone
  • trampoliini
  • patjahuone
  • voimistelurenkaat/köysi
  • vesileikit sisätiloissa

Pyrimme siihen, että hankittavat välineet tukisivat eri-ikäisten lasten taitojen kehittymistä.

 

 

Asemanseudun kuulumisia

Olemme nyt saaneet Asemanseudun päiväkotiin kaikki tilatut lelut ja välineet.

Valopöytä on löytänyt paikkansa pienestä huoneesta ja on ollut jo käytössäkin.

Valopöytää varten tilasimme myös läpinäkyviä rakennuspalikoita.

 

Valokuutiot ovat tuoneet paljon iloa meidän päiväkodin lapsille!

Pienten kanssa olemme ihmetelleet kuutioita ja miettineet, miten ne vaihtavat väriä

ja miten päin kuutiota täytyy kääntää, että saadaan tietty väri kuutioon.

 

 

Piinokankadun liikuntavälineiden säilytysongelma

 

Liikuntavälineiden säilytys-ongelma

Piinokankadulla salin yhteydessä on pienempi tila, joka jakautuu haitariovella. Tila oli aina melko sotkuinen ja tavaroiden säilytys omilla paikoillaan oli usein haastavaa. Lasten oli lähes mahdotonta hakea itse liikuntavälineitä ja vanhat hyllyt olivat jo melko huojuvia. Haluttiin järkevä ratkaisu välineiden säilytykseen, siirtämiseen, sekä lapsille paremmat mahdollisuudet valita, ottaa ja palauttaa välineitä.

 

Ongelman ratkaisu

Ongelma päätettiin ratkaista suurella kärryllä, jonne mahtuisi erilaisia välineitä, ne olisi helposti otettavissa ja kärryä saisi tarvittaessa siirrettyä eri tiloihin. Kärry liikkuu pyörillä, jotka saa tarvittessa lukittua, sisältää mm. suuria säilytyslaatikoita ja siihen on mahdollista tilata lisäosia, kuten koukkuja ja pienempiä laatikoita sivuihin kiinnitettäviksi.

 

 

 

Lopputulos

Turhat, vanhat kaapit saatiin tilasta pois. Tällöin salin saa myös tarvittaessa suuremmaksi tai mahdollisesti hyödynnettyä leikkitilana tai muuna oppimisympäristönä arjessa. Kärryn voi työntää vaikka käytävälle pois tieltä ja välineet ovat selkeämmin esillä myös lapsille. Laatikoihin tulee vielä selkeät papunetistä tulostetut kuvat helpottamaan välineiden ottamisen valintaa ja palauttamista paikoilleen.

Terveisiä Arkeologinkadun päiväkodista

Arkeologinkadun päiväkodissa on päästy vauhtiin liikuntakassin, tutkimuskassin ja digi/robokassien kanssa.

Tilat Lampolankadun päiväkodilla, Jäkärlän puistokadun päiväkodissa ja Arkeologinkadun päiväkodissa ovat hyvin erilaisia, joten kehittämiskohdetta/kohteita miettiessä pohdimme erityisesti sitä, miten saisimme välineistöä ja oppimisympäristöä muokattua niin, että jokaisen talon lapsilla on oikeus ja mahdollisuus välineistöön ja toimivaan oppimisympäristöön.

 

Hankkeen kautta saimme monipuolisesti välineistöä ja lähdimme pohtimaan erilaisia toteutusideoita. Lopuksi päädyimme kokoamaan näistä kolme isoa kokonaisuutta.

Perusliikuntavälineistön päivitettiin kuntoon jokaisessa talossa, joiden lisäksi hankitiin päiväkodille yhteinen isompi liikuntakokonaisuus, joka kiertää nyt kuukauden kerrallaan talojen välillä mahdollistaen kaikkien tasapuolisen mahdollisuuden näiden välineiden käyttöön.

