ku12 Örössä

Kuvataiteen kurssi 12 Taidetta saaristossa vietti ikimuistoisen, elämänmakuisen ja taidetyöntäytteisen opintoretken Örön saarella. Matka piti sisällään paljon silmien loistoa, ääripäiden tunteita sekä itsensä ylittämisiä muun muassa ympäristötaiteen ja performanssin parissa. Opiskelijoiden ympäristön havainnoinnin tuloksena syntyneitä, saaren luontoon, historiaan ja tunnelmaan pureutuvia lopputöitä on esillä nyt kolmennessa kerroksessa olevassa näyttelyssä.

Mielestäni kivointa Örössä oli torstai kokonaisuudessaan, varsinkin ympäristötaide. Se oli mukavan simppeliä ja luonnonläheistä puuhaa, enkä ollut koittanut ympäristötaiteen tekemistä koskaan ennen. Olen aika ylpeä minun ja Anni-Martan vedenalaisesta kivispiraalista. Vaikka se onkin aika yksinkertainen, se näyttää silti hienolta ja jännittävältä veden läpi katsottuna. Melkein kaikkien kurssilaisten taideteoksista tuli hienon näköisiä ja sekin, joka meni rikki, oli konseptina hyvä ja mielenkiintoinen. Ja jokaisella tuntui olevan hauskaa ympäristötaidetta tehdessä!

Hauskaa oli myös performanssin tekeminen, ja muiden tekemien performanssien katsominen. Jokaiselle oli varmaan jonkinlainen itsensä ylitys saada kasaan kokonainen taide-esitys aikaan vain kahden muun ihmisen kanssa ja vieläpä noin puolessa tunnissa. Performanssi on kivan vapaamuotoinen käsite. Se mahdollistaa tekemään mitä vain, tai olla tekemättä. Esimerkiksi meidän ryhmämme päätti, ettei muiden edessä ole kovin miellyttävää esiintyä, joten päädyimme neuvomaan yleisöä pitämään silmät kiinni. Joka ryhmän esityksistä tuli myös kivan erilaisia, kun mitään tarkkaa ohjeistusta ei ollut.

-Norma

Öinen meri on tumma ja pelottava, mutta silti se kiehtoo. Se on kylmä, niin kylmä, etten käsitä miten kukaan voi uida siinä. Varpaani alkoivat sinertää, vaikka pidin niitä vedessä vain pienen hetken.

-Milja

Viikon taideteos: Pihla Joensuu, Loisto

Viikon teokseksi valittu Pihla joensuun teos on Ku7 maalauskurssin lopputyö. Pihla kertoo värikylläisen teoksensa syntyprosessista:

Maalaukseni on pitkälti prosessityö ja sen ilme on muuttunut koko ajan. Ostaessani maalauspohjaa en vielä tiennyt kuin, että tulisin maalaamaan jonkinlaisia kukkia. Ostamani pohja tuntui vain täydellisen kokoiselta, ihanan isolta ja jotenkin avaralta. Ensimmäinen ajatukseni oli maalata hyivnkin minimalistinen ja vaalea työ maljakosta ja muutamasta kukasta, sekä varisseista terälehdistä. Ajatus ei kuitenkaan tuntunut aivan minulta. Kaipasin sitä, että saan käyttää kunnolla erilaisia värejä ja leikkiä sävyillä ja väriyhdistelmillä. Kotimme portailla oli juuri tuohon aikaan täydessä kukassa ihanan persikan väriset, suuret ruusut.

Törmäsin Instagramissa maalari Carrie Smithiin ja ihastuin erääseen hänen akryylimaalaukseensa ”Be the Light”. Eityisesti ihastelin tummaa taustaa, joka sai punasävyiset kukat loistamaan kirkkaasti. Myös teoksen rentous, huolettomuus ja ekspressionistisuus viehätti. Tarkoituksenani ei ollut alunperinkään pyrkiä kopiomaan hänen työtään, joten työni edetessä sille kehittyi aivan oman laisensa luonne. Kuitenkin taustalla oli vielä sama tunne, johon ihastuin Smithin teoksessa.

Melko pian ymmärsin haluavani työhöni kunnon impastoa ja lisäsin myös voimakkaampia väriyhdistelmiä. Impastot loivat mielestäni mukavaa rentoutta työhön ja korostivat työhön syntynyttä syvyysvaikutelmaa. Osa kukista sai jäädä himmeämpinä ja epämääräisempinä tummaa taustaa vasten, kun taas joitakin kukkia pyrin nostamaan erityisesti esille.

Nimesin oman työni ”Loistoksi” ennen kuin olin edes kiinnittänyt huomiota alkuperäisen teoksen nimeen. Mielestäni Smith on siis onnistunut välittämään hyvin teoksensa viestin ja tunnelman. Toivon, että myös oma työni olisi jollakin tavalla viestimässä värien riemua ja herättelemässä huomioimaan, kohta kukkaan puhkeavaa, kukkaloistoa myös luonnossa. 

