Viikko 9 Uusintakoe, abi-info ja kotiväen ilta

Toisen vuoden opiskelijoista tuli koulumme vanhimpia vanhojen päivän myötä. Tässä vielä katsaus Logomon tanssiaistunnelmiin.

Tällä viikolla Kerttulissa tapahtuu monenmoista, mutta viikolle osuu myös kaksi muuten merkittävää päivää. Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää vietetään 28.2. Päivä on virallinen liputuspäivä. Oheinen video kertoo lyhyesti (3 min.) Kalevalasta ja sen synnystä. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/07/kalevalan-paiva-282 

Toinen huomionarvoinen päivä on torstai 29.2. Kyseinen päivä on karkauspäivä, joka lisätään neljän vuoden välein helmikuun loppuun vuodenaikojen ja kalenterin synkronoimiseksi.

Kalenterivuoden pituus on 365 vuorokautta ei ole yhteismitallinen tähtitieteellisen vuoden kanssa. Maan kierros Auringon ympäri kestää 365 vuorokautta 5 tuntia 48 minuuttia ja 46 sekuntia. Näin ollen neljässä vuodessa ylimääräisiä tunteja kertyy noin vuorokauden edestä. Tämä epäsuhta tasataan joka neljäs vuosi karkauspäivän avulla.

Karkauspäivänä syntyneet voivat itse valita syntymäpäivänsä viettopäivän niinä vuosina, kun karkauspäivää ei ole. Tosin karkauspäivättömänä vuonna täysi-ikäisyyden rajapyykki ylittyy vasta maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Karkauspäivä on kalenterin nimipäivätön päivä joulupäivän ja uudenvuoden päivän lisäksi.

Kerttulin tapahtumat:

Maanantai 26.2.

    • 22-ryhmille osoitettu kysely lukio-opinnoista ja jatkokoulutuksesta sulkeutuu klo 12. Jos on mahdollista, niin opiskelijat voisivat vastata kyselyyn klo 10 alkavan oppitunnin aikana. Vastausaika 1 – 5 min. Linkki kyselyyn on opinto-ohjaajan (Lukka) lähettämässä Wilma-viestissä.

Tiistai 27.2.

    • TECH ROAD SHOW toisen vuoden opiskelijoille monitoimisalissa klo 9-10. Kaikki koulussa olevat kakkoset paikalle.
    • Maanpuolustuskorkeakoulun esittely kaikille kiinnostuneille klo 14.50 luokassa 203 
    • Uusintakoe klo 16.30-19.30

Keskiviikko 28.2.

    • Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä
    • OP2-opintojakson klo 8.30 ja klo 10 alkaville tunneille tulee Tarja Aittala Aluhallintovirastosta (AVI) puhumaan työelämätietoudesta

Torstai 1.3.

    • Lukion toisen vuoden opiskelijoiden kotiväen ilta klo 18

Perjantai 2.3.

    • ABI-info  kello 13.30 monitoimisalissa ja myös etämahdollisuudella. Linkki: Click here to join the meeting
    • Matikkapaja klo 13.15-14.30 luokassa 313

Mainiota maaliskuuta!

Viikko 7 Kaveruus on pieniä tekoja -kaverihaasteita sekä vanhojen tansseja

Alkavan viikon tärkeänä teemana on toisten huomioon ottaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen ja tutustumiseen kannustaminen.

Tervehdi! Toisille meistä on vaikeaa tehdä aloite keskustelulle.

Esittäydy! Kerro, että sinä haluat tietää, kuka hän on. Tätä kaipaamme kaikki.

Kysy mielipidettä! Se, että joku on kiinnostunut meidän ajatuksista, on ihmisen perustarve.

Kehu! Kaikki ihmiset tarvitsevat hyvää palautetta, kiitosta ja rohkaisua.

#Kaverihaaste

    • Haastamme koko Kerttulin lukion yhteisön leikkimieliseen kilpailuun, jonka ideana on ystävällisten tekojen tekeminen koulun arjessa viikon aikana.
    • Padlettiin on kirjattu 100+3 ystävällistä tekoa, jotka me yhteisönä toteutamme / teemme
    • Teko tulee merkittyä tehdyksi painamalla kyseisen laatikon vasemmassa kulmassa näkyvää sydäntä (ts. tykkäys)

Oppilaitoksemme oma #Kaverihaaste-linkki: https://padlet.com/schooltobelong1/KertLu

Abien juhlaviikko on nyt takana, ja tällä viikolla juhlintavuorossa ovat lukiomme kakkosluokkalaiset, jotka ovat nyt virallisesti lukiomme vanhimmat opiskelijat. Vanhojen tanssien pukuloistoa on nähtävillä koulumme käytävillä perjantaiaamupäivän aikana. Ennen juhlaväen siirtymistä Logomoon antavat he pienet tanssimaistiaiset muille opiskelijoille ja opettajille. Ohessa kuitenkin vielä katsaus viime perjantain penkkaritunnelmiin.

