Viikko 46 Harppi-festareiden tunnelmia ja kurssivierailuja

Kuluneen viikonlopun Harppi-festarit olivat jälleen kerran antoisat ja ikimuistoiset. Festareilla oli yhteensä viisisataa lukiolaista eri puolilta Suomea! Kerttulista paikalla oli 25 opiskelijaa. Festarireissu tehtiin yhdessä TSYK:in lukion kanssa, josta myös oli 25 opiskelijaa mukana.

Kerttulin taannoisen pizzapäivän tyyliin Maunulan lukiossa oli tarjolla pizzaa ja limuja, joilla festarikansa pysyi jaksavana, hyväntuulisena ja innokkaana pulmapähkinöihin.

Ohjelmassa oli nonstoppina paljon erilaisia pelejä, kuten shakkia, Huojuvaa tornia, Rubikin kuutioita, pöytäjalkapalloa, matikkapulmia, reaktiopelejä ja tanssipelejä. Opiskelijat kiertelivät pelaamassa näitä mielensä mukaan.

Taitoa vaativien pelien lisäksi ohjelmassa oli jälleen useita mielenkiintoisia työpajoja ja luentoja. Niiden aiheita olivat tällä kertaa esimerkiksi meemibotit, planetaario, luontokato, tekoäly ja datan tuoma valta.

 

Marraskuu ja kakkosjakson viimeinen kokonainen viikko eivät pysäytä Kerttulin vauhtia:

Tämän viikon ajan kerttulilaisryhmä vierailee Itävallan Leobenissa ICT-yhteistyön merkeissä.  Vierailuryhmässä ovat ICT-opettajat Juho Airola ja Petri Sallasmaa sekä kahdeksan opiskelijaa. Mielenkiintoinen matka edessä!

Useammalla kurssilla tehdään myös kurssivierailuja erilaisiin lähikohteisiin. Vierailemassa käydään Turun yliopistolla, Turun linnassa ja Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Lauantaina järjestetään lisäksi valtakunnallinen Nuorten ilmastohuippukokous Helsingissä Messukeskuksessa, jonne muutama opiskelija on meiltäkin lähdössä. Ilmastohuippukokous on osa NuortenAgenda 2030 -hanketta. Ilmastohuippukokouksessa on mukana ilmastotutkijoita, asiantuntijoita ja poliitikkoja jakamassa tuoretta tietoa. Muun muassa presidenttiehdokkaat pääsevät paneelikeskusteluun. Tapahtumassa luodaan myös nuorten yhteinen julkilausuma ilmastotoimista.

Lisätietoa Ilmastohuippukokouksesta löytyy täältä:

https://nuortenagenda2030.fi/ilmastokokous/

 

Viikon ohjelmassa:

Maanantai 13.11.

  • Äidinkielen treenit klo 14.45-16 luokassa 202

Tiistai 14.11.

  • TE 1 -opiskelijoille terveydenhoitaja Leena Kurka tulee kertomaan seksuaalisesta hyvinvoinnista sekä suostumuksesta.
  • BI4.1-ryhmä vierailee 2 x 75 min Turun yliopiston bioteknologian laitoksella molekylaarisen kasvibiologian fotosynteesitutkimuksiin tutustumassa ja tekemässä laborointeja aiheesta.

Keskiviikko 15.11.

Torstai 16.11.

  • Studentum Roadshow – jatko-opintojen ständi 2. kerroksessa klo 9:45-13:30. Käy kyselemässä eri alojen jatko-opiskelupaikoista. 
  • Historian ryhmä HI4 vierailee Turun linnassa 13.30 alkavalla oppitunnilla. 

Perjantai 17.11. 

  • klo 13.15 -14.30 matikkapaja luokassa 205A
  • YH4-ryhmä tekee vierailun Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen

Lauantai 18.11.

  • Nuorten ilmastohuippukokous 2023 Messukeskuksessa

 

Viikko 45 Kerttuli-viikko ja keskiviikkona itsenäisen opiskelun päivä

Opettajien ja opiskelijoiden Halloween-asuja!

Viime viikolla ryhmänohjaajat järjestivät yllätyksenä kakkosille myös puolivälipullahetken! Pullat maistuivat ja juttua riitti salin täydeltä.

Turun lukioiden kesken pidetyt sählyturnaukset olivat myös kerttulilaisille voitokkaat! Tyttöjen joukkue voitti oman turnauksensa ja poikien joukkueista toinen voitti turnauksen ja toinen pronssia!

Tällä viikolla Kerttulissa vietetään marraskuun piristeeksi Kerttuli-viikkoa, mikä tarkoittaa, että välitunneilla on pientä kisailua ja erilaisia rasteja käytävillä. Lähde haastamaan itseäsi kisailuissa ja anna luovuutesi kukkia! Tiedossa on esimerkiksi Piipää-kilpailu, Kendama-kilpailu ja pikashakkikilpailu, joka on käynnissä neloskerroksen käytävällä koko viikon. Katso kisojen aikataulut viikko-ohjelmasta.

Kerttuli-viikko huipentuu viikonloppuna Harppi-festareihin, jonne lähtee useita opiskelijoita ja opettajia. Harppi-festarit pidetään Maunulan lukiossa.

Keskiviikkona 8.11 opiskelijoilla on itsenäinen koulupäivä, koska kaikki opettajat ovat koulutuspäivässä TSYK:in lukiossa. Kerttulin koulutalo on siis keskiviikkona kiinni, eikä opiskelijoilla ole pääsyä rakennukseen. Koululla ei myöskään ole lounasta tarjolla. Opettajat viestivät kunkin tunnin itsenäisistä tehtävistä wilmassa!

MUUTA TÄRKEÄÄ:

Maanantaina alkaa ilmoittautuminen kevään YO-kirjoituksiin. Muista hoitaa ilmoittautuminen kuntoon!

Perjantaina on Hakijan päivä, johon abit pääsevät osallistumaan, joten abeilla ei ole perjantaina tunteja. Käykää ottamassa irti kaikki tieto tulevista jatko-opintomahdollisuuksista!

Muistakaa pestä käsiä erityisesti ennen ruokailua, sillä flunssakausi on päällä!

 

Viikon ohjelma:

Maanantai 6.11.

  • Svenska Dagen
  • Kevään 2024 ylioppilaskirjoitusten ilmoittautuminen alkaa. Ohjeet opiskelijoille maanantaina klo 10:  alkavalla tunnilla.
  • Äidinkielen treenit klo 14.45-16 luokassa 202
  • Kerttuli-viikko: Päässälaskukisa klo 13.20-13.25 luokassa 406

Tiistai 7.11.

  • Kerttuli-viikko: Päässälaskukisa klo 13.20-13.25 luokassa 406

Keskiviikko 8.11.

  • Opettajien koulutuspäivä ja opiskelijoiden itsenäisen opiskelun päivä
  • Lukiolaisille suunnatun Oikeusguru-kilpailun alkukilpailu järjestetään klo 9-11. Opettajien koulutuspäivän takia koe pidetään Turun Suomalaisen Yhteiskoulun eli TSYK:in tiloissa

Torstai 9.11.

  • Kerttuli-viikko: Päässälaskukisa klo 13.20-13.25 luokassa 406
  • Majava-kilpailu 14:50 monitoimisalissa

Perjantai 10.11. 

  • Kerttuli-viikko: Kendama-kisa 4. kerroksessa klo 11.15-11.30. Muista harjoitella alkuviikon välitunneilla. Harjoittelualue 2. ja 3. kerroksen välitasanne.
  • Turun korkeakoulujen Hakijan päivä- tapahtuma abeille
  • klo 13.15 -14.30 matikkapaja luokassa 205A

Lauantai 11.11.

Viikko 44 Halloween-juttuja, salibandya ja Neljän tieteen kisat

Uusi viikko alkaa ns. normaaliajassa. Toivottavasti jokainen on huomioinut asian kouluuntuloajassaan.

Tällä viikolla kisataan niin salibandyssa kuin matematiikassa, fysiikassa ja kemiassakin. Ja mahtuupa mukaan vielä tiistaina pidettävät pukukisat. Muistathan siis vähintään osallistua halloween-teemaiseen visaan ja pukukisaan.

Tiistaista torstaihin pidetään valtakunnalliset Neljän tieteen kisat. Lukion matematiikka-, fysiikka- ja kemiakilpailun 50 parhaalle jaetaan kunniakirjat sarjoittain. Lukion fysiikka- ja kemiakilpailun avoimen sarjan sekä lukion matematiikan ja Datatähden kokonaiskilpailun 10 parhaalla on mahdollisuus päästä ilman pääsykoetta opiskelemaan tekniikkaa ja matemaattis-luonnontieteellisiä aineita useisiin korkeakouluihin.

