kokoryhmasuunnittelua

 

Tammikuu meni uusia iPadeja odotellessa ja niihin tutustuessa, mutta helmikuun alkaessa opettajatiimi oli jo saanut aikaiseksi mainiot suunnitelmat Vasaramäen alakoulun juhlavuoden dokumenttia varten. Meidän koulummehan täyttää tänä keväänä kunnioitettavat 60 vuotta!

DocVasara on lasten näkemys koulustamme ennen ja nyt. Se syntyy kolmen luokan – 1.b, 4.a ja 5.a – ja heidän opettajiensa Hannan, Ainon ja Anninan yhteistyönä. Käytössämme on reilut 15 iPadia ja yhtä laitetta käyttää noin neljän lapsen ryhmä, joka koostuu eri luokkien oppilaista.

Oppilaat valmistavat hauskoja videoklippejä. Vanhat ja nykyinen rehtori pääsevät kertomaan koulusta oppilaiden valmistamissa dramatisoinneissa. Koulun suunnitellut arkkitehti Sirkka-Liisa Joutsen esittelee koulumme kaunista funkkisarkkitehtuuria. Lapsien rooleja ovat myös siistijä, talomies, keittäjä, terveydenhoitaja ja tietenkin ”hullu” opettaja. Liikuntakouluna tuomme esille myös oppilaiden hienoja taitoja kuten boloilu, parkouraus ja voimistelu.

Projektin työajaksi olemme sopineet keskiviikon klo 10 – 12 koko kevään ajan ja nyt olemme pitäneet jo kaksi sessiota. Ensimmäisellä kerralla muodostimme ryhmät ja annoimme niille tehtävät. Suunnittelunsa oppilaat kirjasivat Pages-ohjelman muistiinpanoihin. Suunnitelmiin kirjattiin mm. ideoita puvustuksesta, lavastuksesta, kuvauspaikoista, rooleista ja haastattelukysymyksistä. Toisella kerralla suunnittelua jatkettiin videoimalla ryhmän ajatukset toisille esitettäväksi iPadin Kamera-toiminnolla.

 

DocVasara käynnistyi!
Tagged on: