Kasvatuksen ja opetuksen TVT-ryhmä on hyväksynyt kolme uutta Innopaja-projektia.

LUO!SoMe
Luolavuoren koulu

Tavoitteena on opppia hyödyntämään sosiaalista mediaa ja koulublogia oppimisessa ja koulutyön kehittämisessä. Oppilaista koottu SoMe-tiimi raportoi koulun tapahtumista ja tuottaa säännöllisesti materiaalia koulun kotisivublogiin. Nuoret ideoivat ja toteuttavat juttuja. Blogipäivityksiä jaetaan valikoidusti sosiaalisen median palveluissa. SoMe-tiimi kouluttaa muita koulun oppilaita laitteiden ja sovellusten käytössä. Teemoina myös turvalliset toimintatavat verkossa sekä erityisnuorten vahvuuksien tukeminen ja opiskelutaitojen kehittäminen, oppilaiden osallisuus.

Sokrateksesta Socrativeen – historian opiskelua innostavasti nykypäivässä
Hepokullan koulu

Historian oppitunneille suunnitellaan iPad Minejä hyödyntäviä opetustuokioita, joissa otetaan huomioon oppilaiden erilaisuus ja eri aistikanavat. Kuudensien luokkien oppilaat on jaettu oppimistyylin ja -strategioiden perusteella alaryhmiin. Erityisopettajan asiantuntemusta hyödynnetään mm. tehostetun tuen oppilaiden kanssa. Oppilaat tekevät omalle oppimistyylilleen sopivan opintokokonaisuuden oppimisen tueksi ja läksyjenteon helpottamiseksi. Historian kotitehtävissä käytetään Socrativea. Jatketun koulupäivän ansiosta tehtäviä voi tehdä myös koulupäivän jälkeen koululla.

Interaktiivinen nivelvaihe
Luolavuoren koulu

Yläkoulun luokat hyödyntävät videoneuvottelua ja pilvipalveluita yhteistyössä toisen asteen oppilaitosten kanssa. Toisen asteen koulutukseen tutustuva peruskoulun oppilas voi jakaa kokemuksiaan toisten oppilaiden kanssa ja reflektoida omaa työskentelyään. Valmistetaan nuoria jatkokoulutukseen ja tulevaan maailmaan. Hyödynnetään sosiaalisen median palveluita ja kehitetään mediataitoja. Projekti tukee Siirtymät sujuviksi -hankkeen toimintaa lisäämällä tietotekniikan hyödyntämistä tuetuissa koulukokeiluissa ja mahdollistamalla useamman nuoren osallistumisen toimintaan.

Näiden projektien blogijulkaisuja voit seurata tunnisteilla Luolavuori 2Hepokulta ja Luolavuori 3. Projektien yhteyshenkilöt löydät alasivulta Projektit.

Kolme uutta projektia käynnistynyt maaliskuussa