Edellisen viikon kohokohta oli pitkään odotettujen ylioppilaskirjoitusten tuloksien julkistaminen. Kaiken kaikkiaan upeat tulokset kruunasi koulumme oppilaan (Veera Loikas) kahdeksan ällän suoritus. Onnittelut Veeralle!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2806e01a-987b-4ba5-b75c-a59c2be8ff03
Ensimmäisen vuoden opiskelijat osallistuivat viimeiselle Mindful -student tapaamiskerralle viime viikon keskiviikkona. Yksi keskeinen käytännön oppi, mikä kurssilla tuli tutuksi, oli tasapainon ylläpito opiskelun, harrastusten, sosiaaliset suhteiden ja levon välillä.
Muita menneen viikon tapahtumia: Kerttulin toisen vuoden saksan opiskelijat pääsivät tutustumaan Turun yliopistoon. Käynti oli osa Kerttulin lukion ja Turun yliopiston välistä yhteistyöprojektia, jossa saksan laitoksen opetusviestinnän kurssi kävi myös elävöittämässä lukion saksan oppituntia. Itävaltalaiset vaihto-opiskelijat opettivat oman maansa kulttuuriasioita kulttuurikurssilla.
Lisäksi Kerttulin lukion uskonnon opiskelijat kävivät tutustumassa Turun juutalaisen seurakunnan synagogaan.
Kuvan synagoga on seurakunnan nettisivujen mukaan ”palvellut Turun ja lähiseutujen juutalaisia 1800-luvun lopulta asti. Keskustassa sijaitseva synagoga on toiminut seurakuntalaisten hengellisenä keskuksena vuodesta 1912.”
https://www.jcturku.fi/fi/
Kuvassa uskonnon kurssilaisia tutustumassa Turun synagogaan ja Toora-kääröihin.
Tällä viikolla tiistaina klo 18:00 järjestetään abien ja kolmosten (21-ja 22-ryhmät) kotiväen ilta. Torstaina puolestaan alkaa jälleen arviointiviikon aherrus! TSEMPPIÄ!
Kerttulin viikko 47:
Maanantai 18.11
- Kehity huippu-urheiljaksi (8) 8:30-9:45
Urheilijan terveys, Harri, Sali
- Opiskelijakunnan hallituksen kokous 15-16 (monitoimisalissa, jos se on vapaana)
Tiistai 19.11
- Äidinkielen treenit klo 14.45–16.00 luokassa 202
- Abien ja kolmosten (21-ja 22-ryhmät) kotiväen ilta klo 18
Keskiviikko 20.11
- Kevään 2025 YO-ilmoittautuminen päättyy
Torstai 21.11
Perjantai 22.11
- 2. koeviikon päivä
- Ei matikkapajaa (arviointiviikko käynnissä)
Tulossa:
- 30.11. YO-juhla Tuomiokirkossa