Syksyllä 2014 koulumme 8. luokka matkusti Goesiin Hollantiin osana englannin kieliluokkien Project Holland -projektia. Tämän vuoden projektissa oppilaat tekivät videopäiväkirjan matkastaan, jotta oppilaille jäisi mukava muisto ja vanhemmat näkisivät, mitä kaikkea matkan aikana on tehty.

Oppilaat jaettiin 3–4 hengen ryhmiin, ja jokainen ryhmä sai valita haluamansa päivän, josta he olisivat vastuussa. Valitsemansa päivän aikana oppilaat ottivat kuvia ja videoita sekä tekivät haastatteluja, joista muodostui aineisto videopäiväkirjaa varten. Oli tarkoitus, että jokaisella ryhmällä olisi yksi iPad käytettävinään, mutta mukaan saimme kuitenkin vain yhden koulun iPadin, koska emme ehtineet saada käyttökuntoon INNO-hankkeen kautta saamiemme iPadeja. Saimme ne vasta pari päivää ennen matkalle lähtöä.

Palattuaan Suomeen oppilaat työstivät aineistonsa Windows Movie Makerilla. Vain muutama oppilas oli käyttänyt Movie Makeria ennen, joten oli tarvetta näyttää oppilaille ohjelman perustoimintoja. Kerrottiin myös videopäiväkirjan tekemisen prosessista – ensin kirjoitetaan käsikirjoitus, sitten etsitään siihen sopivia kuvia ja videoita omasta aineistosta, jotka vievät tarinaa eteenpäin, lisätään tekstiä, musiikkia ja tehosteita sekä alku- että lopputekstit. Kun videot olivat valmiita/lähes valmiit, katsoimme niitä, ja oppilaat antoivat palautetta toisilleen, esim. mitä niissä oli hyvä ja toimiva, mitä kaipasi vielä hiomista. Valmiista teoksesta syntyi niin ikään digitarina yhdestä matkan päivästä. Tiedostot yhdistettiin, ja saatiin yhtenäinen tarina koko viikosta.

Matkamuistot digitaalisesti
Tagged on: