Viikko 35 Vielä on kesää jäljellä

(Kuva: Eeva Mäkinen / Suomen luonnon päivä)

Alkavalla viikolla nautitaan elokuun lämpimistä viimeisistä päivistä, pimenevistä illoista sekä vietetään Suomen luonnon päivää. Päivää on vietetty elokuun viimeisenä lauantaina vuodesta 2013, ja liputuspäiväksi se vakiintui vuonna 2023.

Juhlista sinäkin Suomen luonnon päivää sinulle sopivalla tavalla ja sinulle sopivassa paikassa. Pukeudu esimerkiksi sinivalkoiseen, leivo mustikkapiirakkaa, koristele leipomuksesi pikkulipuilla, kokoa Sibelius-boksi (rasia, jossa tuoksuu Suomen luonto) tai kuvaa kaunis maisema. Ja jos kodissasi on lipputanko, nosta lippu juhlapäivän kunniaksi salkoon. Näytä, miten ylpeä olet Suomen luonnosta!

Tiesitkö, että Suomessa virallisia liputuspäiviä on kuusi ja vakiintuneita liputuspäiviä viisitoista? Hyvään liputuskulttuuriin kuuluu liputtaa vakiintuneina liputuspäivinä samoin kuin virallisinakin liputuspäivinä. Kalenteriin nämä viralliset ja vakiintuneet liputuspäivät on merkitty pienellä Suomen lipulla. Liputtaa voi toki muulloinkin. Lipun voi nostaa salkoon minä tahansa päivänä itselleen tärkeän asian, arvon tai ilonaiheen puolesta.

Liputusajat on tarkoin määrätty ja niitä tulee pyrkiä noudattamaan. Suomessa liputus alkaa aamulla klo 8 ja päättyy auringon laskiessa, kesällä kuitenkin viimeistään klo 21.

Juhannuksena liputusajoista kuitenkin poiketaan siten, että liputus alkaa juhannusaattona klo 18 ja päättyy vasta juhannuspäivänä klo 21.

Tästäkin on vielä poikkeuksena itsenäisyyspäivä sekä vaalipäivä, jolloin lippu lasketaan klo 20.

Sen lisäksi että elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan Suomen luontoa, Suomen Latu haastaa koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona Suomen luonnon päivänä.

Vinkkejä Suomen luonnon päivän juhlistamiseksi voit lukea sivulta https://suomenluonnonpaiva.fi/juhli-suomen-luontoa/

Kerttulin tapahtumat viikolle 35:

Maanantai 26.8.

    • Muistathan käydä vastaamassa Wilmassa aamupalakokeilua koskevaan tapahtumakyselyyn
    • Opinto-ohjaus urheilulinjan ykkösille klo 8.30-9.45

Tiistai 27.8.

    • Saksan historia ja kulttuuri -teemaopintojakson (omakustanteinen opintomatka Berliiniin huhtikuussa) infotilaisuus klo 11.15 luokassa 301
    • Opinto-ohjaus ICT-linjan ykkösille klo 15.00-16.15
    • Äidinkielen treenit alkavat klo 14.45-16.00 luokassa 202

Keskiviikko 28.8.

    • Mindful student 1 ykkösille klo 8.30-9.45
    • TJ100-suunnitteluryhmän kokous klo 8.30-9.45 luokassa 201
    • Opinto-ohjaus yleislinjan ykkösille klo 15.00-16.15
    • ABI-info klo 14.45

Torstai 29.8.

    • OPKH kokoustaa musiikkiluokassa klo 15 alkaen. Kaikki opiskelijat ovat tervetulleita mukaan, erityisesti uudet ykköset!

Perjantai 30.8.

    • Matikkapaja klo 13.20 alkaen luokassa 310

Lauantai 31.8.

    • Suomen luonnon päivä ja nuku yö ulkona -tapahtuma

Viikko 34: Ryhmänohjausta sekä uusinta- ja rästikokeita

Viime viikko huipentui ykkösten tutustumisiltapäivään. Ohjelmassa oli tutustumisleikkejä, kisailua ja visailua sekä lopuksi vielä suunnistuskierros kaupungilla.

Ohessa vaahtokarkkitornikisan kekseliäin tornikolmikko.

Voittajaryhmän 24A torni ylsi 252 cm:n korkeuteen.
Kakkoseksi kipusi seinää pitkin ryhmän 24E:n torni 213 cm:n korkeudellaan.
Kolmannelle sijalle nousi 24B:n torni jääden 130 cm:n korkuiseksi.

Alkavan viikon lukujärjestyksestä poikkeava ohjelma koulussa:

Maanantai 19.8.

    • Opinto-ohjaus urheilulinjan ykkösille klo 8.30-9.45

Tiistai 20.8.

    • Opinto-ohjaus ICT-linjan ykkösille klo 15.00-16.15
    • Rästi- ja uusintakoe klo 16.30-19.30 luokassa 403. Muista ottaa Abitti-tikku mukaasi

Keskiviikko 21.8.

    • Opinto-ohjaus yleislinjan ykkösille klo 8.30-9.45

Torstai 22.8.

    • Ryhmänohjaus kotiluokissa klo 13.15-14.00

Perjantai 23.8.

    • Ihan tavallinen lasagnette-perjantai

Viikko 33 Arkinen aherrus alkaa

Koulutyö käynnistyi torstaina uusien ykkösten tutustuessa ryhmäänsä, koulun käytäntöihin ja koulutaloon. Heille myös jaettiin tuliterät tietokoneet oheistarpeineen ja opastettiin niiden käyttöön.  Ohessa tunnelmakuvia ensimmäiseltä päivältä.