Perussarjan kilpailut on tarkoitettu fysiikassa ja kemiassa 1. ja 2. vuoden opiskelijoille. Matematiikassa perussarja on tarkoitettu 1. vuoden opiskelijoille ja välisarja 2. vuoden opiskelijoille. Avoin sarja kaikissa kilpailuissa on avoin kaikille lukiolaisille.

Alkukilpailuissa kolme parhaiten menestynyttä palkitaan myös rahapalkinnoin ja n. 20 parasta kutsutaan loppukilpailuihin. Lisätietoa kilpailuista voit kysellä mafyke-opettajilta tai lukea täältä. https://maol.fi/neljan-tieteen-kisat/osallistu/

Ilmoittautuminen on auki Wilmassa 30.10. klo 23.00 asti.

1.11.2023-31.1.2024  koulukuraattorimme Sanna Pohjolan sijaisena on Anne-Maria Silvennoinen.

Ennakkotietona kaikille, että viikolla 45 vietetään Kerttuli-viikkoa. Viikon aikana tapahtuu välitunneilla monenlaista pientä kivaa tekemistä. Voit haastaa itseäsi joko taidossa, tiedossa tai muistissa. Tai sitten voit antaa luovuutesi kukkia! Seuraa Kerttulin käytävämainontaa! Vinkkinä ”piipäille”: Laita piin desimaalit harjoitteluun. Viikko huipentuu lauantain 11.11. Harppi-festareihin, jonne lähdetään yhdessä TSYKkiläisten kanssa.

Viikon tapahtumat:

Maanantai 30.10.

    • Äidinkielen treenit klo 14.45-16 luokassa 202
    • Poikien joukkue 1 salibandyturnauksessa

Tiistai 31.10.

    • Halloween-juttuja. Parhaiten pukeutuneita palkitaan!
    • Matematiikkakilpailu klo 15.00 luokka 405
    • Poikien joukkue 2 salibandyturnauksessa
    • Poikien salibandyfinaalit 

Keskiviikko 1.11.

    • Klo 8-9 opekokous
    • Klo 9-10 Mindful student
    • Kemiakilpailu klo 14.00 luokassa 403
    • Tyttöjen salibandyturnaus

Torstai 2.11.

    • Klo 13.15-14.00 kaikilla RO-tuokio
    • Fysiikkakilpailu klo 15.00 luokassa 407

Perjantai 3.11.

    • Klo 13.15 -14.30 matikkapaja luokassa 205A
    • ÄI5-ryhmät Koulukinossa klo 13.30 – 15.10
  • Hyvää pyhäinpäivää ja iloisia halloween-juhlia!

Viikko 43 Uusintakoe, ykkösten huoltajailta ja siirtyminen normaaliaikaan

Tiistaina vietetään YK:n päivää, minkä vuoksi Suomen lippu nousee salkoon. Yhdistyneet Kansakunnat on itsenäisten valtioiden vapaaehtoinen turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö. Se perustettiin vuonna 1945 tavoitteenaan luoda maailma, jossa ihmiset eläisivät tasavertaisina ja hyvinvoivina ilman väkivallan ja sodan uhkaa. Hallitusten välisen järjestön tavoitteiksi asetettiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden sekä ihmisoikeuksien edistäminen.

Alkavalla viikolla on taas monenlaisia niin opiskelijoita, opettajia kuin myös opiskelijoiden huoltajia koskevia tapahtumia.

Maanantaina Lukiolaisten Liitto esittäytyy ykkösille, ja tiistaina on 1. jakson uusintakoe. Perjantaina voi taas käydä laskeskelemassa matikkapajassa.

Ykkösten huoltajille pidetään torstaina huoltajailta.

Tiistaiaamupäivänä terveystarkastaja tulee tekemään tilatarkastuksen sekä keskiviikkoaamuna opettajille on luento aiheesta ”Nuoruus ja siihen liittyvät ilmiöt”.

Maanantai 23.10.

    • Klo 10.30-11.15 Suomen Lukiolaisten Liitto esittäytyy ykkösille Monitoimisalissa

Tiistai 24.10.

    • YK:n päivä
    • Klo 9-10.30 terveystarkastajan tilatarkastus
    • Klo 16.30-19.30 uusintakoe

Keskiviikko 25.10.

