Tekijä: Christiane Ala-Nissilä

Blondien ja bodarien navigointivuoro sai alkunsa vahtivuorojen vaihtuessa. Tuuli puhalsi suoraan vastaan, joten ajoimme koneen kanssa Kasnäsista Bengstskäriin. Matka majakkasaarelle sisälsi paljon karikoita sekä pieniä ja ahtaita välejä. Karttavastaavilla olikin siis paljon töitä, jotta pääsimme turvallisesti perille. Rantautuminen majakkasaareen on yleisesti ottaen haastavaa kovista tuulista johtuen. Tiimimme ruorimies Sampo rantautui täysin ongelmitta itsevarmoin ottein.

Elsa, Maija, Taisto ja Sampo

Miehistön vaihto Kasnäsissä, jonne saavuimme iloisen ja ystävällisen Janin kyydillä. Jani kyyditsee meitä merilinjalaisia aina mielellään ja haluamme kiittää kuljettajaamme joustavuudesta ja yhteistyöstä TSYKin merilinjan kanssa. Jani on kuljettanut meitä ympäri Suomen saaristoa ja Norjan rannikkoa. Hän ei ikinä tiedä etukäteen mistä joutuu meitä hakemaan.

Saavuttuamme satamaan, lähdimme pikimmiten tutustumaan Sinisimpukan luontopoluille tutustumaan alueen geologiaan maantieteen opettajan Kallen kanssa. Opimme alueen kallioperän muodostumisesta, ja muokkautumisesta ajan saatossa. Pohdimme myös erilaisia keinoja selvittää ilmansuuntaa luonnossa ilman kompassia. Esimerkiksi puiden eteläpuolella kasvaa enemmän oksia kuin pohjoispuolella, koska puiden lehdissä tapahtuu fotosynteesiä, ja puiden kasvu hakeutuu kohti auringon valoa, joka on välttämätöntä yhteyttämiselle. Myös auringosta, saarten rannoista ja muista luonnonmuodostelmista voi päätellä ilmansuunnat. Saarten pohjoisrannat ovat usein syvempiä, kun taas etelärannoilla on jään kuljettamia kiviä, ja ne ovat muutenkin yleensä matalampia. Jään kuljettamien kivien kaivertamista pitkittäistä uurteista selviää luode-kaakko suunta.

Söimme maittavan buffet-lounaan paikallisessa ravintolassa, jonka jälkeen meidät perehdytettiin koululaiva Lokkiin ja sen toimintatapoihin. Tämän jälkeen katsoimme satamassa vielä meriveden näkösyvyyden (2,3 metriä), suolapitoisuuden (4,8 promillea) ja lämpötilan kolmen metrin syvyydestä (16,5°).

Klo. 15:50 lähdimme Kasnäsistä kohti Bengtskärin majakkaa, aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja luoteistuulta on 4-7 m/s, Navigaatio-vahdissa Pallokalat: Imma, Alexandra ja Vappu.

Toivomme kommentteja blogiimme.

Miehenpuolikkaat (Heino, Daavid ja Joona)

 

 

 

Aamupalan syötyämme lähdimme tutustumaan Maarianhaminan merenkulkumuseoon ja museolaiva Pommerniin. Museossa saimme kuulla ahvenanmaalaisesta laivanvarustajasta Gustaf Eriksonista. Hänen purjelaivastonsa oli 1920-30-luvuilla maailman suurin ja siihen kuului myös maailman nopeimpia purjelaivoja, jotka pystyivät kilpailemaan aikansa höyrylaivojen kanssa vehnän rahtaamisessa Australiasta Eurooppaan. Erikson erottui ajastaan ostamalla purjelaivoja, koska sai niitä erittäin suopeaan hintaan, höyrylaivojen yleistyessä.

Eriksonin Herzogin Cecilie voitti neljästi Grain Race-kilpailun Australiasta Englantiin. Se ajoi kuitenkin karille vuonna 1936 Englannin edustalla Devonin rannikolla. Aluksesta onnistuttiin pelastamaan esineistöä ja kokonainen kapteenin salonki, joka on esillä museossa. Hänen hytissään oli suoraan sängyn yläpuolella kompassi ja sieltä meni putki kannelle, jonka kautta pystyi kommunikoimaan siellä olevien kanssa. Laivan kapteenilla Sven Eriksson oli hänen vaimonsa mukana tällä matkalla, jolla Herzogin Cecilie upposi. Kapteenien vaimot pääsivät usein matkalle mukaan, jos heillä ei ollut lapsia. Laivalla kirjoittamaton sääntö sallii naisten kulkea vain isomaston peräpuolella. Vanhan merimiesten uskomuksen mukaan nainen laivalla tuo huonoa onnea. Voi olla, että siinä on jotain perää.