 

 

 

Välineistöön tehtiin hankintoja ajatuksella, että jokaiselle
lapselle tulisi liikuntaan kannustavaa ja motorista kehitystä tukevaa välineistöä, joita ryhmät pystyvät monipuolisesti muokkaamaan juuri ryhmän lasten tarpeisiin vastaaviksi. Yhteen päiväkodin taloista hankittiin kiipeilyseinä ja huoneeseen matot mahdollistamaan turvallinen kiipeily jokaiselle tilan käyttäjälle.
Lisäksi kahteen taloon mahtui isoja pehmopalikoita liikuntaan ja rakenteluun.

 

Panostimme myös erityisesti tiedekasvatukseen ja ostimme erilaisia tiedekasvatukseen sopivia välineitä ja materiaaleja. Tutkimusvälineistöä päivitettiin ja hankittiin monipuolisia ja eri-ikäisille sopivia välineistöä. Erityisesti kiinnitettiin huomioita, että tutkimusvälineistössä on myös päiväkodin pienimmille lapsille sopivaa välineistöä. Tutkimuskassi kiertää nyt päiväkodin eri talojen välillä, jolloin kaikilla lapsilla on yhtäläinen mahdollisuus välineistön käyttöön.

Myös ulkona ja luonnossa käytettäviin tutkimisvälineisiin panostettiin erityisesti hankinnoissa.

      

 

 

 

 

 

 

Saimme myös mahdollisuuden tehdä hankintoja päiväkodin
yhteiseen digi/robokassiin, joka mahdollistaa nyt suuremman
määrän iPadeja talojen käyttöön.
Botley-robotti asustaa kassissa ja se onkin ollut
lasten mielestä hauska ja näin leikin ja toiminnan avulla
on tutustuttu koodauksen alkeisiin.

 

Nyt kevät ja alku syksy on aloitettu tutustumalla uusiin välineisiin ja kehitetty erilaisia pedagogisia toimintamalleja, miten niitä hyödynnetään eri lapsiryhmien kanssa ja otetaan lapset innolla mukaan jatkossakin ideointiin ja opitaan yhdessä uusia asioita tutkimalla, leikkimällä, toimimalla ja yhteistyöllä 🙂

Kelluuko leluauto? Entäpä lego? Tiedekokeilua Siileissä!

Kerttulin päiväkodin Siilit ryhmässä lapset toteuttivat hellepäivien aikana jääpalamaalausta. Lapset laittoivat ylimääräiset jääpalat vesiastiaan ja ihmettelivät jääpalan kellumista. Myös puutikun kelluminen ihmetytti, vaikka ”se on kuitenkin puuta ja puu on painavaa”. Tästä saimme idean toteuttaa kellumiskokeen, jossa lapset saivat kerätä päiväkodin pihalta materiaalia. Testattavaksi löytyi mieltymysten mukaan oksia, kukkasia, kaarnaa, kiviä ja puiden lehtiä. Ryhmän tiloista löytyi myös paljon leluja koetta varten: mm. autoja, legoja, dinosauruksia, kuulia, puupalikoita ja laiva.  Ennen kappaleiden kellumista pohdimme jääkö kappale veden pinnalle kellumaan vai uppoaako se. Sitten testaamaan!

Lapsien hypoteesina oli, että jos kappale on painava, se uppoaa. Näin ei kuitenkaan aina ollut, ja keskustelimme kappaleen tiheydestä. Lapset lajittelivat eri ämpäreihin kelluvat ja uppoavat kappaleet. Loppuhuipennuksena lelulaiva kellui, vaikka se oli täynnä leluja. Tämä sai lasten leuat loksahtamaan auki ja herätti paljon keskustelua: ”Ville Viikinki-laiva kelluu myös vaikka se on täynnä ihmisii ja syötävää! Hauskaa toimintaa, josta ei kuivin vaattein kyllä selvitty!

