Alkutilanteen kartoitus ja toimintasuunnitelman muodostuminen

Tästä se lähtee 🙂 Projekti lähti käyntiin kivasti palaverilla ja brainstormingilla. Suunnittelupalaverissä mietittiin miten tvt-taitoja vaativat osiot kannattaisi suunnitella ja toteuttaa, jotta jokaisen osallistujan nykyinen taitotaso tulisi huomioitua ja aine-esittelytehtävästä ei tulisi liian haastavaa. Ennakkotietojen perusteella osallistuvien  taitotaso ja into…

Innopajan loppunäyttely

Rieskalähteen koulun Innopaja-projektin viimeinen eli kolmas vaihe oli tehtyjen oppilasteosten näyttely. Näyttely pystytettiin Herkku-ruokalamme eteen yhteistyössä Tarja Strandenin 7.luokan äidinkielen opiskelijoiden kanssa. Oppilaat kirjoittivat haiku- ja tankarunoja, joiden kuvitus tapahtui kuvataidetunneilla. Lisäksi näyttelyssä olevia valkoisia origamilintuja ja runotekstejä valaistiin videotykillä…

Omat teokset pinnoissa

Hankkeen kakkosvaiheessa oppilaat projisoivat tekemiään teoksia erilaisiin pintoihin ja materiaaleihin ja luovat uusia valokuvateoksia. Tavoite oli lisätä onnistumisen kokemuksia omassa kuvataiteellisessa työskentelyssä, lähinnä pikku ryhmissä tekemisen kautta. Ajatus siitä, että olemme vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja rakennettu ympäristö muodostuu pinnoista, tilasta…

Rieskan kuvaesitykset ovat valmiit

Hankeen teema on ”Me ja luonto”, joka ilmeni hienosti oppilaiden abstrakteissa teoksissa. Diateoksia valmistui yhteensä 128 kpl. Oppilaiden teoksista kasattiin kolme erillistä kuvaesitystä Youtubeen, jotka saivat ensi-illan tämän viikon tunneilla.  Käy katsomassa oppilaiden hienot kuvaesitykset allaolevista linkeistä! Allekirjoittanut rakensi esityksen…