Maaliskuu

JOB Shadowing 8.3.2019

Kerttulin lukion kakkosvuotiset opiskelijat tutustuivat erilaisiin työpaikkoihin Turun seudulla yhden päivän aikana. Kaikkiaan mukana oli 63 opiskelijaa ja 55 työnantajaa. Palaute päivästä oli positiivinen, sekä opiskelijat että työnantajat kokivat hyötyneensä päivästä monellakin eri tavalla. ”Opin että pitäisi valita työ, johon on oikeasti innostusta. Ja myös muistaa opiskella ja olla motivoitunut oikeissa hetkissä”, toteaa yksi päivään osallistuneista. ”Oli mielenkiintoista ja hyödyllistä. Paikastani lähetettiin terveisiä, että tämä on huippuhienoa ja toivottavasti tätä jatketaan”, kommentoi toinen.

Myös työnantajapuolella päivä koettiin antoisana: ”Tämä konsepti on mielestäni todella hyvä! Toivottavasti nuorille löytyy mieluisia töitä, joita pääsevät seuraamaan! (Olisipa minunkin lukioaikanani ollut tämmöistä..) Itse koin yllättävän mukavana sen, että joku ’varjosti’ työpäivääni. Opiskelijan huomioista ja havainnoista sain paljon ajateltavaa työtäni varten. Lisäksi opiskelijan tekemä haastattelu muistutti hienosti oman työn merkityksestä. Otan mielelläni toistekin opiskelijan seuraamaan työpäivääni!:)”

Yliopistoesittelyjä

Torstaina 14.3. Kerttulissa vieraili entisiä lukiolaisia kertomassa opiskelustaan. Tampereen teknillisestä yliopistosta kertoi Laura Lahtinen ja logopedian opiskelusta Turun yliopistossa Eerika Moisanen ja Jenna Ranki. 

Turun yliopiston oikeustieteellistä tiedekuntaa esittelivät Heidi Kunnas ja Ellen Grönholm.

 

 

Maajoukkuehyökkääjästä päihderiippuvaiseksi

Entinen jääkiekkotähti Marko Jantunen kävi Kerttulin lukiossa kertomassa oman tarinansa, kuinka NHL-pelaajasta tulikin huumeaddikti. Opiskelijat kuuntelivat hyvin hiljaisina karua kertomusta. Jantunen teki kuulijoihinsa varmasti vaikutuksen ja sai heidät ajattelemaan, miten helposti kaikki voikaan tapahtua.

Tarina alkoi lapsuudesta. Marko Jantunen tiesi jo kolmevuotiaana, että hänestä tulee jääkiekkoilija. Joululahjaksi saadut luistimet olivat toiveiden täyttymys ja ensimmäinen kosketus luistimilla jäähän oli uskomaton. Tämä huumaava ”tunnekoukku” lähti ohjaamaan Jantusen elämää, sillä luistimet jalassa nuori poika tunsi lentävänsä. Vain kahdeksanvuotiaana hän kirjoitti koulussa ainekirjoituksen ensimmäiselle riville haluavansa aikuisena vakuutustarkastajaksi sekä Philadelphia Flyersin jääkiekkoammattilaiseksi. Vakuutustarkastajaa Jantusesta ei koskaan tullut, mutta Calgary Flamesiin hän pääsi pelaamaan kolme NHL-ottelua. Suomessa hän on pelannut KalPan, TPS:n, Jokereiden ja Pelicansien riveissä. Jantusella on myös hallussaan Ruotsin mestaruus sekä useampia hopeamitaleja.

Kuinka sitten huippujääkiekkoilijalle voi syntyä vahva riippuvuus päihteisiin? Lähes huomaamatta. Kaikki alkoi kaveripiirin kesken alaikäisenä viattomista tupakka- ja alkoholikokeiluista. Vierailu isän baarikaapilla oli jännittävä kokemus ja ensimmäisen nousuhumalan tunne Jantusen mukaan uskomattoman euforinen. Tähän tunteeseen hän jäi koukkuun, sillä se oli kuten ensimmäinen kerta luistimilla: leijaileva, upea ja ”siisti tunne”. Päihteiden käyttö viihdemielessä jatkui hyväntahtoisesti ystävien seurassa. Päiviä pelikauden loppuun laskettiin innolla, jotta porukalla pääsisi viettämään rentoa lomaa ulkomaille. Espanjassa alkoikin kokaiinin käyttö yhtä harmittomasti kuin minkä tahansa muun päihteen kokeilu. Jantunen kuvitteli jatkuvasti, ettei hänellä ole ongelmaa päihteiden kanssa, sillä hän tiesi miten, missä ja milloin hän huumaavia aineita käyttää. Tilanne tuntui hänestä olevan kontrollissa.

Kontrolli kuitenkin petti viimeistään silloin, kun peliura loppui Pelicansissa vuonna 2010. Silloin ”lopullinen rakkaus” eli amfetamiini astui Jantusen elämään. Amfetamiinin käyttö täytti Jantusen arkeen jääneen tyhjän tilan. Uran loputtua ei ollut enää tavoitteita, haaveita tai unelmia. Oli ainoastaan piri, jonka hankkimiseen, käyttämiseen ja käytöstä toipumiseen kuluivat Jantusen päivät ja yöt. Hän ”käytti elääkseen ja eli käyttääkseen”, kuten kuka tahansa addikti. Onnellinen perhe-elämä vaihtui huumepiireissä pyörimiseen. Onneksi kuvaan astui vanha pelikaveri, joka oli yksi viimeisistä ystävistä Jantusen huumehelvetissä. Pasi Tuomaila kiidätti laihaksi riutunen Jantusen Avominne-klinikalle hoitoon vuonna 2015, minkä jälkeen entinen huippukiekkoilija onkin pysynyt kuivilla.

Tällä hetkellä Marko Jantunen kiertää ympäri Suomea muun muassa kouluissa kertomassa tarinaansa. Hän haluaa tavoittaa 100 000 nuorta kevääseen 2020 mennessä ja tarjota tietoa sairaudesta, päihderiippuvuudesta, jota moni ei miellä sairaudeksi saati huippu-urheilijan kohtaloksi. Jantunen työskentelee myös yrittäjänä Lahden Avominne-klinikalla.

Teksti ja kuvat: Erika Rautiainen                                                                                                      Tekstin muokkaus: Kerttuli