Oppilaskunnan joulujuhla
Perjantaina 21.12. järjesti oppilaskunta salissa joulujuhlaohjelmaa. Ensiksi eri vuosikurssien ja opettajain edustajat selvittivät, kuka on nopein joulutortun-syöjä. Voittaja hotkaisi kakistelematta kuusi erilaisin maustein höystettyä torttua mahaansa 75 sekunnissa.
Toisena ohjelmana opiskelijajoukkueet kisasivat, mikä joukkue osuu ensimmäisinä pingispalloilla glögimukeihin ja myös juo glögit mukeista.
Tilaisuus loppuhuipentui jouluaiheiseen Kahoot-visaan. Kisojen voittajilla oli hymy herkässä, sillä palkinnoiksi jaettiin elokuvalippuja.
Joulukirkko
Keskiviikkona 19.12. Kerttulin lukio kokoontui kauniin kuulaassa talvisäässä tunnelmalliseen Turun tuomiokirkkoon. Ilahduttavasti paikalla oli arviolta 300 opiskelijaa.
Kirkossa kuultiin kuoron esittämänä kappaleet Tulkoon joulu ja Walking in the Air. Kuoroa säestivät flyygelillä Santeri Rounas ja huiluilla Mette Hyvärinen ja Tuovi Kattelus, joka myös johti esityksiä.
Lauri Koponen sytytti adventtikynttilät ja luki jouluevankeliumin yhdessä Anna Ekholmin kanssa.
Vs. seurakuntapastori Peter Eriksson toivotti kirkkoväen tervetulleeksi ja käsitteli saarnassaan adventin merkitystä valmistautumisena joulujuhlaan. Tilaisuuden lopuksi veisattiin virsi 30 Maa on niin kaunis.
Opettajien Lucia-kulkue
Opettajien Lucia-kulkue lauloi Kerttulin käytävillä opiskelijoille Lucian päivän jälkeisenä perjantaiaamuna 14.12.
Eduskunta-vierailu
Yhteiskuntaopin opiskelijat ja kaksi opettajaa tutustuivat eduskuntaan 12.12. Turvatarkastuksen jälkeen pääsimme opastetulla kierroksella kiertämään koko talon ja kuulimme samalla mielenkiintoisia yksityiskohtia niin talon historiasta kuin nykypäivän toiminnastakin. Tämän jälkeen kokoonnuimme tilaan nimeltä Pykälä, jonne meitä tapaamaan tuli useiden eri puolueiden kansanedustajia: Kike Elomaa (PS), Eeva-Johanna Eloranta (SDP), Esko Kiviranta (Kesk), Olavi Ala-Nissilä (Kesk) ja Ville Niinistö (Vihr). Lopuksi saimme vielä kuulla ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen (Kok) ajatuksia.
Ylioppilas- ja itsenäisyysjuhla Turun tuomiokirkossa 1.12.
Lauantaina 1.12.2018 juhlittiin Kerttulin lukion ylioppilas- ja itsenäisyysjuhlaa Suomen kansallispyhäkössä. Tilaisuus alkoi klo 10.30 Jean Sibeliuksen alun perin jousikvartetille säveltämällä Andante festivolla, josta Tuovi Kattelus esitti pianosovituksen.
Juhlalliset sävelet saattoivat apulaisrehtori Juho Airolan johtaman valmistuvien ylioppilaiden kulkueen Turun tuomiokirkon keskikäytävää pitkin juhlapaikalle alttarin eteen.
Tervetuliaissanojen jälkeen toisen vuosikurssin opiskelijoiden edustaja Alina Viitala luovutti sotaveteraanijärjestöjen Vapaudenviestin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden edustaja Vilma Iisalolle.
Tämän jälkeen Mette Hyvärinen tulkitsi Raili Malmbergin Rakkaudentunnustus isänmaalle –runon. Esitystä säesti pianolla Leo Merilä Jean Sibeliuksen Rondoletton sävelin.
Ohjelmassa seurasi Sanni Alitalon, Ilona Luodon ja Otto Ylösen lukemana muistoja menneestä eli 1918, Suomi 100 vuotta sitten –esitys.
Sitten nautittiin musiikista ja kuultiin Haloo Helsingin Maailman toisella puolella, laulajina Alina Viitala ja Sunna Penttinen, kitarasäestäjinä Eero Myllymäki ja Juuso Äijälä sekä perkussioissa Jere Kumpula.
