Tervetuloa tutustumaan lukion arkeen!
Hei 9-luokkalainen!
Olet tekemässä isoja valintoja tulevaisuutesi suhteen tämän lukuvuoden aikana. Joillekin asiat ovat ihan selvänä mielessä jo pitemmän aikaa ja toisten päätöksen tekeminen vaatii vielä paljonkin lisätietoja ja pohdintaa.
Lukiot pitävät Turussa esittelyillat tammikuussa, niihin kannattaa tulla tutustumaan.
Turun klassillinen lukio on toiminut jo 146 vuotta! Meiltä on valmistunut moni päättäjä tai merkkihenkilökin vuosikymmenten saatossa, mutta emme ole jääneet heitä ihastelemaan, vaan teemme jatkuvasti työtä uusien suuruuksien auttamiseksi uralle ja maailmaan!
Jos haluat tulla lukioomme koulupäivän aikana tutustumiskäynnille, ilmoita opollesi kiinnostuksestasi tulla mukaan. Hän saa aikataulutiedot ja muut tarpeelliset faktat meidän järjestelytiimiltämme ja kertoo sitten tarkasti, miten toimit vierailupäivänä.
Jos siis kiinnostuit, olet tervetullut Turun klassilliseen lukioon perjantaina 31.10.2025!
Riippuen osallistujamäärästä ja muista järjestelyistä, aikataulu on vielä ns. vaiheessa.
Palaamme oposi kautta asiaan niin pian kuin se on mahdollista.
Iloisin lukioterveisin
Turun klassillisen lukion väki
Turun klassilliseen lukioon haetaan yhteishaussa. Kevään 2026 yhteishaku on helmi-maaliskuussa. Tarkemmat päivät ilmoitetaan myöhemmin. Lisätietoa yhteishausta saat Opintopolusta.
Opintopolussa tehdyn yhteishaun lisäksi Turun kaupungin lukioon hakijan tulee täyttää lukion ainevalintakortti.
Keväällä 2026 ilmaisulinjalle kaikille hakijoille on pakollinen etukäteistehtävä. Tästä lisätietoa löydät kohdasta Hakeminen ilmaisulinjalle.
Voit halutessasi hakea sekä ilmaisulinjalle että yleislinjalle.
Onnea matkaan!
Varapaikat ja täydennyshaku: täytämme vapautuvat paikat yhteisvalintajärjestelmän antaman varasijalistan mukaisesti.
Keväällä 2025 yhteishaun alin keskiarvoraja yleislinjalle pääsyyn oli 7,75. Ilmaisulinjan alin pisteraja oli 13,17 (maksimi 20 pistettä).
Ilmaisulinjan pääsykoe on 15.4.2026.
Lukioon hakeneille
Tervetulokirje lukioon valituille lähetetään sähköpostilla ja postin välityksellä. Lukiopaikka vastaanotetaan ensisijaisesti opintopolussa.
Täytämme mahdolliset vapautuvat paikat yhteisvalintajärjestelmän antaman varasijalistan mukaisesti. Ilmaisulinjalle hakeneille lähetetään sähköpostilla kutsu pääsykokeesiin, johon tullaan ilmoittautumatta.
Ohjeet oikaisuvaatumuksen tekemiseen:
Jos opiskelijavalintaa ei mielestäsi ole tehty opiskelijaksi ottamisen perusteiden mukaisesti, ota ensin yhteys oppilaitokseen, johon hait tai Opetushallituksen Ohjaus- ja neuvontapalveluun. Ellei asia tällöin selviä, voit valittaa opiskelijavalintaa koskevasta päätöksestä siihen aluehallintovirastoon, jonka alueella oppilaitos sijaitsee viimeistään 14 päivän kuluessa siitä, kun olet saanut päätöksen. Pyydä päätös ja muutoksenhakulomake oppilaitoksen rehtorilta ja liitä se valitukseesi.
https://avi.fi/asioi/henkiloasiakas/oikaisuvaatimukset