Helmikuu

4tieteenkisojen palkintojen jako 28.2.

Yliopistolla jaettiin lukion 4tieteenkisojen palkintoja MAOL Turku ry:n alueen opiskelijoille. Kerttulista palkittiin kemian avoimessa sarjassa Evelina Ojaniittu ja Heikki Hakulinen sekä perussarjassa Mikko Meriö. Evelina ja Heikki olivat valtakunnallisesti jaetulla 22. sijalla avoimessa sarjassa ja Mikko perussarjassa 18. sijalla. Palkintojenjakotilaisuus alkoi Orionin, kemian, matematiikan ja fysiikan laitoksen tervehdyksillä. Tervehdysten jälkeen oli vuorossa kilpailuihin osallistuneiden opiskelijoiden muistamiset ja kakkukahvit. Lopuksi käytiin vielä laitosvierailulla.

 

Wanhojen tanssit 15.2. 2019

Perinteitä noudattaen ovat toisen vuosikurssin opiskelijat harjoitelleet kuluneen talven aikana klassikkotansseja Pertti Sahlbergin ja Anna Saivosalmen johdolla.

Uurastuksen huipentumana säihkyviin tanssiasuihin pukeutuneet neidot ja komeat frakkiasuiset pojat esittivät kaksi näytöstä koulun salissa sekä yhden läheisessä päiväkodissa.

Omaisille suunnatussa Logomon iltatilaisuudessa yhdistivät Kerttulin ja Puolalanmäen lukiot voimansa.

Illan kohokohtia olivat Puolalalanmäen lukion orkesterin säestyksellä nyt jo vapautuneesti esitetyt tanssinumerot ja opiskelijoiden ryhmätyönä suunnittelema oma tanssikoreografia.

 

 

 

Penkkarit 14.2. 2019

Kerttulin lukion penkkareita vietettiin torstaina 14. helmikuuta. Päivä alkoi perinteisesti abien ryhmänohjaajien tarjoamalla brunssilla.

Tämän jälkeen abiturientit vaihtoivat vaatteita ja varsinainen abishow alkoi.

Ohjelmassa oli monenlaista visailua ja kisailua niin opettajille kuin opiskelijoillekin sekä ykkös- ja kakkosvuotisten palkitsemisia. Lopuksi katseltiin tuttuun tapaan abivideo.

Neljä kuorma-autoa odotti pihassa, ja kun ne oli koristeltu lakanoin, abit lähtivät perinteiselle ajelulle kohti Turun keskustaa.