Vieraana SAKKY:n kampuksella

Teinit näyttävät täällä ihan samanlaisilta kuin Turussa, on ensimmäinen ajatukseni Sakkyn Savilahden kampuksella Kuopiossa. Uusi kampus on otettu käyttöön syksyllä 2022 ja nyt joukko meitä Kestu-hankkeen toimijoita on päässyt katsomaan, miltä näyttää Joutsenmerkin kriteerien mukaan rakennettu kampus.

 
Savon ammattiopiston upouusi Joutsenmerkin kriteerien mukainen kampus oli mielenkiintoinen vierailukohde. Kuvat: Päivi Hauhtonen ja Anna Kepanen

Kokoonnumme ensin valoisaan aulatilaan, istumaan mukaville istumaportaille, ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve toivottaa meidät tervetulleiksi. Helve on syystä ylpeä kampuksesta, josta on haluttu rakentaa terve talo, jossa on hyvä sisäilma. Aulan äänet eivät häiritse, kun Helve puhuu avoimessa tilassa meille mikrofonin avulla, eli akustiikka toimii. Samalla näemme aulan, joka on avointa tilaa kaikille, niin opiskelijoille kuin vaikka pullaostoksille tulevalle kaupunkilaiselle. Aulan opiskelijaruokala ei myöskään aiheuta meluhaittaa, vaikka kaikki tapahtuu siinä aulan keskellä.

Tarpeen mukaan rakennettuja tiloja

Ihan aluksi opin, että uudelle kampukselle ei ole rakennettu auditorioita, koska ne useimmiten seisoisivat tyhjillään. Myös opettajien työpisteitä löytyy vain 60 prosentille, koska kaikki eivät kuitenkaan istu työpisteellä samaan aikaan. Hiljaisen työn tiloja on siellä täällä ja niitä voi varata omaan työskentelyyn tai vaikka hoks-haastatteluja varten. Rahat on laitettu tiloihin, joilla on enemmän käyttöä. Nyt pääsemme näkemään niitä. Siirrymme aulasta opiskelutiloihin, joihin myös opiskelijat pääsevät vain kulkukortilla.

 

Jätteiden lajittelu on järjestetty selkeästi. Lattiateippaukset ohjaavat tilojen käytössä. Kuva: Päivi Hauhtonen

Käytävissä on ”learning corner” -nimellä merkittyjä tiloja opiskelijoille, oleiluun ja opiskeluun. Tietokoneet löytyvät lukituista kaapeista ja koneen saa koodilla lainaan pariksi tunniksi, kuitenkin vain koulun tiloihin, kotiin niitä ei viedä. Kone muistuttaa laina-ajan päättymisestä. Sosiaalitilat ovat yhteiset kaikille ja hieman jäämme miettimään miten sellainen toimii. Käytävillä on tasaiseen tahtiin käsienpesupisteitä ja jätteidenlajitteluvaunuja. Kaikki on siistiä ja selkeästi merkittyä. Kuulemme myös opetuskeittiön bioimurista, joka imaisee biojätteet ja vie putkea pitkin pois.

Innovatiiviset ratkaisut helpottavat opetusta ja arkea

Pääsemme katsomaan upeita tiloja muun muassa auto-, hius-, matkailu-, terveys- ja ravintola-alalle. Opetuskeittiöissä on näytöt, kamerat ja kohdevalaisimet pöytien yllä. Täällä on hieno mahdollisuus opettaa myös etänä. Seuraamme hetken aikaa opiskelijaryhmän toimintaa keittiössä. Tulevat kokit häärivät ahkerina ja näyttävät kaikki tietävän mitä tekevät. Opettaja on syystäkin ylpeä. Kampuksella voidaan olla ylpeitä myös siitä, että hävikkiruoka on pyritty minimoimaan. Viikossa on hävikkiruokapäivä ja paljon ruokaa menee myös myyntiin. Opiskelijoiden on täällä mukava tulla luomupuuroaamiaiselle, koska tarjolla voi olla myös edellisen päivän sokerimunkkeja.

Opetustilat ovat viihtyisiä, siistejä ja moderneja.
Kuvat: Sari Joronen, Eveliina Yli-Sipilä, Sanna Paloposki, Päivi Hauhtonen ja Kati Hasunen.

 

 

Luonnonvaloa on pyritty käyttämään hyväksi ja valaistusjärjestelmä säätyy luonnonvalon mukaan. Iltapäivällä on vastassa pieni herätys, ja havahdun kun valot kirjastuvat hieman. Tämä tapahtuu tarkoituksella, jotta väsymys ei yllättäisi ruokailun jälkeen. Valoisuutta lisäävät myös lasiseinät. Luokkiin näkee sisään käytävältä. Tämä on kuitenkin asia, joka voi aiheuttaa opiskelijoissa levottomuutta, joten lasiseinien peitoksi onkin jo tilattu verhoja.

Toisen vierailupäivän lopuksi karkaan hetkeksi omille teilleni ja tutustun aulan keskellä olevaan shoppiin. Täältä voi ostaa hius- ja kauneudenhoitoalan tuotteita tai tänne voi tulla kasvohoitoon tai leikkauttamaan hiuksensa. Kaiken hoitavat opiskelijat, joita auttavat ja ohjaavat opettaja tai ammatillinen ohjaaja. Somistuksista ja esillepanoista voivat huolehtia liiketoiminnan opiskelijat. Tälläkin hetkellä kolme opiskelijaa tarjoaisi kynsien lakkausta edulliseen hintaan. Tiskin alta saa opiskelijakorttia vastaan lainaan pingismailat – hieno idea, jolla ehkä vältetään useiden mailojen hajoamista päivittäin.

SAKKY Shopista voi opiskelijoilta ostaa palveluja ja tuotteita. Kuvat: Kati Hasunen

Kampuksella on siellä täällä infotauluja, joista voi seurata ajankohtaisia tapahtumia ja saada tietoa. Näytöissä pyörivät myös veden- lämmön ja sähkönkulutuksen mittarit. Infotaulussa mainostetaan myös pääsiäismyyjäisiä ja aulasta pääsemme lopuksi ostamaan opiskelijoiden ja opettajien valmistamia tuotteita tuliaisiksi kotiin. Mukaan lähtee niin limppuja kuin opiskelijan virkkaamia Pokemon-hahmoja.

Kiitos Kuopio, kun saimme tulla! Olitte erittäin vieraanvaraisia, ja saimme paljon oppia siitä, miten kestävä tulevaisuus voidaan ottaa huomioon oppilaitoksessa.Kirjoittaja: Johanna Savolainen, opettaja, Turun ammatti-instituutti