Pihla Joensuu, 16F

VIIKON TAIDETEOS: Monika Tiira, Getting Better

Olen sairastanut noin viisi vuotta syömishäiriötä ja ehkä vihdoin voin sanoa, että olen saanut käännettyä sen osalta elämässäni uuden sivun. Teoksessani halusin käsitellä tätä itselleni tärkeää ja henkilökohtaista aihetta tribuuttina niin sanotulle parantumiselleni ja kasvamiselleni.

Kuva sarjassa on kolme kuvaa kronologisessa järjestyksessä. Ensimmäinen kuva kuvaa bulimialle tyypillistä herkkujen ja ruuan ahmimista, mutta tätä esiintyy muissakin määrittelemättömissä syömishäiriöissä. Toinen kuva on varsinkin kirjaimellinen itsensä oksentamiseen pakottava kohtaus. Vaikka tämä kuva on varsin silmiin pomppaava ja se ”oksentaa” aiheen suoraan katsojalle, halusin sen tehdä ja saada katsojan tuntemaan itsensä vaivaantuneeksi. Viimeisessä kuvassa juhlitaan syömishäiriön kanssa kamppailua ja siitä selviytymistä, mutta jää katsojan tulkittavaksi onko kolmen kuvan aikajana syömishäiriöstä parantumiseen vai kuvaako se yksittäisen ahminta ja oksennus jakson helpottavaa tunnetta.

Kuvaustilanteessa totta kai pelotti, sillä tällainen oli osa jokapäiväistä elämääni viiden vuoden ajan ja varsinkin viime keväänä. Pelkäsin sitä, että aiheuttaisinko itselleni ahdistusta aiheen takia tai, että aiheuttaisinko muille ahdistusta aiheellani. Kuitenkin halusin tämän aiheen näyttää näinkin rajusti juuri sen takia, että se on monille ihmisille jokapäiväistä elämää, josta pitäisi saada keskustella ja pohtia normaalissa keskustelussa. Tätä ei kuitenkaan tapahdu, sillä luultavasti mielenterveydelliset häiriöt ovat edelleen tabu.

Monika

Teos on Ku11 Valokuvaus ja pimiötyöskentely-kurssin lopputyö: Tekniikkana filminegatiivista pimiössä vedostettu mustavalkokuva(Hopeagelatiinivedos)

Viikon taideteos: Helene Honkala: Born to look

Tsykin lukion kakkoskerrokseen on valittu paikka viikottain vaihtuvalle kuvataiteen mininäyttelylle. Esille pääsee viikottain teos joka on jollain tapaa erityinen, erillainen ja vaikuttava. Ensimmäinen teos on ku6 kurssilla syntynyt teos josta tekijä itse alla kertoo.

Helene Honkala: Born to look, syntynyt katsomaan.

Tein Ku6 piirustuskurssilla kasvokuvan hiilellä. Ideana oli, että ensin värjättiin hiilellä valkoinen paperi kokonaan mustaksi ja sen jälkeen raaputettiin hiiltä pois erilaisilla työkaluilla ja tekniikoilla. Kuvan malli on nimeltään Karen Bengo ja löysin hänen kuvansa täysin sattumalta googlettaessani eri hakusanoilla. Halusin erityisesti mallikuvakseni henkilön, jolla on suuret silmät, hän on kalju ja myös tummaihoinen. Minulla ei ole muuta selitystä siihen miksi halusin juuri näihin kriteereihin sopivan mallin kuin vain se, että hänellä on kauniin paksut huulet ja intensiivinen katse. Hiuksia en halunnut siksi, koska halusin keskittyä kasvojen piirteisiin ja erityisesti silmiin. Lopulta päädyin siis ottamaan mallia tästä kyseisestä kuvasta; https://i.pinimg.com/originals/2c/b8/9c/2cb89cc7cb9301e049159a2f8bf2b960.jpg

Aluksi hiilen raaputtaminen pois paperilta oli tuskaa, mutta pikku hiljaa työ alkoi edistymään ja aloin hallita työtapaa. Loppujen lopuksi tämä työ on omasta mielestäni yksi parhaimmistani ja sen tekeminen kokonaisuutena oli todella terapeuttista. Annoin teoksen nimeksi Born to look, koska silmät ovat niin isossa osassa työtäni. Meistä jokainen on syntynyt katsomaan tätä maailmaa omilla silmillään ja sen takia silmät kertovat tunteistamme ennen, kun ehdimme sanoa sanaakaan.

Helene

 

 

 

Turun lukioiden kuvataiteen diplominäyttely Brinkkalan galleriassa 13.4.-20.5.

Turun lukiot saivat Brinkkalan gallerialta mahdollisuuden laittaa näytille kuvisdiplomin suorittaneiden oppilaiden teoksia. Viisi lukiota on ottanut osaa näyttelyyn, ja teoksia on yhteensä 21 opiskelijalta. Näistä 21 teoksesta yhdeksän on tullut TSYKkiläisiltä, joten meillä on varsin vahva edustus. Esillä on monenlaisia tekniikoita, perinteisestä piirustuksesta ja maalauksesta videoon ja digitaalisiin maalauksiin.

