Kokeilussa sähköinen koe – kokeen valmistelu

Koetehtävien tekeminen oli itse asiassa ihan mukavaa. Käyttämämme sähköinen oppikirja sisältää tietysti sähköisiä tehtäviä, joista pääsimme kopioimaan koodin. Muutamissa tehtävätyypeissä jouduimme hieman pohtimaan koodausta, mutta ongelmat ratkesivat nopeasti. Koska päätimme tehdä kokeesta itsetarkastavan, jouduimme tietysti karsimaan tehtävätyypeistä. Myös oikeiden vastausten…

Kokeilussa sähköinen kemian koe

Viime syksynä otimme käyttöön sähköisen oppikirjan (e-Opin Vihreä kemia). Jo silloin kaipasimme myös sähköistä koetta ja olimme hieman yllättyneitä, että kirjan valmistajalla ei ollut niitä tarjota. Kokeet siis teimme perinteisesti paperille, mikä tuntui vähän hölmöltä. Innopaja-projektimme varmistuttua päätimme kuitenkin ottaa haasteen…

Kaksi uutta Innopaja-projektia

Kaksi jo ennen kesälomia haettua Innopaja-projektia on saanut käynnistysluvan. Project Holland Puolalan koulu Projektissa hyödynnetään iPadeja, tablettilaitteita ja älypuhelimia osana kansainvälistä oppilasvaihtoa. Tietotekniikkaa käytetään mm. yhteydenpitoon ja matkapäiväkirjojen tekoon. Oppilaat käyvät ryhmissä kuvaamassa/videoimassa ennalta valitsemansa kohteen, ja sen jälkeen luovat siitä digitarinan, joka…