Ilmapiiri ihan huippua!

”Toivon, että mahdollisimman monessa lukiossa olisi yhtä avoin ilmapiiri kuin meillä.” Näin kommentoi eräs opiskelijamme, kun kysyimme miten opiskelija kuvaisi kolmea opiskeluvuottaa lukiomme ilmaisulinjalla.

Muita opiskelijoiden kommentteja olivat mm.

”Klasussa on ollut tosi hyvä olla nää kolme vuotta, oon saanut ihan älyttömän kivoja kavereita.”

”En muista katuneeni kertaakaan lukiovalintaani näiden kolmen vuoden aikana!”

”Kouluun voi tulla minkälaisena/minkänäköisenä tahansa eikä kukaan tuomitse. Mulla on Klasussa hyvä olla!”

”Kun tulin pieneltä paikkakunnalta isoon lukioon, luulin, että voisin jättää tulematta kouluun eikä kukaan huomaisi. On ollut kuitenkin ihana huomata, että näin ei käynytkään!”

”Klassillisessa on aina joku, jota kiinnostaa mitä minulle kuuluu, vaikkei aina siltä olisikaan tuntunut.”

”Klasun ilmapiiri on jotenkin turvallinen, ei tarvitse pelätä, että jää yksin.”

”Pidän tästä koulusta, siitä, että kun kulkee käytävillä, kaverit moikkailee ja  hymyilee.”

”On ollut hienoa huomata, että hiljainen introverttikin voi olla illi. Tämä on mahdollista vain suvaitsevassa ja kaikki huomioon ottavassa lukiossa.”

”Koulusta on tullut itselleni tärkeä ja rakas. Lämmöllä voin todeta olevani Turun klassillisen lukion opiskelija.”

”Eniten itsevarmuutta on tuonut se, että koulussamme hyväksytään jokainen ihminen juuri sellaisena kuin on eikä tarvitse miettiä muiden mielipiteitä.”