Tsykin lukio toimii vasta remontoiduissa, toimivissa tiloissa ydinkeskustassa, erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä.
Lukiossamme on monipuolinen ja laaja kurssitarjonta. Lähes kaikissa oppiaineissa opiskelija voi valita valtakunnallisten kurssien lisäksi useita koulukohtaisia syventäviä kursseja. Opiskelijalla on näin mahdollisuus rakentaa yksilöllinen opintopolku painottaen itseään kiinnostavia oppiaineita, esimerkiksi kieliä, historiaa tai psykologiaa. Yleislukion opiskelijat voivat osallistua myös erikoislinjojen kursseihin, mikäli niissä on tilaa.
Myös taideaineiden kurssitarjonta on laaja, ja koulupäiviä voi keventää valitsemalla opintoihinsa musiikkia, kuvataidetta ja ilmaisutaitoa. Kursseja voi kerryttää esimerkiksi osallistumalla kuoroon, bändiin tai esitysten tekemiseen. Kuvataiteen monipuolisia kursseja, joita esitellään tarkemmin Kuvataidepainotus-sivulla, voivat valita kaikki Tsykin lukiolaiset.
Tsykissä voi myös suorittaa kuvataiteen, musiikin ja liikunnan lukiodiplomin sekä puheviestinnän päättökokeen. Tarjolla on lisäksi kulttuurikurssi, jonka saa käymällä näyttelyissä, teatterissa, elokuvissa ja muissa kulttuuritapahtumissa.
Opiskelu Tsykin lukiossa on monipuolista ja innostavaa. Perinteisen luokkaopetuksen lisäksi teemme useissa oppiaineissa paljon vierailuja ja projektitöitä sekä opintomatkoja niin kotimaahan kuin muuallekin Eurooppaan. Lukiossamme kokoontuu myös filosofikahvila, jossa harjoitellaan keskustelutaitoja, ja Tiedekahvila, jossa saa vertaistukea käytännön opiskeluun.
Opiskelijoiden hyvinvointi on meille tärkeää. Lukiossamme on terveydenhoitajan, opintopsykologin ja kuraattorin toimipisteet. Opiskelijakunta valitsee vuosittain hallituksen, jonka kautta opiskelijat voivat vaikuttaa yhteisiin asioihin ja esittää omia ideoitaan koulun arjen parantamiseksi. Opiskelijakunta myös järjestää yhteisiä tapahtumia, joissa vahvistetaan Tsykin henkeä.
Lukion oppimäärä sisältää:
- äidinkieltä ja kirjallisuutta
- toista kotimaista kieltä ja vieraita kieliä
- matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ja maantiedettä
- historiaa, yhteiskuntaoppia, psykologiaa ja filosofiaa, terveystietoa, uskontoa tai elämänkatsomustietoa
- liikuntaa ja muita taito- ja taideaineita
- opinto-ohjausta