Ennen ylioppilaiden lakitusta pohdittiin vielä lehtori Sini Tanelin ja opiskelijoiden Meri Ruuskan ja Sara Vitikan johdolla sitä, mikä on suomen kielen kaunein sana.
Hienojen esitysten jälkeen juhla huipentui apulaisrehtorin juhlapuheeseen sekä ylioppilastodistusten ja ylioppilaslakkien jakoon.
Ikimuistoisen tilaisuuden päätti syksyllä 2018 valmistuneiden ylioppilaiden paras, Kerttulin lukion Vili Halava uuden ylioppilaan puheellaan.
Puhe ylioppilaille, Vili Halava
Arvoisat ylioppilaat ja ylioppilaanmieliset,
Tervetuloa, niin minun kuin koko vuosiluokkani – perinteisen kolmivuotisen lukion kärryiltä auttamattomasti pudonneiden mutta valmistumiskilpailussa neljävuotiset opiskelijat maileilla voittaneiden 3,5 vuotisten opiskelijoiden – puolesta syksyn 2018 lakkiaisiin.
Olemme selvinneet useille meistä tähänastisen elämämme hankalimmista ajoista. On aika iloita, mutta myös liikuttua; juhlia, mutta myös kaivata. Ennen kaikkea on aika muistaa kaikki se, mitä lukiossa koimme.
Saavuimme lukioon vuonna 2015. Olimme olleet yläkoulun vanhimpia oppilaita, arvostusta nauttivia kirjaimellisia yläluokan edustajia. Opettajat olivat yhdeksännellä luokalla vielä kasvattajia, jotka olivat hierarkiassa oppilaita selvästi ylempänä. Oli ilo huomata lukioon tullessa, miten erilaisia nämä kaksi, toisistaan vain kesäloman etäisyydellä sijaitsevaa, laitosta olivat. Lukiossa olimme taas pienimpiä, mutta sillä ei ollut juurikaan merkitystä. Abeja istui jo ensimmäisen jakson kursseilla meidän vasta yläkoulun linnunpesästä lentoon lehahtaneiden opiskelijoiden keskellä. Olimme tasavertaisia. Samalla tavalla opettajien suhtautuminen oppilaisiin oli täysin yläkoulun vastaavasta poikkeava. Yläkoulussa kiroilusta sai sapiskaa, lukiossa Sini näytti mallia.
Samaan lukioon kanssani ei sattunut yhtään yläkouluaikaista kaveria. Onneksi urheilulukiossa oli helppo löytää itsensä kaltaisia ihmisiä. Mieleeni muistuu eräs tarina lukioaikaisen ystävystymisen helppoudesta ja rentoudesta. Olimme fysiikan kurssilla ystäväni kanssa takarivissä. Edessämme istui ikäisemme herrasmiehenalku, jonka nimeä emme tuolloin vielä tienneet. Hän alkoi ottaa osaa juttuihimme, ja muodostui vähitellen osaksi takarivin kuppikuntaamme kyseisellä kurssilla. Emme tosin vieläkään tienneet hänen nimeään. Päätimme kysäistä. En tänäänkään ole varma, mitä hän tuolloin sanoi, mutta siitä olen varma, että me kuulimme sen väärin. ”Borneo?” joku toisti vierestä. Ja kuten arvata saattaa, tämä nimiväännös oli tarpeeksi huvittava saadakseen silmämme kostumaan, ja siitä hetkestä Markus Bildon nimi oli Borneo.
Vaikka tunnemmekin itsemme nyt hyvin vahvoiksi ja järkähtämättömiksi, ylioppilaskirjoitusten kuuden tunnin piknikkien kovettamiksi jäävuoriksi, täytyy muistaa, että ilmasto muuttuu, ja ikiroutakin sulaa. Olemme selvinneet tähänastisista koettelemuksista, sitä ei käy kieltäminen. Jotkut meistä valitsivat helpomman reitin, toiset menivät vaikeimman kautta, kuten eräs ystäväni, joka vielä neljäntenä vuotenaan kävi orjallisesti ottamassa osaa matematiikkakilpailuun ja päätti uusia fysiikan paperisen ylioppilaskokeen sähköisenä.