Kuluvalla viikolla kannattaa pimeään aikaan kirkkaalla säällä tähyillä taivaalle, koska perseidien tähdenlentoparven esiintyvyys on runsaimmillaan. Kasvava Kuu laskee iltahämärässä, joten se ei häiritse tähdenlentojen mahdollista näkymistä. Perseidien tähdenlentoparvi on ainoa suuri meteoriparvi, jonka voi nähdä Suomessa lämpimään vuodenaikaan. Valtaosa tähdenlennoista ajoittuu ajalle 10.8.–14.8., ja kaikkein runsaimmin niitä voi havaita maanantain ja tiistain välisenä yönä, jolloin tunnin aikana voi parhaimmillaan nähdä jopa 60 parveen kuuluvaa tähdenlentoa.

2,5 tunnin valotuksessa vuoden 2016 perseidien tähdenlentoparvesta näkyy 56 tähdenlentoa, joista muutama ei kuulu perseideihin – ne näyttävät tulevan eri suunnasta taivaalta kuin lähes kaikki muut.
Kuva Jeff Sullivan (CC BY-NC-ND 2.0)

Meteoriparvet ovat komeettojen eli pyrstötähtien ytimien murusia sekä pölyä, jota komeetat jättävät radalleen kiertäessään Auringon ympäri. Sanotaankin, että tähdenlennot ovat pyrstötähtien lapsia. Mikäli Maan kiertorata kulkee läheltä tällaista pölyvanaa, voi komeettamurua ja -pölyä päätyä Maan ilmakehään. Nämä muruset iskeytyvät ilmakehään noin 60 kilometrin sekuntinopeudella lämmittäen ympärillään ilmaa hehkuvan kuumaksi. Tämä ilmiö synnyttää ilmaan valoviiruja, joita kutsutaan tähdenlennoiksi. Valoilmiö sammuu yli 80 kilometrin korkeudessa.

Perseidit aiheuttaa pyrstötähti nimeltä 109/P Swift-Tuttle, jonka ytimen halkaisija on noin 26 km.

Muita tällä viikolla huomioitavia asioita:

Maanantai 12.8.

    • Urheilijoiden aamutreenit alkavat
    • Opinto-ohjaus (urheilulinjan ykköset) klo 8.30-9.45

Tiistai 13.8.

    • Opinto-ohjaus (ICT-linjan ykköset) klo 15.00-16.15
    • Viimeinen ilmoittautumispäivä lukuvuoden 2023-2024 rästi- ja uusintakokeisiin. Ilmoittautuminen suoraan opettajalle Wilma-viestillä. Koe pidetään tiistaina 20.8. klo 16.30-19.30.

Keskiviikko 14.8.

    • Opinto-ohjaus (yleislinjan ykköset) klo 8.30-9.45
    • Klo 14.45 alkaen TJ100-palaveri luokassa 203. Kaikki toimikuntaan kuuluvat paikalle.
    • LUMA-päivät Turussa

Torstai 15.8.

    • LUMA-päivät Turussa
    • Koulukuvaus oheisen aikataulun mukaan:
8.30 23F 12.05 23C
8.50 24F 12.20 opet ja valmentajat
9.05 21A 12.35 23D
9.20 21B 12.50 23E
9.35 24A 13.05 22A
9.50 24B 13.20 22B
10.05 24C 13.40 22C
10.25 24D 13.55 22D
10.45 24E 14.15 22E
11.00 23A 14.30 22F
11.20-11.45 kuvaajien lounas 14.45 OPKH
11.45 23B

Perjantai 16.8.

    • Ykkösten tutustumisiltapäivä klo 11.15-15.00
    • Matikkapaja luokassa 310 klo 13.15 alkaen

Mainiota viikonloppua!

Viikko 32

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta 2024-2025!

Lukuvuosi alkaa torstaina 8.8.

    • 1. vuosikurssin opiskelijat tulevat kouluun klo 8.10 ja hakeutuvat kotiluokkiinsa
    • 2. vuosikurssin opiskelijat tulevat kouluun klo 12.00 ja hakeutuvat kotiluokkiinsa
    • ABI-ryhmät aloittavat ruokailulla klo 12.00-12.45 ja hakeutuvat tämän jälkeen klo 12.45 kotiluokkiinsa
    • Ne 2. ja 3. vuoden opiskelijat, jotka eivät ole vielä saaneet lukiolaisläppäriä, tulevat monitoimisaliin klo 8.30

Tieto uusien opiskelijoiden kotiluokista on ohessa. Tieto kaikkien opiskelijoiden kotiluokista on 6.8. lähetetyssä Wilma-viestissä.

24A           LK 309                       JUHA ALASMÄKI

24B           LK 116                       MINNA LEPOMÄKI

24C           LK 208                       ANNA SAIVOSALMI

24D (ICT) LK 205A                    PETRI SALLASMAA & JAAKKO JUVONEN

24E           LK 402                       PETRI SUORSA

24F           LK 405                       TIMO TUOMINEN

Seuraa päivittyvää aikataulua Kerttulin lukion kotisivuilta.

https://www.turku.fi/kerttulin-lukio

Abien kurssit alkavat jo torstaina seuraavan aikataulun mukaisesti.

8.30-9.45 MAA12.1 JPI
10.00-11.15 RUA9.1 JKU RUB19.1 RAU ENA10.1 MMA KE7.1 MSU MAA12.2 JPI MAB8.1 MSL
11.30-12.00 GE5.1 KSI HI7.1 HPA KE7.2 MSU MAA12.5 JPI TE4.1 TSA YH5.1 LTO
13.30-14.45 ENA9.3 MPA BI7.2 PSU HI7.2 HPA PS6.1 ASA ÄI11.4 MMO

Perjantaina opiskellaan lukujärjestyksen mukaan.

Iloa ensimmäiseen työviikkoon!