Pommern oli yksi Eriksonin laivoista, jonka hänen lapsensa lahjoittivat merenkulunmuseolle vuonna 1952. Pommern on nelimastotakila ja sen miehistöön kuului 26 jäsentä. Pommernin museoimiseen oli laitettu aikaa, rahaa ja suunnittelutyötä paljon. Pommern oli täynnä asioita, joilla oltiin yritetty saada museovieraille kuvitelma, millaista on ollut olla töissä Pommernilla.

Aapo, Aatos ja Ossi

Hirvensalon liskokuninkaat

 

Olemme tänään kokeneet armottoman purjehduspäivän. Päivä on ollut todella pitkä ja viimeinen navigointi,- ja ohjausvuoro osui juuri ryhmällemme. Päivään mahtui paljon sadekuuroja sekä ei niin suotuisia tuulia. Välillä meinasi tulla väsy puseroon ja saammekin kiittää hereillä pysymisestä kahvia, sekä miehistömme timantiksi hioutunutta huumoria.

Navigointivuoromme teki erityisen haasteelliseksi se, että jouduimme korjaamaan kurssia lähes suoraan tuulta päin purjeiden ollessa vielä ylhäällä. Päivän tähtihetki olikin, kun matkan aikana tiskijukiksi leimautunut ryhmämme todisti kykynsä myös muualla kuin keittiössä ja onnistui kuromaan kurssin takaisin siedettäväksi!

Nyt olemme ylittäneet jo meteoriittien synnyttämän Lumparnin aukon ja onneksemme Artun matkan aikana epäillyt meteorologiset taidot osoittautuivat päteviksi ja ryhmällemme siunautui kaunis ja tyyni rantautumissää. Tällä hetkellä teemme donitseja ja yritämme parhaamme mukaan saada ajan kulumaan odottaessamme Lemströmin kanaalin aukeamista, jonka Ala-Nissilä sai aikaan poikkeuksellisen myöhään rautaisella ruotsin kielen osaamisella ja erinomaisilla neuvottelutaidoillaan täysin ilmaiseksi. Tarkoituksenamme on yöpyä Maarianhaminan itäsatamassa.

God Natt!

Mikael, Arttu ja Tymon.

Aloitimme reissumme tutustumalla Uuteenkaupunkiin ja erityisesti Uudenkaupungin rauhaan, joka solmittiin elokuussa 1721 tasan 300-vuotta sitten. Rauhansopimus solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä ja sillä on tärkeä merkitys Euroopan historiassa. Uusikaupunki juhlistaa 300-vuotisjuhlavuotta erilaisilla tapahtumilla ja juhlavuosi huipentuu ”rauhankuukauteen” elokuussa 2021.

Uudenkaupungin rauha on merkittävä, koska se lopetti isonvihan. Isovihalla tarkoitetaan aikaa vuosina 1713-1721, jolloin Venäjä miehitti Ruotsiin kuuluneen Suomen alueita, ja pyrki saamaan alueita Ruotsilta itselleen.  Tuohon aikaan  ja Uudessakaupungissa asui 600 ihmistä ja Venäjä toi sinne, jopa 8 000 sotilasta. Venäläisillä kaleereilla oli satamapaikka kaupunginlahdessa. He myös vallittivat kaupungin länsipuolen ja paikka tunnetaan nykyään nimellä Vallimäki.

Uudenkaupungin rauha  lopetti myös suuren pohjan sodan, joka käytiin Venäjän ja Ruotsin välillä. Sota päättyi Ruotsin tappioon, jonka toimesta maa joutui luovuttamaan suuria alueitaan, kuten Inkerinmaan, Käkisalmen, Tallinnan ja Viipurin. Tämän seurauksena Ruotsi menetti asemansa suurvaltana Euroopassa.

Rauhansopimus solmittiin Uudenkaupungin torilla pienessä neuvottelu salissa. Salin vanhalla paikalla on tällä hetkellä muistomerkki, joka kuvaa hienosti sitä, miten neuvotteluissa Ruotsi majoittui lännen puolella kaupunkia ja Venäjä idässä. Neuvottelut käytiin kansainvälisesti saksan kielellä. Sopimuksen solmiminen pitkittyi, kun Ruotsi ei suostunut luopumaan Viipurin alueestaan, mutta lopulta taipumaan.

Hauskana yksityskohtana kuulimme, neuvotteluun tuoduista antimista on edelleen jäljellä jonkinlainen lista, jossa on muun muassa 540 kannua olutta sekä 2168 kanaa.