On yhdentekevää, toimitko kuten nimeämätön ystäväni Aleks Hiidenhovi vai jollain aivan muulla tavalla, olet silti ylioppilas eikä aikuisuuttasi voi kiistää. Aikuisuus ei kuitenkaan ole aina vain hyvästä. Kuten kirjallinen nero, esseisti ja runoilija Charles Baudelaire sanoi esseessään Leikkikalun opetus: ”Lapsilla halu, harkinta ja toiminta ovat ikään kuin yhdistyneet yhdeksi kyvyksi, joka erottaa heidät rappeutuneista ja lähes kaiken aikansa harkintaan käyttävistä aikuisista.” Tuo lausahdus kertoo meille, että meidän täytyy yrittää säilyttää sisällämme lapsen tiedonjano, ja tietynlainen hyvälaatuinen impulsiivisuus. Vaikka yhteishaku lähestyy vääjäämättömästi ja töitä pitäisi tehdä, olisi tärkeää muistaa välillä lopettaa turha miettiminen ja vain antaa hetken viedä mukanaan.
Kuten huomaatte, olemme tämän kevään rientoihin verrattuna pienimuotoisen valmistujaisjuhlan tapahtumapaikaksi valinneet juuri vaatimattomuutta ja nöyryyttä korostamaan Turun Tuomiokirkon.
Turun Tuomiokirkko on mielestäni kuin lukiolainen. Lukiolaisen taival on kivinen. Ylioppilaskirjoitusten kanssa tuskaillessaan lukiolainen kokee loppuunpalamisen, aivan kuten tällä hetkellä kansoittamamme kirkko hyvin kirjaimellisesti aikoinaan. Mutta vaikka kirkko paloi, roihuavana kasana, kirkko nousi uudestaan, parempana kuin koskaan ja seisoo edelleen tänä päivänä uljaana halliten tällä hetkellä hyvin kirjaimellisesti meidän kaikkien ajatuksia. Näin tekee lukiolainenkin; vaikka hän palaa, hän ei lannistu, hän pyyhkäisee olaltaan ei-toivottujen arvosanojen jättämät tuhkat, hän antaa vastoinkäymistensä toimia hänen kasvattajinaan, ja nyt, katsoessani teitä, arvoisat tänään lakin saaneet ylioppilaat, näen teidät kaikki ylväinä, teidän kirkontorninne korkeina ja jylhinä, enkä voisi olla ylpeämpi. Te teitte sen. Me teimme sen, ja tulemme tekemään sen yhä uudelleen ja uudelleen.
Uudet seikkailut odottavat meistä jokaista näin 3,5-vuotisten tiedon aavojen arojen läpi vaeltamisen jälkeen. Mahdollisuuksia on äärellinen, mutta valtava määrä. Jos opolta päättää hakea apua liiallisen vapauden aiheuttamaan ahdistukseen, ahdistuu vain vielä enemmän. Opo vakuuttaa opiskelijan tämän piilevistä taidoista, ja helpottumisen sijaan valinta vain vaikeutuu. Jatko-opintojen tarjottimelle on aseteltu tutkintoja kuin juustoja. Jos haluaa kuitenkin vielä hetken syödä jotain muuta, voi tehdä kuten allekirjoittanut, ja kurssilta valmistuttuaankin käydä mukana hengailemassa. Lukiotaipaleeni Kerttulissa on ollut niin täynnä mielihyvää, että kärsin vakavista vieroitusoireista.
Ja tähän haluankin päättää puheeni. Haluan kiittää kaikkia opiskelijatovereitani koulussamme vallinneesta ilmapiiristä, omaa perhettäni järkkymättömästä tuesta ja ystäviäni useimmiten terveestä kilpailuhengestä. Haluan myös kiittää koulumme loistavia opettajia siitä, että he ovat työntäneet meidät soistenkin opiskelupolkujen läpi ja auttaneet meitä saavuttamaan valtakunnan lukiolaisiin verrattuna huimia tuloksia. Ja tietysti haluan kiittää koulurakennusta, erityisesti rakastettuja portaitamme, reisieni kasvattamisesta.
Haluaisin täysin henkilökohtaisista syistä kiittää vielä erityisesti Taina Perkolaa, joka kertoessani aikovani suorittaa kemian kolmannen ja neljännen kurssin itsenäisesti, vastasi minulle seuraavasti:
”Harmi, susta olis voinu tulla ihan hyväkin.”
Mieleenpainuvaa ja mitä nautinnollisinta juhlapäivää teille kaikille.