    • Klo 8.15-9.45 opettajilla luento
    • Klo 9-11 Kerttulin kuntoarvio -kiinteistökierros

Torstai 26.10.

    • Klo 18.00 ykkösten huoltajailta Monitoimisalissa

Perjantai 27.10.

    • Klo 13.15-14.30 matikkapaja luokassa 205A

Muista siirtää sunnuntaina kellot kohti kesää! Normaaliaika alkaa.

Viikko 41 Rästikoe, Turpotietäjä 2023 -kilpailu ja ryhmänohjausta

Kerttuliin on valittu uusi opiskelijakunnan hallitus!

Puheenjohtaja: Lex Ylikännö
Varapuheenjohtaja: Eino Söderlund
Sihteeri: Aurora Koskensalo
Talousvastaava: Onni Lehtinen
Talousvastaavan apulainen: Niklas Sissonen
Yritysyhteistyövastaava: Sofia Hassila
Somevastaavat: Jade Myllynen ja Eino Siipi
Kahvivastaavat: Joona Aaltonen ja Jussi Suonvieri
Tapahtumavastaava: Oskari Heino

Toivomme tapahtumarikasta ja menestyksekästä hallituskautta uudelle kokoonpanolle!

Edellisen hallituksen viimeinen rutistus oli pizza- ja leffailtapäivän järjestäminen. Tapahtuma onnistui yli odotusten, ja pizzat syötiin viimeistä murua myöden.

Tällä viikolla järjestetään Turpotietäjä 2023 -kilpailu. Kilpailu on valtakunnallinen lukiolaisten turvallisuuspolitiikan ja kokonaisturvallisuuden tietämystä mittaava tietokilpailu.

Alkukilpailussa parhaiten menestyneet kutsutaan 30.11.2023 pidettävään loppukilpailuun. Alku- ja loppukilpailuissa parhaiten menestyneet palkitaan erilaisilla palkinnoilla sekä tutustumiskäynneillä eri turvallisuusviranomaisten toimipisteisiin. Vuonna 2023 kilpailun voittaja saa suoran opiskelupaikan Turun yliopiston yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan, pääaineena poliittinen historia. Lisäksi loppukilpailun kolme parasta palkitaan rahapalkinnoilla.

Tapahtumat:

Maanantai 9.10.

    • Työviikko alkaa aurinkoisesti

Tiistai 10.10.

    • Aleksis Kiven päivä, liputuspäivä
    • Klo 16.30-19.30 rästikoe

Keskiviikko 11.10.

    • Tyttöjen oikeuksien päivä
    • Klo 8.00-9.00 ryhmänohjaajien tapaaminen
    • Klo 9.00-9.45 Mindful Student
    • Klo 9-11 Turpotietäjä 2023 -kilpailun alkukilpailu Abitissa.
    • Syksyllä valmistuvien opiskelijoiden puuttuvien tehtävien viimeinen palautuspäivä!
    • 1. periodin arvosanat näkyvillä Wilmassa klo 15 alkaen.

Torstai 12.10.

    • Klo 13.15-14 kaikilla RO-tuokio

Perjantai 13.10.

    • Viimeinen  ilmoittautumispäivä 1. jakson uusintakokeeseen.
    • Klo 13.15-14.30 matikkapaja luokassa 205A

Hyvää syyslomaa!

Viikko 40 2. jakso alkaa tapahtumarikkaana

Lokakuun ensimmäisellä viikolla Kerttulissa tapahtuu paljon kaikenlaista. Maanantaina klo 8.00 aukeaa ilmoittautuminen Harppi-festareille. Menneiden vuosien kokemusten perusteella kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan! Tapahtumaan voit tutustua oheisen linkin kautta.  https://www.lukemaverkosto.fi/tapahtumat/festarit/.

Tiistaina 6. palkin kokeen jälkeen on mahdollisuus osallistua vanhojentanssimekkojen kierrätystapahtumaan TSYKissä klo 14-16. Turun lukioista mukana ovat Kerttuli, TSYK ja Puolalanmäen lukio. Pukuesittelydiat löydät Wilma-viestin linkistä.

 

Keskiviikkona uusi jakso on hyvä aloittaa yhteisen mukavan tekemisen parissa.  Jakson ensimmäisen koulupäivän jälkeen OPKH järjestää kaikille lukion opiskelijoille tarkoitetun leffa- ja pizzailtapäivän. Elokuva on valikoitunut ennakkoäänten perusteella.