 

               

Jääpalataidetta hellepäiviin

Viime viikkojen helteet ovat haastaneet meitä kasvattajia keksimään mahdollisimman mielekästä puuhaa ulkoiluhetkiin. Lapset ovat maalanneet ulkona niin vesiväreillä kuin vedellä ja näistä inspiroituneena ajattelin toteuttaa lapsien kanssa netistä bongaamani jääpalamaalauksen!

Ensimmäisessä vaiheessa vesi värjätään vesiväreillä. Vedestä kannattaa tehdä mahdollisimman tummaa, jotta jääpalan sulaessa maali siirtyy paperiin kunnolla.

 

Hyvää hienomotorista harjoittelua muovipipetillä, jolla vesi siirretään jääpalamuotteihin! Muottina toimii todella hyvin myös kananmunakenno!Tikut jääpalamuotteihin ja sitten tuotos pakkaseen jäätymään! Jätimme osat jääpaloista ilman tikkua, sillä lapset halusivat myös tutkia jääpalojen kellumista vedessä

 

Herkullisen näköisten jääpalojen annettiin jäätyä yön yli pakkasessa – seuraavana päivänä viilentäviä maalaushommia! Jääpalojen annettiin jäätyä yön yli pakkasessa – seuraavana päivänä viilentäviä maalaushommia!

Paperin ja konvehtimuotin lisäksi tässä projektissa käytetyt materiaalit, jotka saapuivat keväällä jokaiseen ryhmään!

 

         

Jääpalat sulivat helteellä vauhdilla, mutta pienet taitelijamme nauttivat viileästä askartelusta täysillä! Osa lapsista liikutteli jääpaloja tikulla, osa paperia käännellen – tyylejä on monia ja lapsilta saa parhaimmat ideat! Lopuksi lapset sekoittivat putkissa eri värisiä jääpaloja ”smoothieiksi”!

Lapset keksivät askartelun aikana testata: kelluuko puutikku tai jääpalat? Entäpä isommassa ämpärissä putki, jossa on jääpaloja? Toteutimme myöhemmin kellumiskokeen lasten kanssa – tästä lisää seuraavassa blogipäivityksessä!

 

Uuden geometrisen pelin testailua Kerttulissa

Uutuuksia Kerttulissa! Saimme uunituoreen matemaattisen pelin postin mukana. Nämä menivät heti testiin! Lapset pitivät todella paljon uudesta pelistä, jonka avulla voi harjoitella vaikkapa värejä, laskemista ja erilaisia geometrisiä muotoja. Hauskaa puuhaa niin pienryhmätoimintaan kuin pöytätehtäväksi.

Pelissä on erilaisia pohjakuvioita ötököistä avaruuteen, joten jokaiselle löytyi mieluisa!

Tarkoituksena on löytää oikeat geometriset perusmuodot alustoihin. Lisähaastetta: lapsen tulee muodostaa pohjakuvan valkoinen kuvio pöydälle mallintamalla! Lapset innostuivat myös tekemään omia muodostelmia! Lopuksi palat siivotaan pieniin pusseihin lajittelemalla!

STEAM junior-haastekilpailu

Rahjekadun päiväkodin 5-vuotiaat osallistuivat STEAM junior-haastekilpailuun toukokuun lopulla. Kilpailun aiheena oli Pieniä suuri Itämeri-tekoja 2020, jossa ratkottiin Itämereen liittyviä pulmia. Meidän 5-vuotiaat alkoivat innolla suunnittelemaan vedenpuhdistuskoneita nähtyään haastevideon. Alla olevassa videossa, joka on meidän päiväkodin kilpailutyö, näkyy vedenpuhdistuskoneiden erilaiset toteutukset.

