Uudenkaupungin rauhasta 300-vuotta

Aloitimme reissumme tutustumalla Uuteenkaupunkiin ja erityisesti Uudenkaupungin rauhaan, joka solmittiin elokuussa 1721 tasan 300-vuotta sitten. Rauhansopimus solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä ja sillä on tärkeä merkitys Euroopan historiassa. Uusikaupunki juhlistaa 300-vuotisjuhlavuotta erilaisilla tapahtumilla ja juhlavuosi huipentuu ”rauhankuukauteen” elokuussa 2021.

Vallimäellä

Uudenkaupungin rauha on merkittävä, koska se lopetti isonvihan. Isovihalla tarkoitetaan aikaa vuosina 1713-1721, jolloin Venäjä miehitti Ruotsiin kuuluneen Suomen alueita, ja pyrki saamaan alueita Ruotsilta itselleen.  Tuohon aikaan  ja Uudessakaupungissa asui 600 ihmistä ja Venäjä toi sinne, jopa 8 000 sotilasta. Venäläisillä kaleereilla oli satamapaikka kaupunginlahdessa. He myös vallittivat kaupungin länsipuolen ja paikka tunnetaan nykyään nimellä Vallimäki.

Uudenkaupungin rauha  lopetti myös suuren pohjan sodan, joka käytiin Venäjän ja Ruotsin välillä. Sota päättyi Ruotsin tappioon, jonka toimesta maa joutui luovuttamaan suuria alueitaan, kuten Inkerinmaan, Käkisalmen, Tallinnan ja Viipurin. Tämän seurauksena Ruotsi menetti asemansa suurvaltana Euroopassa.

Uudenkaupungin rauhan muistomerkillä

Rauhansopimus solmittiin Uudenkaupungin torilla pienessä neuvottelu salissa. Salin vanhalla paikalla on tällä hetkellä muistomerkki, joka kuvaa hienosti sitä, miten neuvotteluissa Ruotsi majoittui lännen puolella kaupunkia ja Venäjä idässä. Neuvottelut käytiin kansainvälisesti saksan kielellä. Sopimuksen solmiminen pitkittyi, kun Ruotsi ei suostunut luopumaan Viipurin alueestaan, mutta lopulta taipumaan.

Hauskana yksityskohtana kuulimme, neuvotteluun tuoduista antimista on edelleen jäljellä jonkinlainen lista, jossa on muun muassa 540 kannua olutta sekä 2168 kanaa.

Lotta ja Erika

 

 

Yksi ajatus artikkelista “Uudenkaupungin rauhasta 300-vuotta”

  1. Ompa mahtavaa seurata reissuanne täältä. Olette onnekkaita! Kaikilla lukiolaisilla ei ole mahdollisuutta kokea tälläistä. Merilinja is best!

Kommentit on suljettu.