Perjantaina valitaan uusi opiskelijakunnan uusi hallitus. Tule mukaan kokoukseen, mikäli yhteinen tekeminen ja mm. mukavan tekemisen suunnitteleminen on lähellä sydäntäsi. Läsnäolosi ei vielä sido sinua mihinkään, joten rohkeasti mukaan!

Viikon tapahtumat:

Maanantai 2.10.

    • Klo 8.00 aukeaa Harppi-festareiden ilmoittautuminen Wilmassa.
    • Klo 10-14 5. palkin kokeet

Tiistai 3.10.

    • Klo 10-14 6. palkin kokeet
    • Ilmoittaudu viimeistään tänään 1. jakson rästikokeeseen
    • Klo 14-16 vanhojentanssimekkojen kierrätystapahtuma TSYKissä

Keskiviikko 4.10.

    • 2. jakso alkaa
    • Kansallinen korvapuustipäivä
    • Klo 8.00-9.00 opekokous
    • Klo 9.00-9.45 Mindful student
    • Klo 10.00 alkavalla tunnilla kaikille ympäristökysely
    • Klo 12-13.15 kirjailija Eveliina Hokkanen vierailee ÄI2+3 ja ÄI 5 oppitunneilla
    • Klo 14.50-18.00 pizzaa ja leffaa/lautapelejä yläruokalassa ja monitoimisalissa
    • Abien (-21 ryhmien op.) OP1-opintojakson oppitunnit heti 2- periodin alussa, ks. tarkemmin Wilma-viestit!

Torstai 5.10.

    • Turun lukioiden golfkisa. Kerttulista mukana 11 opiskelijaa. Muista lukioista mukana TSYK, PML sekä 2 Luostarivuoren lyseon lukio kahdella joukkueella.

Perjantain 6.10.

    • SRK:n päivänavaus
    • klo 13.20 alkaen pidetään musiikkiluokassa opiskelijakunnan hallituksen järjestäytymiskokous. Kokouksessa valitaan uusi opiskelijakunnan hallitus. Kaikki opiskelijat ovat tervetulleita. Kokousta voi tulla myös vain seuraamaan.
    • Ei matikkapajaa

Lempeää lokakuuta!

 

Viikko 39 Koeviikko alkaa

Yo-kirjoitusurakka saadaan Kerttulissa maanantain viimeisen lyhyiden kielten koepäivän jälkeen päätökseen.

ma 25.9. vieras kieli, lyhyt oppimäärä
englanti
ranska
espanja
saksa
venäjä
italia
portugali
latina
saame

Kirjoitusten jälkeen heti tiistaina alkaa ensimmäisen jakson koeviikko, joka kestää kuuden työpäivän ajan seuraavan viikon tiistaihin. Kokeet pidetään pääsääntöisesti klo 10-14 välillä ja ruokaa on ruokalassa tarjolla pidempään klo 14 asti. Käy tarkistamassa koeviikon luokkatilat koulumme kotisivuilta!

Kokeisiin valmistautumisen ohella kannattaa käydä ulkoilemassa, sillä yhä näin syyskuun viimeisellä viikolla sään ennustetaan olevan poikkeuksellisen lämmin. Luonnosta löytyy myös edelleen loistavasti sieniä ja marjoja, joita poimimalla voi esimerkiksi hyvin tuulettaa aivoja opiskelun lomassa. Esimerkiksi suppilovahveroita (Craterellus tubaeformis) ja puolukoita (Vaccinium vitis-idaea) on parhaillaan paljon. Kuvassa metsän korallia muistuttava oranssiorakas (Hydnellum aurantiacum), joka ei valitettavasti hauskasta ulkomuodostaan huolimatta ole ruokasieni.

Luontoliikunta ja metsän antimet sopivat myös viikon teemaan, sillä viikko 39 on myös Euroopan kestävän kehityksen viikko. Keskiviikkona vietetään lisäksi koko viikon teemaan sopivaa Puun päivää.  Päivänä kehotetaan kaikkia istuttamaan puita ja siten pyritään lisäämään metsien suojelua ja tukemaan hiilinieluja. Puusta noin puolet on varastoitunutta hiiltä ja puu kykeneekin varastoimaan hiilidioksidia keskimäärin 750g yhteen kuutiometriin.

