Viikko 49: Lyhyt työviikko ja kaksi liputuspäivää

Lauantaina 30.11. Kerttulin lukiosta sai valkolakin 71 uutta ylioppilasta. Paljon onnea sekä iloa ja menestystä elämään! Ohessa tunnelmia juhlasta Tuomiokirkossa.

Suomi on ehtinyt jo kypsään ikään ja täyttää perjantaina 107 vuotta. Itsenäisyyspäivä on virallinen liputuspäivä. Itsenäisyyspäivän ja viime lauantaina tehdyn työpäivän vuoksi saamme nauttia kolmipäiväisestä työviikosta ja neljän päivän vapaasta.

Sunnuntaina 8.12. liputetaan Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivän kunniaksi. Sibeliuksen musiikki on syvällä suomalaisessa kulttuurissa ja identiteetissä. Hänen teoksensa kuten ”Finlandia” ovat tulleet symboleiksi Suomen itsenäisyydelle ja kansalliselle yhteenkuuluvuudelle. Muita tunnettuja teoksia ovat mm. Karelia-sarja sekä Tuonelan Joutsen. Ohesta voit kuunnella ja katsella Finlandian suomalaisella luonnolla maustettuna. Finlandia

Viikon 49 ohjelma Kerttulissa:

Maanantai 2.12.

· Kehity huippu-urheilijaksi klo 8.30-9.45

· Vanhojen tanssien treenit (ryhmä 1)

· Viimeinen ilmoittautumispäivä yksittäisen kurssin korotuskuulusteluun

Tiistai 3.12.

· Vanhojen tanssien treenit (ryhmä 2)

· BI6 vierailee Biokemian osastolla: Teemme dna-eristyksen banaanista, alfa-2-integriinigeenin domeenin restriktioentsyymidigestion (EcoRI ja BamHI) plasmidivektorista ja digestiotuotteiden elektroforeesin. Lisäksi saamme laitosesittelyn.

· Äidinkielen treenit klo 14.45 luokassa 202

· Rästikoe 2 klo 16.30-19.30 monitoimisalissa, ellei Wilma-viestillä toisin ilmoiteta

Keskiviikko 4.12.

· Opettajainkokous klo 8.30-9.45

· Vanhojen tanssien treenit (ryhmä 1)

Torstai 5.12.

· Kerttulissa vapaapäivä

Perjantai 6.12.

· Hyvää itsenäisyyspäivää!