Viikko 10: Monipuolinen maaliskuu

Maanantaina on ryhmänohjaus klo 13.05 – 13.40.

Tiistaina lukiossamme vierailee Marko Jantunen, joka kertoo kokemuksistaan huippu-urheilijana ja päihteiden väärinkäyttäjänä. Tilaisuus pidetään salissa, ja se alkaa klo 13.15.

Torstaina filosofian 1. kurssilaiset pääsevät oppitunnilla opastetulle kierrokselle Turun taidemuseoon Hannaleena Heiskan näyttelyyn.

Perjantaina Turun alueen korkeakoulut järjestävät lukion kakkosille suunnatun päivän klo 10 – 14.45. Aamun 1. oppitunti pidetään normaalisti, mutta sen jälkeen 17-ryhmien opiskelijat jatkavat päivää Turun alueen korkeakouluissa. Kaikki Kerttulin lukion kakkoset osallistuvat päivään osana opinto-ohjauksen kurssia. Oppilaitoksista mukana ovat Turun yliopisto, Turun AMK, HUMAK ja DIAK sekä Åbo Akademi.

Perjantaina vietetään myös kansainvälistä naistenpäivää.          YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran maaliskuun 8. päivänä vuonna 1975.  Naistenpäivän historia ulottuu kuitenkin jo 1900-luvun alkuun, jolloin useissa maissa julistettiin kansallisia naisten päiviä naisten oikeuksien ja osallistumisvapauksien saavuttamisen kunniaksi.      (Kuva löytyy osoitteesta www.internationalwomensday.com)

Hyvää naistenpäivää meille kaikille!