Opiskeluintoa kokeisiin lukemiseen!

 

Viikon ohjelma:

Maanantai 25.9.

  • YO-koe:vieras kieli, lyhyt oppimäärä 

Tiistai 26.9.

  • Koeviikko alkaa
  • 1. palkin koepäivä klo 10-14

Keskiviikko 27.9.

  • 2. palkin koepäivä klo 10-14
  • Puun päivä

Torstai 28.9.

  • 3. palkin koepäivä klo 10-14

Perjantai 29.9. 

  • 4. palkin koepäivä klo 10-14

Viikko 38 YO-kirjoitukset jatkuvat ja ”pukeudu harrastuksesi mukaan” -päivä keskiviikkona

Viikko 38 on Kerttulissa toiminnantäyteinen! YO-rutistus jatkuu jopa neljänä koepäivänä ruotsin, matematiikan, toisen reaalipäivän ja äidinkielen kirjoitustaidon kokeen merkeissä:

ma 18.9. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
ti 19.9. matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä
to 21.9. uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia,
maantiede, terveystieto
pe 22.9. äidinkieli ja kirjallisuus(suomi ja ruotsi), kirjoitustaidon koe
suomi/ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -koe

Mauno Koivisto -sali yo-asussaan:

 

Keskiviikkona OPKH ja tutorit järjestävät pukeutumisteemapäivän! Päivän teemana on ”Pukeudu harrastuksesi mukaan!”, joten nyt on aika osoittaa rakkautta lajiin, oli harrastuksesi sitten hevospoolo tai nypläys! Käyttäkää luovuutta, sillä parhaat asut palkitaan.

 

Viikko huipentuu vielä viikonloppuna Cyber Battle Bootcampiin, joka sisältää kyberturvallisuuskoulutusta ja sunnuntaina karsintakilpailun myöhemmin marraskuussa käytävään finaaliin. Kilpailuun osallistutaan yksin tai 3-5 hengen joukkueissa. Kilpailussa ovat mukana Baltian maat ja Pohjoismaat. Jokaisesta maasta valitaan paras joukkue jatkoon.

 

Viikon ohjelmassa:

Maanantai 18.9.

  • YO-koe: toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 
  • Äidinkielen treenit poikkeuksellisesti peruttu!

Tiistai 19.9.

  • YO-koe: matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä

Keskiviikko 20.9.

  • OPKH ja tutorit järjestävät teemapäivän: Pukeudu harrastuksesi mukaan! Parhaille pukeutujille luvassa palkinnot
  • TE 1 -opiskelijoille terveydenhoitaja Leena Kurka tulee kertomaan seksuaalisesta hyvinvoinnista sekä suostumuksesta.
  • TE2 -opiskelijat saavat vieraakseen asiantuntijan Vastalääke ry:stä. Oppitunnin aiheena on tiede, huuhaa ja terveys.

Torstai 21.9.

  • YO-reaali: uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, 

maantiede, terveystieto

Perjantai 22.9. 

  • YO-koe: äidinkieli ja kirjallisuus(suomi ja ruotsi), kirjoitustaidon koe 
  • Matikkapaja klo 13.15-14.30 luokassa 205A

Lauantai 23.9.

  • Cyber Battle Bootcamp – koulutus ja kilpailu 

Sunnuntai 24.9.

  • Cyber Battle Bootcamp

Viikko 37 Ylioppilaskirjoitukset alkavat ja liikenneturvallisuusviikko

Ylioppilaskirjoitukset alkavat maanantaina äidinkielen ja kirjallisuuden lukutaidon kokeella! Tällä viikolla vuorossa ovat myös ensimmäinen reaaliaineiden koepäivä keskiviikkona ja pitkän kielen koe perjantaina. Kokeet pidetään koululla monitoimisalissa ja Mauno-salissa. Muistakaa kunnioittaa abien uurastusta ja välttäkää hälinää portaikossa ja alaruokalaan mennessä!

Abeille hurjasti tsemppiä viikon koitoksiin!

ma 11.9. äidinkieli ja kirjallisuus (suomi ja ruotsi), lukutaidon koe
ke 13.9. psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia
pe 15.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä
englanti
ranska
espanja
saksa
venäjä

Kirjoitukset aiheuttavat muutoksia ruokailuihin. Kakkoskerroksen luokat hakevat ruokansa kakkoskerroksen käytävältä ja syövät luokissa, ja muutkin ruokailuaikataulut ovat vaihtuneet. Noudattakaa omia vuoroja, jotta alaruokala ei ruuhkaudu.