Pääskyvuoren päiväkodin Active Floor

Pääskyvuoren projektissa tapahtunutta

Pääskyvuoren suunnitelma on kokenut melkoisen muodonmuutoksen projektin edetessä. Syksyllä 2019 päädyimme pohdintojen jälkeen kehittämään Kotkien pikkuhuoneesta lapsien toiveen mukaan Hoplop-tyyppistä tilaa. Lisäksi tilaan tulisi lisättyä todellisuutta, jossa tehtäviä voisi ja pitäisi tehdä yhteistyössä. Tavoitteena olisi, että eskarilaiset toimisivat yhteiseen tavoitteeseen pyrkien, heillä olisi mahdollisuus toimia pienissä porukoissa ja kehittää yhteishenkeä, ryhmätyötaitoja ja eops:n mukaisia kongnitiivisia taitoja. 

Lisäksi syksyn 2019 aikana havahduimme siihen, että yksikössämme kierrätysmahdollisuudet ja –pisteet ovat erittäin heikot. Projektin puitteissa hankkisimme jokaiseen opetustilaan paperinkeräyslaatikot, lisäksi henkilökunnan kahvihuoneen yhteyteen tulisi keräyspisteet metallille, muoville, kartongille, lasille sekä biojätteelle. Lisäksi tilaisimme jo olemassa oleviin kalusteisiin laatikostoja sekä matematiikkamaton.  

Keväällä 2020 eri mahdollisuuksia tutkiessamme kiinnostuimme yhä enemmän lisätystä todellisuudesta.  Toivomamme kosketuslattia sekä siihen liittyvä muokattava oppimissisältö/ohjelmisto, sekä käyttökustannukset kolmen vuoden ajalle osoittautuivat lähes mahdottomiksi olemassa olevalle budjetille. Pohdintojen jälkeen päädyimme tilaamaan Active Floorin, vaikka tämä tarkoitti sitä, että jouduimme luopumaan kaikista muista hankinnoistamme.

Kotkien pikkuhuone ennen Active Flooria.

 

 

Active Floor

Active Floor koostuu suuresta, interaktiivisesta lattiasta sekä kattoon asennetusta projektorista. Active Floorin mukana tuli ohjelmisto, jonka peleistä pieni osa oli suoraan hyödynnettävissä esikoululaisten käyttöön. Henkilökunnalle jää melkoinen urakka, koska pelejä pitää kääntää suomen kielelle, sekä esikoululaisille sopivaan muotoon.

 

Active Floorin projektori asennettiin kattoon.
Esikoululaiset pääsivät testaamaan lattiaa toukokuun lopulla.
Kellonaikojen harjoittelua.

 

Miten sarja jatkuu?

Active Floor sai suuren suosion esikoululaisten keskuudessa. Lapset oppivat nopeasti, kuinka matolla tulisi toimia. He oivalsivat samantien, että ihmisen varjo aktivoi lattian käskyjä. Aikuiset taas puolestaan yrittivät saada lattiaa toimimaan tallomalla lattiaa kovemmin ja kovemmin.

Liikunnan riemua Ruiskadulla

Hiihtolomaviikolla päiväkotiin saapui kehittämishankkeen myötä lasti uusia hienoja liikuntavälineitä ja siitä asti ne ovat olleet ahkerassa käytössä. Erityisen suosittuja ovat olleet isot pehmopalikat, joita on käytetty ainakin rakenteluleikkiin, istuimina ja jumpparadan osina.  Voimistelupenkillä voi tasapainoilla tai hyppiä  pupuhyppyjä sen yli. Siitä saa myös mainion liukumäen puolapuihin. Liukumäkeen voi kiivetä joko puolapuita pitkin tai vetämällä itsensä käsivoimilla ylös pitkin liukumäkeä. Koripallomaali on ollut myös hyvin suosittu niin kuin myös uudet isot voimistelupatjat, joilla on mahtavaa tehdä kuperkeikkoja. Trampoliini on myös ollut kovassa käytössä. Hankimme hankkeen kautta myös mahalaudat, joille voi tehdä pehmopalikoista ”areenan” ja kurvailla pitkin salia. Pieni liikuntasalimme on nyt paljon houkuttelevampi ja monipuolisempi. Kuvissa vietämme synttäreitä ja toteutamme sankarin toivetta jumppavälineiden kanssa vapaasti peuhaamisesta.