Feed on
Posts
Comments

Ja niin loppuu meidän Innopajan TOP3-hankekkin. Mitä me sitten oikeastaan tehtiin? No aika paljon saimme aikaiseksi, vaikka aikaa meillä oli liian niukasti. Ihan kaikkea, mitä suunniteltiin, ei saatu tehtyä, mutta projekti poiki meille asioita, joita emme osanneet edes suunnitella. Kaiken kaikkiaan hankevastaavan roolissa olen todella tyytyväinen siihen mitä saimme tehtyä kahdessa ja puolessa kuukaudessa.
Ensimmäinen ja tärkein tulos on, että saimme lähes koko alakoulun väen kurssitettua Office 365-alustan käyttöön. Treenasimme tuon käyttöä suunnittelutyössä niin, että hankkeen toimenpiteitä suunniteltiin online-wordtiedoston kautta. Innostuimme jopa niin että, osa meistä kävi jatkokurssin. Top-keskus teki nämä kurssittautumiset meille kyllä ihanan helpoksi. Kouluttaja tuli omaan taloon ja minä hankevastaavana otin vastaan ilmoittautumiset. Kurssin jälkeen meille sateli ilmoituksia, että osaamisprofiiliin on taas tippunut ”lisäpisteitä”. Palvelu oli erinomaista ja isot kiitokset siitä TOP-keskukselle.
Toinen iso asia oli Office Sharepoint- sivustoihin perehtyminen. Hankeen tavoitteena oli etsiä oppilaitokseen tapoja käsityön ja erilaisten sähköisten arviointien dokumentointia varten. Kävimme kouluttajan kanssa keskustelua siitä mikä sopisi parhaiten oppilaitoksemme tarpeisiin ja päädyimme siihen, että käsityönopettajien kannattaisi käydä sharepoint-koulutus. Nyt meillä on jo luotuna hieno sivusto käsityön dokumentointia varten. Ja niinhän siinä käy, että yksi hyvä poikii toisen, jos kolmannenkin; nyt suunnitelmissa on ottaa käyttöön sharepointin kautta tehty sähköinen opehuone ja sivusto monialaisten kokonaisuuksien arviointeja ja dokumentointeja varten. Ensimmäinen monialainen kokonaisuus oppilaitoksessamme on vasta keväällä, mutta nyt meillä on hyvin aikaa miettiä miten saamme sharepoint-sivustoista kaiken irti ja ennenkaikkea, miten käyttö tulee onnistumaan koko koulun oppilaiden kanssa. Sharepoint on helppo käyttöinen, vaikkakin sivuston luomisessa on muutama hieman konstikkaampi vaihe, joissa TOPkeskuksen apu oli korvaamaton. Jatkokurssilla myös suurin osa alakoulun opettajista sai perehtyä tuohon sharepoint-maailmaan, että saamme sen haltuun. Viime vuonna oppilaitoksessamme oli vielä TVT-ryhmä, ja kyseisen ryhmän jäsenet ovat toimineet hankkeen kuluessa ikäänkuin vertaistukena. Mielestäni tämä oli onnistunut ratkaisu. Kun toinen osaa tai oppii jonkun asian, voi opettaa ja auttaa kolleegaa paljon pienemmällä vaivalla, kuin että ilmoittaudut kurssille tai hankit tvt-vastaavan apuusi.

image

Ehdimme myös vähän oppilaiden kanssa testailla erilaisia tapoja sähköiseen dokumentointiin. Neljäsluokkalaiset kuvasivat työnsä  ryhmäkuvina padillä ja opettaja johtoisesti kuvat vietiin uuteen käsityön pilvimaailmaan. Dokumentoinnin yhteydessä hoksasimme, että joskus ihan käsintehty juttukin on ok. Oppilaat teki itse käsin itsearviointeja ja niiden dokumentointi tehdään myös kuvaamalla. Samalla tapaa ajateltiin menetellä myös käsityön suunnitelmaplanssien kanssa. Viidesluokkalaiset ja kuudesluokkalaiset kuvasivat jokainen avustajan kanssa omat työnsä sekä muokkasivat ja rajasivat kuvia padin sovelluksella.  Avustaja oli kyllä tarpeen, jotta kuvaaminen ja tallentaminen sujui joutuisasti. Dokumentoinnin määrä on valtaisa ja opimme sen, että ainakin koko oppitunti menee pelkästään tuohon yhden luokan töiden kuvaamiseen ja dokumentointiin. He kokeilivat myös omilla puhelimillaan kuvaamista , mutta niillä one drive-sivustoon kirjautuminen osoittautui hankalaksi ilman puhelimeen ladattua sovellusta. Viidesluokkalaiset ovat aloittaneet harjoittelemaan WordPress-alustan käyttöä. Tämän seurauksena meille on vihdoin avattu ensimmäinen oppilaiden blogi nimeltä ” Varför Paris vi har ju Åbo”. Oppilaat jakavat tätä kautta tietoa toisilleen ja oppivat opettajan laatimien tehtävänantojen kautta monialaisesti useita eri oppiaineita. Kuudesluokkalaiset ovat harjoitelleet myös tekstitiedostojen lataamista Officen onedriveen kirjautuen omilla tunnuksillaan sisään. Tämä ei tuntunut olevan liian haasteellista, haasteellisempaa se taitaa olla meille opettajille pysyä tämän digiloikan perässä.

Tässä tämä kuulostaa niin kovin helpolta ja kivalta, mutta takana on monen monta palaveria ja suunnittelutunteja, että kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja saatiin ikäänkuin ympyrä sulkeutumaan. Hapuileva lähtö kehittyi varsin järkeväksi kokonaisuudeksi, mistä olemme iloisia. Hanke mahdollisti meille monta uutta asiaa ja ennenkaikkea sen myötä officen käyttöön ollaan tartuttu innokkaammin. Käyttö oli helpompaa, kuin mitä aluksi ajateltiin. Seuraava askel on jo otettu. Top-keskuksen kanssa lähdetään sorvaamaan koulutuksia myös yläkoulun opettajille. TOP3 hiljenee… Mutta Toppari vain hetkeksi 🙂

Kiitos Top-keskukselle ja Top3-hankkeessa mukana olleille!

terveisin Salla

 

 

Comments are closed.