Avajaiset pidettiin torstaina 12. huhtikuuta. Pieni Brinkkalan galleria ahtautui täyteen kapasiteettin, ja yhteensä avajaisten ihmismäärä ylitti kahdeksankymmenen. Kuulimme pienen puheen opettajilta, jonka jälkeen nostettiin malja näyttelyn taiteilijoille. Akustinen kitara säesti livenä, kun opettajat ja opiskelijat sekä heidän ystävänsä ja perheensä tarkastelivat teoksia ja tutkailivat portfolioita, ja tietysti nauttivat virvokkeita ja jutustelivat.

On todella hienoa, että opiskelijoilla on tällainen mahdollisuus saada töitään esille. Kaikki kuvisdiplomin suorittaneet ovat tehneet suuren työn, ja ansaitsevat, että heidän näkemänsä vaiva pääsee oikeuksiinsa ”oikeissa” galleriatiloissa ihmisten nähtävillä. Tämä eläköityvä kuvisassari toivottaa kaikille TSYKin opiskelijoille, diplominäyttelyyn osallistuville ja muille, onnea ja menestystä jne, mitä yleensäkin nuorille toivotetaan, ja tarkoittaa sitä.

Hyvää alkavaa kevättä, ja käykää Brinkkalassa viimeistään toukokuun aikana!

-Kuvisassari Martta

Kuvataiteen diplomi 2017-2018

Kuvataiteen diplomikurssille osallistui tänä vuonna 20 taitavaa opiskelijaa. Opiskelijat valitsivat kuudesta valtakunnallisten diplomiaiheiden joukosta yhden. Diplomiaiheet ovat tänä vuonna hyvinkin koskettavia ja tummasävyisiä. Suosituin aihe oli Pelko. Myös tehtävä: Nuoruuden kuvia olis suosittu.Tässä kuvia näyttelyn avajaisista ja muutamista teoksista. Näyttelyn avajaisissa vieraita oli enemmän kuin koskaan. Näyttely on avoinna  TSYKin lukion 2. kerroksessa ainakin Tammikuun 2018 loppuun.

   

Vierailu Turun kaupunginteatterin lavastusten taakse

Olimme puvustus- ja lavastuskurssilaisten (vKU13/ KU14) kanssa aikaisin keskiviikkoaamuna käymässä Turun kaupunginteatterissa. Paikkoja ja työtään meille esitteli lavastaja Jani Uljas.

Kierroksen alussa Uljas kertoo juuri valmistuneesta peruskorjauksesta. Remontti on ollut massiivinen, ja sen tarkoitus oli tehdä teatterista aiempaa toimivampi ympäristö, myös teatterilaisille, mutta varsinkin vierailijoille. Teatterin toimintaa halutaan avata enemmän meidän kaltaisillemme kävijöille, jotka tulevat tutustumaan teatteriin näytelmien takana. Pitkin kierrosta Uljas esitteli myös remontin myötä tulleita työtä helpottavia yksityiskohtia, kuten verhoomon lattiahissin ja rekkojen lastausta varten verstaalle rakennetun sisälaiturin. Toimivuuden parantamisen lisäksi peruskorjauksessa on tuotu teatterin ulkonäköä lähemmäs alkuperäistä 60-luvun ilmettä, ei kuitenkaan orjallisesti onneksi. Pariin otteeseen Uljas mainitsee katsomon istuinten alkuperäisestä kirkuvan oranssin sävystä, jonka poisjättämisestä hän on selvästi iloinen.

Ensimmäinen työtila, johon tutustumme, on Uljaan työhuone. Keskellä on valtava pienoismalli, 1:25-suhteella päänäyttämöstä tehty, josta voimme tutkailla Viimeinen laiva -näytelmän lavastusta miniatyyrikoossa. Oikealla olevassa hyllykössä on muutama pienempi pienoismalli. Kaikki ovat todella yksityiskohtaisia, tapettien koristeluja ja ikkunoiden ulkonäkymää myöten. Lavastaja kertoo käyttämistään materiaaleista, jotka ovat hyvin tutun kuuluisia arkkitehtuurikurssin käyneille. Kapalevy, pahvit, puutikut ja muut materiaalit, jotka toimivat lukiossa, sopivat myös ammattilaiselle. Hän esittelee myös jotain tärkeitä työvälineitään, kuten mittasuhdeviivoittimen ja leikkuualustan.

