Viikko 47: Yo-tuloksia ja robotteja

ICT-lukion opiskelijat pitävät Koivulan, Kuuvuoren ja Uittamon esiopetusryhmille Robo-päiviä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina.  Päivän ohjelmassa on muun muassa robotteihin tutustumista ja robottiaskartelua.

Maanantaina lakitiedon ja keskiviikkona yhteiskuntaopin ryhmä vierailee Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Terveystiedon tunnilla on maanantaina Leena Kurka puhumassa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Tiistaina terveystiedon opiskelijat ovat vierailulla Lasaretti-museossa ja torstaina fysioterapeutti Jenna Walldén TULE-keskuksesta tulee kertomaan muun muassa näyttöpäätetyön ja nukkumisasennon terveysvaikutuksista.

Tiistaina ei ennakkotiedoista poiketen ole ryhmänohjausta. Silloin vietetään kuitenkin lapsen oikeuksien päivää ja saadaan kauan odotetut syksyn ylioppilaskirjoitusten tulokset.

Samana päivänä eli tiistaina kauppatieteiden maisteri Ville Valkonen luennoi aiheesta ”Henkilökohtainen talous ja säästämisen alkeet”.  Valkonen on toiminut erityisavustajana sekä valtiovarain- että sisäministeriössä. Tilaisuus pidetään yhteiskuntaopin tunnilla (klo 13.15 – 14.30) liikuntasalissa.

Torstaina kolme voittoa alkulohkossa saavuttanut Kerttulin lukion joukkue jatkaa salibandyn lopputurnauksessa.

Perjantaina päättyy lukuvuoden toinen jakso ja ensi maanantaina alkaa koeviikko ykköspalkin kokeella.