Suomen mestaruus Sokrates-väittelykilpailussa 19.-20.1.2018

Klassillisen joukkue vei mestaruuden Sokrates-väittelykilpailussa

Turun klassillisen lukion väittelyjoukkue on nuorten väittelyiden Suomen mestari vuosimallia 2018.

Vuosittain Nuorten filosofiatapahtuman yhteydessä järjestettävä Sokrates-väittelykilpailu käytiin 19.1. – 20.1. Helsingin Paasitornissa. Kisaan osallistui 27 joukkuetta ympäri Suomen. Turun klassillisen lukion väittelijät Aaro Burmeister, Amanda Puerto-Lichtenberg, Anniina Kankaanpää, Akseli Rautionmaa, Anni Virtanen, Silja Metsätähti ja Lielan Teinilä veivät kisasta kirkkaimman mitalin. Korvaamattomana taustatukena olivat myös koko prosessin aikana apuna olleet väittelykerholaiset Eemeli Väisänen, Eetu Meriö ja Marvell Hommy. Joukkuetta valmentaa filosofian opettaja Laura Apell.

Klassillisen joukkue voitti kirkkaasti molemmat alkueräottelunsa, raivasi tiensä välieristä semifinaaliin ja lopulta finaaliin saakka. Loppuottelussa koulumme väittelijät kohtasivat Joensuun normaalikoulun lukion. Finaaliaiheeksi osui väite ”Mahdottoman vaatiminen on hyvä keino saada muutoksia aikaan”, ja joukkueemme päihitti siinä vastustajansa vieden ykkössijan koko kilpailussa.

Väittelykerho perustettiin vasta syksyllä, ja joukkue on treenannut yhdessä vain pari kuukautta. Mestaruus on siis todella huikea saavutus.

Turun klassillinen lukio on ylpeä taitavasta joukkueestaan ja onnittelee koko tiimiä ja taustavoimia!

Väittelyt lauantaina 20.1.

VI lohko
19. Linnankosken lukio, Porvoo
20. Kouvolan yhteislyseo
21. Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

klo  10-11
Linnankosken lukio – Kouvolan yhteislyseo  (302). Tulos 2-1
Tuomarit: Paul Nyman, Erik Inberg, Rosa Kaimio
Pj: Leila Kiviluoma

klo  12-13
Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio – Linnankosken lukio (302). Tulos 1-2
Tuomarit: Mikko Leinonen, Joonas Mustonen,  Erik Inberg
Pj: Tuovi Pääkkönen

klo 14-15
Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio – Kouvolan yhteislyseo (303). Tulos 2-1
Tuomarit: Annie Talvisto, Minna-Kerttu Vienola ja Maria Hämeen-Anttila
Pj: Minna Kujala

VII lohko
22. Salon lukio
23. Luostarivuoren lukio, Turku
24. Rovaniemen lyseonpuiston lukio

klo 11-12
Salon lukio – Rovaniemen lyseonpuiston lukio (302). Tulos 1-2
Tuomarit: Joonas Mustonen, Henrik Sawela, Mikko Leinonen
Pj: Salomo Juupaluoma

klo 12 -13
Luostarivuoren lukio – Salon lukio  (303.Tulos 1-2
Tuomarit: Emilia Kukkola, Minna-Kerttu Vienola ja Maria Hämeen-Anttila
PJ: Matti Taneli

klo 14 -15
Rovaniemen lyseonpuiston lukio – Luostarivuoren lukio (304) Tulos 1-2
Tuomarit: Niko Lempa, Erik Inberg, Joonas Mustonen
Pj: Merja Salo

VIII lohko
25. Turun klassillinen lukio
26. Turun lyseo
27. Raision lyseo

klo 11-12
Turun klassillinen lukio – Raision lyseo (303). Tulos 2-1
Tuomarit: Annie Talvisto, Kuisma Keskinen, Ninna Salminen
Pj: Laura Apell

klo 12-13
Turun lyseo – Turun klassillinen lukio (304). Tulos 1-2
Tuomarit: Katri Hämeenniemi,Erkki Koskimäki, Henrik Sawela
Pj: Jaakko Lindfors

klo 14-15
Turun lyseo – Raision lyseo (302). Tulos 0-3
Tuomarit: Ilmari Hirvonen, Rosa Kaimio, Jami Valorinta
Pj: Sini Taneli

 Puolivälierät

Alkulohkojensa parhaat selviytyvät puolivälieriin

klo 10-11
Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu – Kulosaaren lukio. Tulos 2-1.
Tuomarit: Niko Lempa, Tarna Kannisto, Emilia Kukkola
Pj: Väittelevistä joukkueista

klo 10-11
Tuusulan lukio – Helsingin normaalilyseo. Tulos 2-1
Tuomarit: Annika Mällinen, Venla Kalliokoski, Katri Hämeenniemi
Pj: Väittelevistä joukkueista

klo 16-17
Kallion lukio – Linnankosken lukio. Tulos 2-1
Tuomarit: Sini Taneli, Jaakko Lindfors, Merja Salo
Pj: Väittelevistä joukkueista

klo 16-17
Luostarivuoren lukio – Turun klassillinen lukio. Tulos 1-2
Tuomarit: Ilmari Hirvonen, Tarna Kannisto, Niko Lempa
Pj: Väittelevistä joukkueista

Välierät

klo 13-14
Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu –  Tuusulan lukio   Tulos: 2-1
Tuomarit: Matti Taneli,Jaakko Lindfors,Samuli Juupaluoma
Pj: Väittelevistä joukkeista

klo 18-19
Kallion lukio  – Turun klassillinen lukio. Tulos 1-2
Tuomarit: Olli Hakala, Arno Kotro, Hanna-Mari Vanhanen
pj: Väittelevistä joukkueista

FINAALI klo 20.30 – 21.30 (Siltasaari-Sali)
Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu –  Turun klassillinen lukio. Tulos 1-2
Tuomarit: Ukri Pulliainen, Arno Kotro, Venla Kalliokoski