Lavasteiden suunnittelu ja valmistaminen on yksityiskohtaista hommaa. Jokaisesta päällisin päin yksinkertaisestakin osasta tehdään tekninen piirustus, jossa on oltava kaikki tarvittava tieto puu- ja metallisepille, jotta he voivat toteuttaa lavasteet niin kuin ne on tarkoitettu. Teatteria tehdessä suunnitelmat tehdään alusta asti tarkkaan. Lavastajan työ alkaa noin vuosi ennen ensi-iltaa, jonka jälkeen hän siirtyy seuraavaan projektiin.

Pienoismallien ja välineiden lisäksi Uljas esittelee meille Viimeinen laiva -pienoismallista tekemiään printtejä. Niitä varten lavastaja ottaa pienoismallista kuvan, johon sitten kuvanmuokkausohjelmalla havainnoi, kuinka lavaste toimii eri kohtauksissa. Työssä täytyy ottaa aina tienkin huomioon, kuinka lavasteet toimivat ja elävät näytelmissä. Millä elementeillä telakasta muuntaa kirkon? Kuinka tapahtumapaikan vaihdos toimii? Aikaa muutokselle saattaa olla vain muutama sekunti, joten siirrot on pidettävä mielessä. Joihinkin lavasteiden osiin täytyy ehkä suunnitella tekniikka, jonka avulla se on helposti siirrettävä, mutta tarpeeksi tukeva esimerkiksi kiipeämiseen.

Seuraavaksi pääsemme katsomaan tiloja, joissa suunnitelmat muuttuvat todellisuudeksi. Näistä ensimmäisenä näemme melko pikaisesti pajan, jossa rekvisiittaa luodaan. Seinät ovat täynnä erilaisia välineitä ja materiaaleja ties minkälaisen tarpeiston luontia varten. Hyllyillä on myös monenlaisia hullunkurisia päitä ja jalkapari, joka voisi kuulua punamustalle dinosaurukselle, mutta katseen vangitsee valtava hevonen. Sen selästä tököttävällä valjailla se on määrä pukea Taru sormusten herrasta -näytelmässä olevan ratsastajan päälle. Työntekijä kertoo, kuinka senkaltaisissa rekvisiitoissa on tärkeää pitää mielessä käytännöllisyys. Tämäkin hevonen on saanut kiitosta näyttelijöiltä sen keveyden vuoksi.

Tiemme etenee ensin verhoomoon ja sieltä alaspäin verstastiloihin. Tai itse asiassa tilaan. Puuverstas ja metallipaja ovat periaatteessa yksi suuri tila, jonka jakaa suuret seinänkorkuiset liukuovet. Metallipajan puolta emme näe, sillä ovet ovat kiinni, mutta sieltä kantautuvat äänet vaihtelevat raskaan musiikin ja metallityöstön kolinan ja sihinän välillä. Näin aamutuimaan verstaalla on melko hiljaista; vain muutama käsipari työskentelee puuverstaalla.  Teatterityö painottuu ilta-aikaan, eivätkä yötyötkään ole ennenkuulumaton asia.

Jatkamme ohi lastauslaiturin sivulavaa kohti. Valitettavasti meneillään olevan työnteon vuoksi emme pääse sivulavaa syvemmälle lavasteisiin, mutta pystymme kurkkimaan lavastetekniikkaa. Uljas esittelee pyörölavan ja kulissien vaihtoon käytettävää tekniikkaa. Ylhäällä katossa kurkkii osa Viimeinen laiva -lavasteesta, jonka näimme työhuoneessa pienoiskoossa. Näyttämöllä on vain tämä yksi sivulava, joten näemme monta riviä vaaterekkejä, täynnä eri näytelmien puvustusta, sekä valikoiman erilaisia lavastuksen osia, kuten irtonaisia ovia ja yli kaksimetrisiä kynttilänjalkoja.

Kierroksen viimeinen paikka on remontissa rakennettu uusi Pieni näyttämö, jossa valmistellaan Kybersielut-näytelmää. Vaikka Pieni näyttämö on uusi, ei teatterin näyttämömäärä ole kasvanut, vaan Pieni näyttämö korvaa aiemman Pikkolo-näyttämön, jota enää ei ole. Istuudumme kaikki katsomoon, kun näyttämöllä välillä sihahtaa savukone ja valaistusta testaillaan. Ryhmästä tulee Uljaalle muutama kysymys, johon hän vastaa. Juttelemme myös oman näytelmämme toteutukseen liittyen elementtien tuomisesta esiin viitteellisesti, esimerkiksi äänen avulla.

Siihen liittyen Uljas avaa lavastajan pohdintaa tavaramäärän tarpeellisuudesta. Jos käsikirjoituksessa lukee, että ihminen puhuu puhelimeen, onko todella tarvetta tuolille ja pöydälle, jonka ääressä puhua, tai edes puhelimelle? Näyttelijä voisi hyvin puhua lavalla mihin tahansa korvalla pideltävään kapulaan, ja katsoja kyllä ymmärtää sen puhelimeksi. Uljas sanoo kuitenkin, että lavastajalla on oma vastuunsa näytelmän teossa, eikä kaikkea voi jättää näyttelijöiden ja ilmaisun kontolle. Mietin, että kaupunginteatterin lavoissa olisikin näyttelijöillä paljon täytettävää, jos lavasteet olisivat täysin minimalistiset.

