Viikko 9: Kevättä kohti

Maanantaina koulu jatkuu normaalisti talviloman jälkeen.

Tiistaina 26.2. on kakkosvuotisten vanhempainilta klo 18. Tervetuloa!

Keskiviikkona pidetään uusintakoe klo 15 -18.

Torstaina on Kalevalan päivä. Kalevala on suomalaisten kansalliseepos, sen käsikirjoitus oli valmiina alkuvuodesta 1835. Esipuheensa Elias Lönnrot päiväsi 28. helmikuuta 1835, minkä vuoksi päivää vietetään nykyisin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä. Kuvassa Akseli Gallen-Kallelan maalaus Sammon puolustus vuodelta 1896.

Perjantaina alkaakin jo maaliskuu, kevätkuukausista ensimmäinen.

Viikko 7: Penkkarit ja wanhojen tanssit

Maanantaina 11.2. pidetään rästikoe klo 15 – 18.

Keskiviikkona 13.2. on vanhojentanssien kenraaliharjoitus klo 14.45 – 16.00 Kupittaan palloiluhallissa.

Ystävänpäivää vietetään torstaina 14.2. mutta koulumaailmassa tärkeämpi tapahtuma lienee penkkarit eli penkinpainajaiset. Silloin lukion vanhimmat juhlivat viimeistä koulupäiväänsä. Kerttulissa abiturienttien koulupäivä alkaa yhteisellä brunssilla opettajien kanssa klo 9.30. Tämän jälkeen varsinainen abishow pääsee vauhtiin. Perinteeseen kuuluu myös rekoilla ajelu ja karamellien heittely, Kerttulin pihasta abit lähtevät ajelulle noin klo 12.30.

Juhlahumun keskellä kannattaa muistaa, että uusintakokeeseen ilmoittautuminen päättyy torstaina.

Perjantaina 15.2. on vuorossa vanhojenpäivä. Kakkosvuotisista on tullut lukion vanhimpia opiskelijoita ja sen kunniaksi he pukeutuvat juhlapukuihin ja tanssivat Wanhojen tansseissa. Kerttulissa tansseja pääsee seuraamaan klo 11 – 13 lukion salissa,  varsinainen juhla alkaa Logomossa klo 18.00.

 

Ensi viikolla on talviloma.

Hyvää lomaa kaikille!

Viikko 6: Neljäs jakso alkaa

Koeviikko jatkuu vielä kolme päivää eli maanantaista keskiviikkoon. Vuorossa ovat nelos-, viitos- ja kuutospalkin kokeet.

Runebergin päivää vietetään tiistaina 5.2. Johan Ludvig Runeberg (5.2. 1804 – 6.5. 1877) on meidän kansallisrunoilijamme. Hän loi 1830- ja 1840-luvulla ihannekuvan Suomen kansasta ja Suomen luonnosta  niin Vänrikki Stoolin tarinoissa kuin runossaan Saarijärven Paavosta. Hänen kirjoittamansa ovat myös Maamme-laulun sanat.

Nykypäivänä nimi on ehkä on tutumpi Runebergin tortuista, joita pidetään hänen vaimonsa Fredrikan keksintönä. Tarinan mukaan alkuperäisissä Runebergin tortuissa hillo oli tehty omenoista.

Keskiviikkona 6.2. pidetään Wanhojen tanssien kenraaliharjoitus yhdessä Puolalan lukion kanssa Kupittaan palloiluhallissa klo 13-16.

Jos olit pois koeviikolla, muistathan ilmoittautua rästikokeeseen viimeistään keskiviikkoon mennessä.

Keskiviikkona vietetään myös saamelaisten kansallispäivää. Suomessa puhutaan pohjois-, inarin- ja koltansaamea. Daja dan sámegillii. Kuvassa on Saamen lippu.

Torstaina 7.2. alkaa neljäs jakso, lukujärjestykset, luokat ja ruokailuajat löytyvät Wilmasta