Syksyllä 2013 Turun kouluille julistettiin Klaffi-videokilpailu. Koulumme 2 b luokka päätti osallistua kisaan.

Opettaja Taru-Maija Aalto kertoo projektin etenemisestä näin:

”Lähdimme tekemään yhdessä kahta animaatiovideota – Nalle Puh retkellä ja Lohikäärmeen luolassa. Videoiden tekeminen ja ideoiminen oli hauskaa. Lapset keksivät aiheensa itse ja kehittelivät tarinan juonta leikkien. Vähitellen syntyi myös ajatus siitä, millaiset lavasteet videoon tarvitaan.  Kuvaaminen oli yhdessä opettelua, mutta valmista tuli ja pääsimme lisäämään ääniä. Se vasta oli hauskaa! Viimeisenä päivänä saimme laitettua videot Tuubiin ja pyydettyä peukutuksia koulun väeltä ja sukulaisilta.  Yllätys oli suuri, kun maaliskuussa 2014 saimme tiedon, että Nalle Puh retkellä oli päässyt kolmen parhaan joukkoon omassa sarjassaan. Myös Lohikäärmeen luolassa oli päässyt kymmenen parhaan joukkoon. Lähdimme Klaffi-gaalaan katselemaan parhaat videot ja kuulemaan tuomariston mielipiteen. Opettajaa ja avustajaa taisi jännittää enemmän kuin lavalla seisovia nuoria miehiä.Gaalassa lopputuloskin oli huikea: me voitimme!”

 

Nalle Puh retkellä video todellakin voitti kilpailussa ykkössijan!

 

 

 

Tässä myös toinen videoista. Tämäkin sijoittui siis kymmenen parhaan joukkoon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Klaffi-videokilpailusta VOITTO KOTIIN