Suuntaamme takaisin narikoille, joissa takkimme roikkuvat. Tämän vierailun jälkeen on hyvä lähteä pohtimaan, millaiseksi ja kuinka TSYK-lukion Suomen juhlavuoden näytelmän maailma oikein rakennetaan!

Kirjoittanut Martta, kuvataiteen assistentti.

Galleriakierros

Uusi kuvataiteen assistenttimme Martta kävi tutustumassa Turkulaisiin Gallerioihin. Kierros tehtiin diplomikurssilaisia ajatellen, motiivina myös tutustua Turun taidekenttään.

Reija Palo-oja: Flow 11.10.-5.11.2017 Galleria Joella

Työt ovat pääasiassa kovalevylle tehtyjä öljymaalauksia. Kuvat ovat hyvin viitteellisesti maalattuja vesimaisemia, joissa pääosassa ovat värisävyt ja valon ja varjon vaihtelu. Katsoja voi sitten itse päättää, millaisena kuvan maiseman näkee, ja suuripiirteisistä kuvista voi löytää omat yksityiskohtansa.

Palo-ojalta voi oppia, kuinka kaikkea ei tarvitse antaa tarjottimella, vaan töihin voi hyvin jättää häilyviä alueita.

     Marjatta Holma

20.10.-12.11.2017 Galleria Å

Holman näyttelyssä on esillä vain paljas minimi. Kuinka paljon töistä voi enää riisua, ennen kuin näyttely lakkaa olemasta näyttely? Holma taiteilee minimalistisuuden äärirajoilla. Teokset ovat äärimmäisen rauhallisia hiljaisissa sävyissään ja väljässä asettelussa. Näyttely on palkintonäyttely Turun taiteilijaseuran vuoden 2016 tittelin ansaitsemisesta.

 

Jan Anderzen: Siipi empii

6.10.-12.11.2017 Vanhan raatihuoneen galleria

Astuttuani sisään ja käännyttyäni kohti teosluetteloa ja vieraskirjaa, säikähdin niin, että lähes pomppasin ylös. Runsas näyttely pitää sisällään mosaiikkitöitä, tekstiiliä, valoa ja ääntä, joka minut pääsi yllättämään. Töissä toistuvat tarkkaan suunnitellut yksityiskohtaiset kuviot, jotka ovat luonnon innoittamia, vaikka ne ovatkin hyvin geometrisiä, kovia ja kiiltäviä. Installaatioista kiinnostuneelle opiskelijalle tosi hyvä tärppi.

Iiu Susiraja: Näkkileipä

6.10.-12.11.2017 Galleria Harmaa

Susirajalta on esillä marraskuun puoliväliin saakka lyhyt videoteos, ainoa videoteos tämän galleriatsekkauksen kaikesta sisällöstä itse asiassa. Näennäisesti äärimmäisen yksinkertainen ja ”random” teos alkaa vasta hiljalleen katsomisen jälkeen avautua, kun huomaa miettivänsä, miksi se ylipäätään on olemassa. Videon katsottua näkee, kuinka yksinkertaisimmat, arkiset asiat saavat itseään suuremman merkityksen taiteessa. Taltioitu näkkileipä on symboli.

 

MAKASIINI CONTEMPORARY

Viljami Heinonen

14.10.-19.11.2017

Tiia-Elina Nurminen

14.10,.19.11.2017

MAKASIINI CONTEMPORARYssa on marraskuun loppupuoliskolle asti esillä kaksi maalausnäyttelyä, joten siellä käymällä saa lyötyä kätevästi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ensimmäisessä tilassa oleva Nurminen on ottanut valoisan näyttelytilan haltuunsa suurilla vaaleanpunaisilla ja ronskeilla abstrakteilla teoksillaan. Heinosenkaan jälki ei ole mitään piperrystä, vaikka työt ovat esittävämpiä. Punk-henkiset kollaasimaiset työt ovat hyvä vastapaino toisen tilan vaaleanpunaisuudelle.

 

Sirpa Särkijärvi

17.-10.-5.11.2017 Auran Galleria

Särkijärven vahvat ja värikkäät teokset ovat tehty erikoisella, aikaa vievällä tekniikalla valuttaen akryylimaalia vaakatasossa. Maalauspinta on kiiltävä ja kolmiulotteinen, maalauslevyt ovat peitettynä paksuihin kerroksiin eri sävyjä, jotka on valittu huolella ennen teoksen fyysistä toteuttamista. Teokset ovat muotokuvia, joissa ihmisen kuvaamiseen yhdistyy sisällä näkyvä luonto. Hyvin pian marraskuussa päättyvä näyttely kannattaa käydä katsomassa, varsinkin jos haluaa tutkailla siveltimelle vaihtoehtoisia maalaustekniikoita.

