Onko koulussasi tai lukiossasi opettajia, joilla olisi innovatiivisia ideoita tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämiseen ja kokeilutoimintaan, mutta käynnistämiseen tarvittaisiin apua? Innopaja@koulut on juuri tätä varten!
Innopaja@koulut Turku –hanke rohkaisee ja innostaa opettajia opetusteknologian käyttöön mahdollistamalla opetusteknologiaa innovatiivisesti hyödyntävien osahankkeiden toteuttamisen joustavasti oppilaitoksissa. Innopajatoiminta on alkanut vuotta aiemmin Kaarinassa.
Toimintamallissa Innopaja@koulut Turku -hanke toimii sateenvarjona useille pienemmille osahankkeille Turun kasvatus- ja opetustoimessa, jonka alla oppilaitokset kehittävät uusia tieto- ja viestintätekniikkaa ajanmukaisesti hyödyntäviä toimintatapoja. Tavoitteena on tukea oppilaitoksissa tarvelähtöisesti syntyneitä innovaatioita ja mahdollistaa niiden käytännön toteutus.
Toimintamalli Turussa
- Peruskoulu tai lukio suunnittelee oman osaprojektinsa. Projekti voi koskea kaikkia opettajia, opettajaryhmää tai pienimmillään yksittäisen opettajan opetusta – sekä luonnollisesti heidän oppilaitaan.
- Esitys projektista ja hakemus avustuksesta jätetään www-lomakkeella.
- Kasvatuksen ja opetuksen TVT-ryhmä arvioi projektiesityksiä määräajoin ja päättää, mitkä projektit toteutetaan.
- Koulu ja TOP-keskus jalostavat projektisuunnitelman toteutusmuotoon. Koulu vastaa toteutuksesta.
- Koulu toteuttaa projektin ja sitoutuu dokumentoimaan sen sovitulla tavalla, mm. blogissa.
Tutustu tarkempiin ohjeisiin alasivulla ”Hae projektia” ja jätä projektiesitys www-lomakkeella! Haku on koko hankekauden jatkuva, joten erityistä aikarajaa tai kiirettä ei ole. Käynnistetään Innopaja myös teidän koulussanne!
Lisätietoja ja neuvontaa jo hakuvaiheessa saat TOP-keskuksesta (Jouni Paakkinen).