Lotta ja Erika

 

 

Aloitimme purjehduksen tutustumalla alukseen, sen käytäntöihin ja miehistöön. Jaoimme laiturissa vahdit ennen lähtöä. Lähdimme Uudestakaupungista kello 16.15. Lähdön hetkellä tuuli oli 4-6 m/s lännestä. Ajoimme Ukista moottorilla ulommas merelle ja sitten nostimme veneen kaikki neljä purjetta.

Meidän ryhmämme oli aluksi keittiövahdissa ja tehtävämme oli keittää sumppia aluksen termariin miehistön nautittavaksi. Kahvista tuli erinomaista ja uskon, että pääsemme keittämään sitä uudestaan. Vahtimme kesti kaksi tuntia, joista noin kaksi tuntia istuimme sisällä ja arvuuttelimme, kenelle tulee huono olo ensimmäisenä. Vastauksen kysymykseen saimme hetken päästä, kun siirryimme kannelle navigointivahtiin. Oikea vastaus oli Oinas. Hän vietti suuren osan ajasta veneen laidalla valmiina toimimaan. Oinaksen onneksi hänellä oli monta luottokaveria, jotka hoitivat hänen tehtävänsä.

Erityistä matkallamme oli Ruskon oman lintubongarin, Karosen bongaus saaren huipulla istuvasta pingviinistä. Erityistä tässä oli se, että pingviinit ovat erittäin harvinaisia Suomen saaristossa! Lintu jota luulimme ensin pingviiniksi, paljastuikin toisen lintuekspertin, Karvosen toimesta merikotkaksi.

Matkan yllättäjäksi nousi ruorimies Sillanmäki, joka näytti omat merenkulkutaitonsa mallikkaasti venettä luotsaamalla ja muita valistamalla. Ei olisi siis väärin kutsua häntä ”MVP:ksi”, eli siis most valuable playeriksi.

Rantauduimme Katanpäähän 20.10 ja ensimmäisenä huomasimme laiturilla vastassa olevat lampaat. Lammasekspertti Karvonen totesi lampaiden olevan erittäin kesyjä ja vieraskoreita. Sen jälkeen olemme kirjoittaneet reissun tapahtumista laiturilla istuen.

Erityiskiitokset kipparille ja förstille, jotka pitivät tunnelman korkealla pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Heiltä saimme myös hyviä vinkkejä merisairauden estämiseen.

Hirvensalon Liskokuninkaat: Aapo, Aatos ja Ossi

Vahtivuoromme alkoi klo 8. Leo irroitti köydet rannasta, Elmeri ajoi Lokin Luvian Laitakarin betonilaiturista ja Atte ryhtyi navigoimaan.

Aurinko paistoi ja tuulta oli noin 4-5m/s etelä/kaakosta. Saarien suojasta päästyämme maininki oli noin 1,5m-2m eilisen tuulen jäljiltä. Etenemme tällä hetkellä koneella vastatuuleen, koska luoviminen veisi liikaa aikaa, ja Lokki luovii vähän huonosti. Meidän pitää olla huomiseen mennessä Uudessakaupungissa. Toivomme tuuliennusteiden ja lännenpuoleisen tuulen toteutumista, jolloin voisimme nostaa purjeet.

Tällä hetkellä olemme Olkiluodon ydinvoimalan kohdalla ja etenemme tosisuuntaan 200 astetta. Kannella olemme navigoinnin lisäksi opiskelleet ja havainnoineet meriympäristöä. Lehtori Brander luennoi ydinvoimasta.

Aallot syntyvät tuulen puhaltaessa pitkän aikaa samasta suunnasta. Opimme, että on olemassa erilaisia aallon pituuksista. Kun eri aallonpituudet yhdistyvät, muodostuu suurempia aaltoja. Aallonpituus tarkoittaa aallon harjojen välistä etäisyyttä toisistaan. Aallonpituudet näyttäisivät tällä hetkellä olevan noin 10m. Aallonkorkeus tarkoittaa aallon harjan ja pohjan välistä korkeutta. Arvioimme, että tällä hetkellä aallon korkeus noin 1-1,5m.

Loppukevennys: Aurinko paistaa!

Sulttaanit+Meeri

 

Tulimme eilen Poriin Kallon saarelle ja yövyimme Kallon saarella BSF:n laiturissa. Tutustuimme satamakapteeni Pekkasakari Simulan johdalla Kallon majakkaan. Illalla saimme luvan saunoa pursiseuran saunassa. Lämpimät kiitokset vieraanvaraisuudestanne.