Uudet näyttelyt pystyssä

Syksyn 2017 ensimmäinen jakso oli kuviksessa täynnä tohinaa. Nyt on uudet näyttelyt pystyssä: arkkitehtuuri-, nykytaide- ja maalauskurssin upeat teokset ovat edustettuna lähinnä 2.kerroksessa. Esillä on myös ku1 kurssin omakuvia ja ku2 kurssin kohtauspaikkoja pienoismalleina. Käykäähän ihailemassa lahjakkaiden opiskelijoiden aikaansaannoksia.

Arkkitehtuurin kurssilaiset (ku9) ovat ahkeroineet valtavan hienoja esityskuvia ja pienoismalleja teemalla MÖKKI/HUVILA/SAUNA. Tässäpä maistiaisia ja pari Scetchupillakin mallinnettua huvilaa videona:

Esityskuvan perspektiivikuva: Lara Dawood

Arkkitehtuurikurssi yhdistää luovuuden ja loogisen päättelyn, jee!

NYKYTAIDETTA

Nykytaiteen kurssin (ku5) teemana oli Pelon vastakohta. Kurssi alkoi opintomatkalla Helsinkiin, jossa tutustuimme peräti kolmeen näyttelyyn.Mieleenpainunein oli ehkä Generation 2017, nuorten näyttely:

Myös Hashimoton näyttelyssä Wäinö Aaltosen museossa poikkesimme.

Kurssin alussa rohkeat opiskelijat vetivät meille performansseja:

Kurssin lopputöiden Nykytaiteen materiaaleissa mahdollisuudet olivat rajattomat. Vaahtokarkkia Oona Saksmanin työssä:

Hilla ripustaa kunnianhimoista teostaan:

Laura Karusen videoteos Älä ole kertoo absoluuttisen rauhan ja hiljaisuuden hetkestä, keskellä kurjaa ja merkityksetöntä elämää. Video pyörii päivittäin 2. kerroksen käytävällä:Johanneksen nykyveistos:

Kaisa Koivunieme teos Virsi 499 teos kertoo turvallisuuden tunteesta kritisoiden sitä, miten ihmiset nykyään hakevat turvaa materiasta, esimerkiksi rahasta, samaan aikaan kun ääriliikkeet kylvävät terroria uskonnon nimissä.

Vitalik Niemen yllä olevan teoksen teemana on avautuminen, siihen liittyvän luottamuksen rakentaminen ja itsestä palan toiselle antaminen samalla kun maailma tuntuu syövän ja ottavan enemmän mitä pystyy tarjoamaan:

Amy Lakatosin teos The speck of colour kuvastaa yksinäisyyden ja pimeän vastakohtaa. Se esiintyy siinä niin, että on aina joku joka kannattelee sinua, vaikka sitä ei aina näkisi ja, että kaikesta pimeydestä löytyy aina jonkinlaista väriä.

Pertti Männistön teos Kasaa päälle kuvaa tapaamme harhauttaa itseämme epämiellyttäviltä ja pelottavilta asioilta kuluttamalla.

Alina Kovalaisen teos Metsän syvyydessä: Synkät, pimeät metsät kuuluvat satujen peruskuvastoon. Näissä metsissä voi törmätä mihin tahansa piparkakkumökkien mummoista ja puhuvista susista alkaen. Satumetsiin eksyviä nämä oudot kohtaamiset pelottavat kuitenkin yllättävän vähän ja he nukkuvat huoletta lumottujenkin metsälampien rannoilla.

Maija Marttilan teos Tuhoa ja toivoa kuvaa pelkoa; tuhoa ja ihmisen tekemiä virheitä (rikkinäiset johdot), ja pelon vastavoimaa; uutta elämää ja toivoa (kasvit), että voimme vielä korjata virheemme ja pelastaa tilanteen.

MAALAUSTA

Ku7 Maalauskurssin upeita lopputöitä:

Ja Sfumato tekniikalla tehtyjä kasvokuvia:

Impressionistisia maisemia:

Firenzen opintomatka 7.5-12.5.2017

Yksitoista TSYKkiläistä kuvataiteen taituria olivat opintomatkalla toukokuussa yhdessä Italian opiskelijoiden kanssa. Pääsimme opiskelemaan kahteen arvostettuun Firenzeläiseen taidekouluun freskoa ja metalligrafiikka. Lisäksi kävimme läpi kaupungin uskomatonta historiaa ja taidetta. Blogi on kuvataideopettajan ja muutaman opiskelijan kirjoittama. Kuvat ovat Monika Tiiran sekä kuvataideope Marjan ottamia.

’Maanantai 8.5 -Freskoa ja kaupunkikierrosta

Maanantaipäivä alkoi Leonardo da Vinci -koululta jossa meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Taidekoulun johtaja esitteli meille koulun joka on vanha Boteca, aito Firenzeläinen taiteilijoitten ateljee, taidepaja. Puitteet freskon tekemiseen oli todella kohdillaan. Joka puolella upeita teoksia, marmoriveistoksia, vanhoilla menetelmillä tehtyjä maalauksia. taiteilijamestareiden ateljeet ja koulun tilat sijaitsevat käytännössä samoissa tiloissa,  joten mikä voisi olla enää inspiroivampaa.

