Pitkäperjantai

Aloitimme purjehduksen tutustumalla alukseen, sen käytäntöihin ja miehistöön. Jaoimme laiturissa vahdit ennen lähtöä. Lähdimme Uudestakaupungista kello 16.15. Lähdön hetkellä tuuli oli 4-6 m/s lännestä. Ajoimme Ukista moottorilla ulommas merelle ja sitten nostimme veneen kaikki neljä purjetta.

Meidän ryhmämme oli aluksi keittiövahdissa ja tehtävämme oli keittää sumppia aluksen termariin miehistön nautittavaksi. Kahvista tuli erinomaista ja uskon, että pääsemme keittämään sitä uudestaan. Vahtimme kesti kaksi tuntia, joista noin kaksi tuntia istuimme sisällä ja arvuuttelimme, kenelle tulee huono olo ensimmäisenä. Vastauksen kysymykseen saimme hetken päästä, kun siirryimme kannelle navigointivahtiin. Oikea vastaus oli Oinas. Hän vietti suuren osan ajasta veneen laidalla valmiina toimimaan. Oinaksen onneksi hänellä oli monta luottokaveria, jotka hoitivat hänen tehtävänsä.

Erityistä matkallamme oli Ruskon oman lintubongarin, Karosen bongaus saaren huipulla istuvasta pingviinistä. Erityistä tässä oli se, että pingviinit ovat erittäin harvinaisia Suomen saaristossa! Lintu jota luulimme ensin pingviiniksi, paljastuikin toisen lintuekspertin, Karvosen toimesta merikotkaksi.

Matkan yllättäjäksi nousi ruorimies Sillanmäki, joka näytti omat merenkulkutaitonsa mallikkaasti venettä luotsaamalla ja muita valistamalla. Ei olisi siis väärin kutsua häntä ”MVP:ksi”, eli siis most valuable playeriksi.

Rantauduimme Katanpäähän 20.10 ja ensimmäisenä huomasimme laiturilla vastassa olevat lampaat. Lammasekspertti Karvonen totesi lampaiden olevan erittäin kesyjä ja vieraskoreita. Sen jälkeen olemme kirjoittaneet reissun tapahtumista laiturilla istuen.

Erityiskiitokset kipparille ja förstille, jotka pitivät tunnelman korkealla pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Heiltä saimme myös hyviä vinkkejä merisairauden estämiseen.

Hirvensalon Liskokuninkaat: Aapo, Aatos ja Ossi

2 vastausta artikkeliin “Pitkäperjantai”

  1. Ihan mahtavaa saada seurata reissun etenemistä!

Kommentit on suljettu.