Kakkoskerroksen sohvat ovat myös pois käytöstä, jotta ruokailuhenkilökunta pystyy liikkumaan ruokakuljetusten kanssa vaivatta.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa. Viikon teemana on tänä vuonna ”turvallisesti perille”. Liiketurvan mukaan yhä joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori, vaikka kymmenen vuoden aikana vahinkojen määrä onkin selvästi vähentynyt, jopa kymmenen prosenttia. Liikenneonnettomuuksia sattuu kuitenkin vuosittain huomattavan paljon sekä autoileville että mopoileville nuorille. Viikon aikana jokainen, niin opiskelija kuin henkilökunnankin jäsen, voisikin miettiä omaa liikennekäyttäytymistään. Vältetään turhia riskejä: hereillä ratissa, puhelimet pois käsien ulottuvilta ja annetaan kuljettajille ajorauha. Turvallisin vaihtoehto on monesti jättää kulkuneuvo kotiin ja valita kävely, pyöräily tai julkinen liikenne!

Mainos 3.10 tulevasta Wanhojen mekkojen kirppistapahtumasta yhdessä TSYK:in ja Puolalan kanssa:

 

Viikon 37 ohjelmassa:

Maanantai 11.9.

  • YO-koe: Äidinkielen ja kirjallisuuden lukutaidon koe 
  • Äidinkielen treenit klo 14.45-16 luokassa 202

Tiistai 12.9.

Keskiviikko 13.9.

  • YO-reaali: psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia

Torstai 14.9.

  • UE 1.1. -opiskelijat vierailevat Turun juutalaisen seurakunnan synagogassa.

Perjantai 15.9

  • YO-koe: vieras kieli, pitkä oppimäärä
  • Matikkapaja klo 13.15-14.30 luokassa 205A

Mukavaa viikkoa kaikille!

 

Viikko 36 Yrittäjän päivä ja järjestelyt YO-kokeisiin alkavat

Viime viikolla abit juhlivat koululla tiistaina TJ100-päivää Ruisrock-teemalla. Päivän aikana muun muassa nähtiin ja kuultiin toistaan vauhdikkaampia esityksiä Ruisrockin lavalla! Kiitoksia abeille riemukkaasta päivästä!

Tällä viikolla tiistaina on Yrittäjän päivä. Yrittäjyys-, talous- ja työelämäosaaminen muodostavat myös lukion oppiaineita halkovan laaja-alaisen kokonaisuuden, jonka tavoitteena on lisätä nuorten osallisuutta ja toimijuutta sekä parantaa työelämävalmiuksia. Yhä useammin työelämään kuuluukin vähintään omien taitojen ja itsensä henkilöbrändäämistä alalla kuin alalla. Yrittäjiä on Suomessa Wikipedian mukaan 260 000!

YO-kirjoituksiin valmistautuminen alkaa koulun tiloissa tällä viikolla. Ohjeita muuttuvista tiloista viestitään wilman kautta. Toivomme opiskelijoilta ja henkilökunnalta kärsivällisyyttä, jotta YO-järjestelyt saadaan taas sulavasti hoidettua.

 

Tulevan viikon 36 ohjelmassa:

Maanantai 4.9.

  •  Äidinkielen treenit klo 14.45-16 luokassa 202

 

Tiistai 5.9.

  • Saksan historia ja kulttuuri -teemaopintojakson tiedotustilaisuus klo14:45  luokassa 205B (lisää tietoa Wilman tiedotteessa)

 

Keskiviikko 6.9.

  • Monitoimisali ja Mauno kalustetaan yo-kirjoituskäyttöön. Ruokailu siirtyy luokkiin ja opetus siirtyy AMK:n tiloihin. Seuraa Wilmaa.

 

Torstai 7.9.

  • Opettajainkokous klo 14.50-16.30

 

Perjantai 8.9

  • Seurakunnan päivänavaus
  • Matikkapaja klo 13.15-14.30 luokassa 205A
  • YO-testimahdollisuus opiskelijoille 13.30-14.30 Monitoimisalissa

 

Tsemppiä viikkoon kaikille!