Opiskelijat aloittivat frescon tekemisen omista luonnoksistaan perinteisiä menetelmiä käyttäen. Opettaja Julia oli itse freskoteiteilija ja konservatoija. Hän oli yllättynyt siitä että meillä oli mukana niin hienot omat luonnokset. Opiskelijoiden teokset lähtivät inspiroitumaan vanhoista freskoista ja esimerkiksi renessanssiajan maalauksista, joita olimme luonnostelleet jo Suomessa. Meillä on niin uskomattoman lahjakkaista ja taitavia opiskelijoita että Firenzeläinen fresko-opettajammekin yllättyi miten tekeminen lähti luistamaan. Intohimoisesti ja keskittyen. Hiukan hän ihmetteli hiljaisia Suomalaisia, mutta kun taiteen valtaan joutuu niin ei enää suomalainen saa sanaa suustaan. Freskotekniikka oli haastavaa mutta antoisaa.

Iltapäivällä läksimme kävelykierrokselle ja tutustuimme kaupungin mielettömään historiaan.

Illalla menimme kuvisporukan kanssa yhdessä syömään ulos terassille, ihanalle Italialaiselle Piazzalle. Ukkonen ja rankkasade yllätti meidät joten jälkkärit jäi syömättä.

Kirjoittanut: Marja kuvisope

Keskiviikko 10.5.2017

Keskiviikkona kuvisryhmällä oli vapaapäivä, ja aamulla saimme nukkua pitkään sillä aikaa, kun italian-ryhmä meni koululle.  Kun kuvislaisetkin olivat saaneet päivän käyntiin, lähdimme yhdessä Palazzo Vecchioon secret passage –kierrokselle. Jossa saimme ihastella vanhoja salakäytäviä ja –huoneita oppaan kertoessa rakennuksen historiasta ja maalauksista. Vuonna 1540 Cosimo Medici muutti Palazzo Vecchiosta Palazzo Pittiin turvatakseen Medicien valta-aseman Firenzessä. Hän palkkasi Giorgio Vasarin rakennuttamaan salakäytävät Palazzo Vecchiosta, Uffizin läpi ja Ponte Vecchion yli Palazzo Pittiin asti.

Francescon Studiolo on yksi rakennuksen salahuoneista, joka oli myös Vasarin suunnittelema. Huoneen seinät ja katto ovat täynnä maalauksia. Francesco I oli kiinnostunut tieteistä ja alkemiasta. Hän rakennutti salahuoneen ja piilotti keräilemiään arvokkaita tai harvinaisia esineitä maalausten taakse. Huoneen maalauksilla on kaikilla oma merkityksensä ja ne ovat kaikki jollain tapaa yhteydessä toisiinsa. Neljä elementtiä (vesi, tuli, maa ja ilma) ovat myös keskeisissä osissa maalauksia.

Tämän jälkeen tapasimme italian-ryhmän ja lähdimme yhdessä kohti Giardini di Bobolia. Se on Palazzo Pittin yhteydessä oleva suuri ja kaunis puutarha. Siellä oli mukava kävellä ja kierrellä ruusuistutuksien, veistoksien ja suihkulähteiden ympäröimänä lämpimässä auringonpaisteessa. Puistosta avautuu myös hieno näkymä Firenzen kaupunkiin.

Osa ryhmästämme meni ostamaan gelatot, jonka jälkeen menimme istuskelemaan keskelle Arno-jokea vedenjakajalle. Siellä oli rentouttavaa istuskella, kuunnella musiikkia, ottaa muutama kuva ja seurata ihmisvilinää läheisellä sillalla.

Iltapäivällä vielä osa meistä kuvisryhmäläisistä meni opettajan suosituksesta kuuluisan videotaiteilijan Bill Violan näyttelyyn Palazzo Strozziin. Heti näyttelyn alussa meille jaettiin tyynyjä, joiden kanssa sai jäädä lattialle istumaan ja ihastelemaan taideteoksia. Näyttelyssä oli oma tunnelmansa hämärässä valaistuksessa, ihmisten ollessa hiljaa ja istuskellessa tyynyjen päällä. Taideteokset olivat vaikuttavia, kun niissä oli yhdistetty ihminen ja luonnonvoimat.

Pinja Kiiski

Torstai 11.5 Il Bisonte ja Uffizi
Tässä kuvia lähinnä Il Bisonten grafiikanpajalta ja Uffizzista sekä Firenzen kuuluisimman katutaiteilijan Cletin pajalta. Valtavan määrän hienoja kokemuksia rikkaampana taas.
 