Tänään aamupäivällä opiskelimme Yyterin hiekkarannalla dyynien muodostumista ja syntyä sekä kävelimme upeilla rannoilla.

Köydet irti keskiviikkona 13.30. Suuntana avomeri. Etelätuulta 8m-10m/s.

Atte ja TSYKin Merilukio

PS: Kommentoikaa rohkeasti. Kommentit hyväksytään erikseen, joten pientä viivettä voi tulla.

 

Aamun ensimmäisen tutkimuksen suoritimme jo aamukahdeksalta muiden valmistellessa laiturista irrottautumista. Laskemalla laiturilta pyöreää secchi-levyä narulla veteen saimme tietää Kristiinankaupungin vierasvenesataman veden näkösyvyydeksi noin 75 cm. Aurajoessa levy häviää näkyvistä tavallisesti noin 30 cm syvyydessä, eli aamulla mittaus oli kaupunkivedeksi vielä tavallisen siistiä.

Navigointiryhmän ajettua meidät kaupungin ulkopuolelle opettelimme ensin vesinäytteenottimen eli limnoksen ja pohjanäytteenottolaitteen eli ekmanin käytön. Punnuksilla laukeavat ”vesiansat” laskettiin toivottuun syvyyteen köysillä. Navigointiryhmä piti Lokin taitavasti paikallaan meidän heiluessamme sotkuisten köysien kanssa. Nostimme ensin tuubillisen vettä viiden metrin syvyydestä. Näytteen lämpötila oli 17,2°C eikä se näyttänyt mitenkään erikoiselta. Pohjalta nostimme kasan tavallista hienompaa mutaa. Muta oli mustanvihreää eikä haissut mitenkään erikoiselta, joten oletimme löytävämme näytteestä elämää. Kaivelimme ämpäriin kaadettua mutaa lusikoilla ja sormilla levittäen vahingossa vähän sotkua takkiemme hihoihin ja kannelle. Löysimme neljä simpukkaa, jotka saamamme tietokirja Itämeri Suomen luonnossa osoitti liejusimpukoiksi. Vaaleat ja tiheässä elävät simpukat viihtyvät pehmeäpohjaisissa vesissä ja sietävät vähähappisia olosuhteita helposti. Näytteessä oli myös toisiinsa kietoutuneet pätkät levää, joista toisen totesimme paikalle ajautuneeksi haarukkaleväksi (punalevää) ja toisen arvioimme mahdolliseksi vesisammaleeksi.

Näytteiden ottaminen oli hauskaa puuhaa, mikroskooppiin kurkkiminen keinuvassa veneessä pienen pahoinvoinnin painaessa sujui yllättävän hyvin. Näytetutkimuksesta jäi suuhun hyvä maku ja onnistumisen elämyksiä. Sekä harmaat tahrat kaikkien hihoihin (anteeksi äiti).

Velhot

Aada, Emmi ja Meeri

Tiistaina 17.8. klo 8.12 aamulla vahtivuoromme irroitti Lokin Kristiinankaupungin vierasvenesatamasta. Sää oli pilvinen ja koillistuulta oli 4 m/s. Nostimme purjeet Kristiinankaupungin majakan eteläpuolella etelään kääntyessämme.

Elsa ajoi Lokin Jukan (päällikön) ohjeistuksessa laiturista ja ohjasi ulosajossa nimelliskulkusuuntaa vastaan. Tällöin punaiset merimerkit jäävät oikealle ja vihreät vasemmalle. Enni vastasi karttanavigoinnista ja Kanella sekä Inka tähystivät. Tiukoista paikoista selvittiin nelikon hyvällä kommunikoinnilla ja hyvillä hermoilla.

Maankohoamisen takia rannikkoalueilla on erittäin matalaa, joten jouduimme koukkaamaan lännen suuntaan syvemmille vesille. Klo 10 kun vahtivuoromme navigoinnissa oli päättymässä, nostimme purjeet ja saimme nopeutta 4-5 solmua etelän suuntaan. Sulttaanien navigoinnin vahtivuoron aikana nostimme genaakkerin ylös jotta saisimme lisää vauhtia. Nyt vauhti noin 4,9 solmua. Suunta on tällä hetkellä kohti Poria.

Sujuvan miehistön työskentelyn takia opiskelijat on jaettu kolmeen eri vahtivuoroon ja vuorotellen vastuulla on joko keittiövahti, navigointivahti tai opiskeluvahti. Vahtiemme nimet ovat prinssit, sulttaanit ja velhot.

 Terveisin Prinssit, aka Inka, Enni, Kanella ja Elsa