Nummenpakan koulun Nummen yksikkö ja Katariinan koulu ovat mukavasti samassa pihapiirissä. Yh-teistyö nykyisten 4.-luokkien välillä alkoi jo viime lukuvuonna, silloin yhteistyötä tehtiin matematiikan-opiskelussa. Kuluvana lukuvuonna mukavasti sujunutta yhteistyötä päätettiin jatkaa. Uutta oppiainetta pohtiessa päädyttiin ympäristö- ja luonnontietoprojektiin, jossa aiheeksi otettiin Pohjoismaat. Kouluihin oli jo ennen Innopaja-hanketta hankittu iPad-laitteita, ja aika nopeasti päädyttiin niiden hyödyntämiseen yhteistyöprojektissa.

Innopajaan kuuluvan projektin tavoitteena on jatkaa yleisopetuksen ja keskitetyn palvelun oppilaiden ja opettajien yhteistyötä ja tuottaa sähköistä oppimateriaalia Pohjoismaista. Valmis materiaali tulee CC-lisenssillä internetjakoon, jolloin muut 4.-luokat voivat hakea siitä virikkeitä tai jopa opiskella sähköisen oppimateriaalin avulla.

Oppilaat innostuivat uudesta työtavasta ja osoittautuivat näppäriksi tablet-laitteiden käyttäjiksi. Book Creator for Ipad-sovellus osoittautui toimivaksi työkaluksi PDF-kirjan tekemiseen.

IMG_0039IMG_0034IMG_0033

Pohjoismaat with iPad, not bad