Kuvat: Timo Tuominen

Blogissa jatkuu opiskelutaidoista muistutteleva sarja, jota julkaistaan pitkin kevättä.  Sarjan vinkit on laatinut erityisopettajamme Mari Vukelic, ja  visuaalisen ilmeen on toteuttanut Urheiluakatemian Erika Rautiainen. Urheiluakatemian somessa vinkkejä on jo vilissytkin. Ota Marin vinkit haltuun!

Toinen vinkki jaksamiseen ja hyvään opiskelumoodiin on esitelty alla.

Maanantai 12.2.

    • Rästikoe klo 16.30-19.30 monitoimisalissa

Tiistai 13.2.

    • Laskiaistiistai
    • Turun lukioiden poikien Futsal-turnaus Samppalinnan palloiluhallissa

Keskiviikko 14.2.

    • Ystävänpäiväbingo: Bingolappuja on jaossa eri kerroksien auloissa sekä kuraattorin huoneessa 225. Bingolapun täyttäneiden ja palauttaneiden kesken arvotaan muutamat palkinnot.
    • Kello 13.30 ja kello 14.00 järjestetään Monitoimisalissa ystävänpäivän ohjelmaa oppituntien aikana.

Torstai 15.2.

    • Tutor-haku päättyy. Ykköset ovat saaneet Wilma-viestiä asiasta. Hakemuksen voi laittaa Wilma-viestillä Mia Wikströmille.

Perjantai 16.2.

    • Vanhat koululla klo 10 alkaen. Tanssivilla kakkosilla ei ole oppitunteja.
    • Vanhojen tanssit koululla erikseen ilmoitettavan aikataulun mukaisesti.

Hyvää hiihtolomaa kaikille!

 

Viikko 6 Uusi jakso, DemoDay ja penkkarit

Uusi viikko alkaa liputuspäivällä. Tällä kertaa lippu nousee salkoon Johan Ludvig Runebergin kunniaksi. Runeberg eli ja vaikutti vuosina 1804-1877. Hänet muistetaan erityisesti Maamme-laulun ja Vänrikki Stoolin tarinoiden kirjoittajana. Runeberg loi ihannekuvan Suomen kansasta ja luonnosta sekä antoi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin. Runeberg korotti Elias Lönnrotin kanssa vastamuodostetun Suomen suuriruhtinaskunnan kulttuurikansojen joukkoon niin suomalaisten omissa kuin ulkomaalaistenkin silmissä. Ja parasta tässä päivässä tietysti on se, että voi nauttia kahvin tai maidon kera herkullisia Runebergin torttuja!

4. jakson alussa torstaina 8.2. ykkösillä on DemoDay-tapahtuma. DemoDay antaa ensimmäisen vuoden lukiolaisille maistiaisen tekniikan alan korkeakouluopinnoista. Opiskelijat pääsevät tuolloin tutustumaan Turun ammattikorkeakoulun, Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Yrkeshögskolan Novian tekniikan alan laboratorio- ja tutkimustiloihin demo-työpajojen muodossa. Tarkoitus on innostaa lukiolaisia tekniikan, luonnontieteen ja terveyden alan opintoihin.

Päivän aikataulu on seuraavanlainen:

Klo 12.30 – 13.00 yhteinen avajaistilaisuus ja ohjattu siirtyminen ensimmäiseen demoon
(Jos ensimmäinen demosi on Turun yliopistolla, osallistut avajaistilaisuuteen Turun yliopistolla.)

Klo 13.00 – 13:45 ensimmäinen demo

Klo 14.15 – 15.00 toinen demo

Perjantaina 9.2. onkin sitten penkinpainajais- eli penkkaripäivä. Abiturienttien päivä alkaa klo 10 monitoimisalista opettajien ja abiturienttien yhteisellä brunssilla. Klo 11.30 alkavan tunnin aikana on vuorossa abivideo, ja klo 13 saatellaan abit penkkariajelulle. Koulupäivä päättyy tähän.

Viikon 6 ohjelma:

Maanantai 5.2.

    • 4. palkin koe klo 10-14
    • J.L. Runebergin päivä

Tiistai 6.2.

    • 5. palkin koe klo 10-14

Keskiviikko 7.2.

    • 6. palkin koe klo 10-14
    • Ilmoittautumien rästikokeeseen päättyy tänään

Torstai 8.2.

    • 4. jakso alkaa
    • klo 12 ykköset siirtyvät DemoDay-tapahtumaan. Ohjelma alkaa klo 12.30.

Perjantai 9.2.

    • Penkkaripäivä. Abeille järjestetään brunssi monitoimisalissa klo 10.  Penkkariajelu on kaupungilla klo 13-14.

Sunnuntai 11.2. on laskiaissunnuntai. Tällöin kannattaa sään salliessa suunnata pulkkamäkeen! Hyvän ulkoilun jälkeen voikin sitten leipoa ja nauttia laskiaiseen kuuluvia laskiaispullia!