Torstaista syntyi tähän blogiin pieni runo, joka kuvastaa varmaan hyvin monen tunnelmaa Firenzessä:
Those time you went through , history is a river,
going through the hole block,
left all the secret behind 
Those windows you passed,
perhaps they watch from inside,
still wondering for eternal. 
And you know, you could only be an passenger,
you could only make the moment last forever
Kirjoittanut Wan-Ting (Vaihto-opiskelija Taiwanista)

Perjantai 12.5.17

Viimeinen päivä Firenzessä alkoi kuvataiteen ryhmän viimeisellä oppitunnillaGrafiikanpaja Il Bisontessa ja Italian ryhmän vapaapäivällä. Il Bisontessa kuvisryhmä viimeisteli etsaus työnsä ja pääsimme hyödyntämään kuivaneula, akvatinta ja monia muita tekniikoita töidemme parissa. Saimme kaikki painettua metallilaatoista mahtavia kuvia, joista tehdään näyttely TSYK:in käytävään. Patricia oli aivan mahtava ja kärsivällinen opettaja. Hän auttoi yksin koko suurehkoa kuvisryhmää ja kertoi meille kaikki etsaukseen liittyvät asiat ja tekniikat sekä sai ainakin minut innstumaan tekniikasta valtavasti. Toivottavasti tulen käyttämään etsausta tulevaisuudessa jossakin työssäni.

Patricia poistamassa painettuja kukkia metallilaatasta.

Il Bisontessa saimme myös mahdollisuuden tavata Simone Guaita, joka on Il Bisonten perustajan Maria Luigia Guaitan jälkeläinen ja paikan johtaja tällä hetkellä. Iltapäivällä pääsimme katsomaan Il Bisonten galleriaa ja kuuntelemaan paikan historiaa Simonen työhuoneeseen. Simone kertoi paikan ja etsauksen historiasta niin mielenkiintoisesti ja intohimoisesti, ettei mitään voinut jättää kuulematta. Miltei alkoi itkettää se miten hienosti ja kauniisti hän aisoista puhui. Simone kerto,i että Il Bisonte perustettiin vuonna 1959 graafisen alan painotalona. Paikan perustaja Maria Luigia Guaita oli juuri palannut Skotlannista, missä hän oli syventänyt hänen etsaustekniikan tuntemustaan. Firenzeen palattuaan hän sai tukea ystäviltään ja alkoi suunnitelma mm. paikan logoa, biisonia. Guaita oli valinnut bisonin tunnukseksi siksi että se kuvastaa ensimmäisiä kuvia mitä ihminen on luolamaalauksissa kuvannut ja toiseksi biisoni oli naisvartalon symboli amerikkalaisten intialaisten populaatioiden keskuudessa. Maria Luigia Guaita kuoli 26. joulukuuta 2007.

 

Il Bisonteen saapui taiteilijoita sekä Italiasta, että ympäri maailmaa. Useat heitä olivat futuristeja ja litografia alkoi työpajalla yleistyä. Vuosien kehityksen ja vaikeuksien jälkeen Il Bisonte tuli voittoa tavoittelemattomaksi kulttuurikeskukseksi ja pian sen jälkeen koulu avattiin Palazzo Serristorin entisissä tiloissa. Haluttiin tukea ja opettaa vanhoja taitoja nuorille taiteen parissa, kuitenkin hyväksyen ja kannusten taiteen muuttumista ja sen uusia olomuotoja. Koulu haluaa painottaa Il Bisonten seuraavan toimintansa puhtaaseen syövytykseen ja tuoda esille perinteisen litografian opetus ja painatus kiviin. Il Bisonteilla on perinne rohkaista ja pitää elossa historiallisia kaiverrustekniikoita, jotka ovat muun muassa kuivaneula, kuoppa, etsaus, akvatinta, mezzotinta.

Simone kertoo Il Bisonten historiasta.

Koulu päivän jälkeen meillä oli vapaata ennen kolmea, jolloin meidän piti mennä hakemaan matkatavaramme hostellista. Minä kävin Pinjan kanssa joen toisella puolella syömässä ja hakemassa gelatot aivan uskomattoman hyvästä paikasta. Istuimme Pescaia di Santa Rosan joenjakajan lähettyvillä ja muistelimme keskiviikkoa, joka oli ollut yksi reissun mahtavimmista päivistä.

Kolmen jälkeen lähdimme kohti lentokenttää. Vaikka koko muu reissu oli sujunut mutkattomasti, oli paluussa ongelmia valtavasti. Ensimmäinen lento oli monta tuntia myöhässä ja jatkolennolle meinasi tulla valtava kiire. Kuitenkin reissu oli hyvä ja kaikki siitä nauttivat, vaikka paluu oli hyvin raskas.

Kiitos koko ryhmälle mukavasta reissusta kuten myös kaikille opettajille Firenzen kouluissa!

Monika Tiira 

Blogin kuvat Monika Tiira ja Marja Haapakangas.

Loppuun tunnelmia Il Bisontesta: