Navigare

Just another Turun opetusverkko tkukoulu.fi BLOGIT weblog

Archive for elokuu, 2011


Thalassa Aurajokirannassa 26.8. 2011

Purjehdimme Airiston läpi etelänpuoleisilla tuulilla ja laskimme purjeet Ruissalon kärjessä.  Kiinityimme jokirantaan klo 13.00. Osa miehistöstä lähti tutustumaan Turun nähtävyyksiin ja osa  käymään kotona. Koko miehistö on taas paikalla aluksella klo 21.00, jolloin alkaa iltatilaisuus Klaipeda-Turku miehistölle.

ANKKURISSA NÖTÖSSÄ

Saavuimme iltäpäivällä Utön vesille  (tuuli 7m/s) .  Suomen merivoimien Halli alus otti meidät vastaan ja tervehdimme sitä iloisesti. Kapteenimme päätti myöhemmin ottaa moottorin käyttöön, joten laskimme kaikki purjeet ensimmäistä kertaa sitten Klaipedan. Laivan 18 purjeen laskemiseen tarvittiin koko miehistöä. Operaatio alkoi siitä, kun kapteeni oikealla kädellään tarttui messiinkiseen kelloon ja heilautti sitä muutamaan otteeseen huutaen samalla erittäin kuuluvasti ”all hands on the deck”! Seuraavaksi kaikille jaettiin omat tehtävät. Ensin laskimme raakapurjeet, jonka jälkeen vuorossa oli fokkapurjeet. Puolen tunnin  rankan työskentelyn jälkeen ahkera miehistömme oli onnistunut laskemaan kaikki purjeet turvallisesti.

Ajoimme koneilla Nötön lahteen ja ankkuroimme aluksen. Samalla kellot siirrettiin Suomen aikaan (+3 GMT).

Tämän jälkeen oli todellisen lystin aika! Suurin osa miehistöstä päätti käydä virkistävällä uinnilla meressä. Saimme luvan hypätä laivan keulapiikistä mereen, n. 6 metrin korkeudesta. Kapteeni näytti mallia kuinka köysiä voi käyttää muuhunkin, kuin purjeiden säätämiseen, sillä hän tarttui köydestä kiinni ja käytti sitä liaanina ja hyppäsi köyttä apuna käyttäen mereen. Taivas varjele se näytti hauskalta, joten me muut seurasimme perästä. Laskimme myös pienen moottoriveneen mereen, jotta pääsimme Nötöseen ostelemaan pientä naposteltavaa illaksi. Osa miehistöstä pääsi myös saunomaan.

Veljellisii chillauksii terveisin meripuput, Samppi, Elmo, Vilsku sekä Nabbe!

Vahtivuorossa

59°51.2N 21°25.2E

25.8.2011 klo: 13.45 UTC

Päivämme alkoi siivouskellon soidessa. Kannen kuurauksen hoiti harjoilla, tiskiaineella ja painepesurilla Marko ja Valtteri liettualaisella avustuksella. Teimme muutkin perussiivousrutiinit, kuten vessojen ja oleskelutilan siivouksen. Päärynät tekivät ruuaksi varmasti parhaimmat ruuat mitä tähän asti on tarjottu. Ruoaksi oli siis possupihviä ja kermaperunoita. Kermaperunat olivat kuitenkin jääneet osittain raa’oiksi, sillä kaltevuuskulmamme lähenteli 25 astetta joten kastike oli uunissa vain osittain perunoiden päällä.

Me, Toni ja Väinö kiristimme purjeita, jotta pääsisimme nousemaan mahdollisimman ylös tuuleen. Tuuli on ollut erittäin suotuisa, vaikka olemme jo yhä sisemmällä Turun saaristossa. Etenemme hyvää vauhtia purjeilla, joten konetta ei ole syytä käyttää.  Näillä näkymin olemme saapumassa Aurajokeen huomenna. Odotamme innolla saapumista Turkuun, sillä tiedämme tuhansien ihmisten olevan laivoja vastassa!

Valtteri, Jonna, Marko, Jimbo

 

Thalassa Diary

Report about the 24.08.2011, fourth day at sea:

By: Vainö and Toni

Our fourth day at sea started at 04:00 UTC, noticing we were heeling quite a lot and speed was awesome. Too bad was that the race would end in about an hour. So we got this spectacular wind a bit too late and it was getting stronger and stronger after the race had ended. Atleast we were sailing at last and there was no reason for starting the engine, so we continued with sail power for the rest of the day.

Time was running and we were passing  Gotland, wich took whole day, but we were at least seeing some land after few days in the middle of the sea. Gotlands coast was looking beautiful, with its steep rocks and few houses and trees. For the dinner Jelle had cooked delicious fish, potatoes and salad, with some garlic sauce.

At some point there was time for fishing. Alltought we didn’t catch anything, it was a nice way to spend time onboard. And also a good way to hang out with other crew.

Wind was still rising, and we gained speed, but we wanted more so we were allowed to lift one more sail, flying jib. We were able to do it all by ourselves, even thought it was quite challenging and it felt great afterwards. This gave us 0.5 knots more speed so we were travelling about 6,5 knots towards home.

LENTÄVÄ HOLLANTILAINEN

klo 00.00 UTC (03 Suomen aikaa). Ohitimme päivän aikana Gotlannin ja tuuli on puhaltanut idän ja kaakon välillä noin 7-9 metriä sekunnista, mistä johtuen myös miehistö on ollut hyvällä tuulella.

Yöllä ohitimme Gotska Sandön. Vahtimiehistö pelasi korttia ja nuokkui salongissa, sillä välin kun lehtorit Ala-Nissilä ja Brander ohjasivat alusta ulkona ruorissa turvallisesti kohti Suomea.  On mahtavaa olla täysissä purjeissa olevan 47 metrisen aluksen puikoissa pilkkopimeässä yössä punaisen kuunsirpin kajossa. Tuuli puhalsi reippaasti idästä ja navigoimme 8 solmun vauhtia kohti Suomen leijonaa ja Utötä.

 

57° 32,8 N, 18° 05,6 E

10.46 UTC,  5 m/s E, 6,2 solmua…

Kilpailu on paattynyt ja tuuli on noussut. Purjehdimme hyvaa vauhtia eteenpain. Aamulla noin kello 5.30 UTC Race Control kuulutti, etta kilpailu lopetetaan vahaisen tuulen vuoksi. Sijoituksemme oli neljas omassa luokassamme, johon kuuluu siis yhteensa seitseman alusta. Paallyston mielesta sijoitus on ok, vaikka tulos olisi voinut olla parempikin. Vahtivuorot ovat olleet suhteellisen helppoja, silla purjeita ei ole tarvinnut saataa kuin

Talla hetkella etenemme Gotlannin rannikkoa pitkin kohti pohjoista, ohittaen Visbyn kaunista kaupunkia. Visby on ollut aikoinaan muun muassa erittain tarkea kauppamerenkulunkeskus ja hansakaupunki. Aluksen kurssissa pitavat Valtteri, Oskari ja Marko. Saadimme purjeita, talla kertaa aivan itse.

Talla tuulella matka Utoseen kestaisi noin 1 vuorokauden ja 8 tuntia. Se on hieman paremmin kuin eilen, jolloin arvioitu matkan kesto oli reilusti yli sata vuorokautta.. Paasemme todennakoisesti sittenkin ylppareiksi kotiin! 🙂

-Marko

Ps. Talla hetkella ruorissa on Elias, joka on puikoissa elamansa ensimmaista kertaa. Ammattimiehistón mukaan ”He is doing a really good job.”

 

 

I am sailing

When sailing in to the wind the sails flap. You can’t get any wind into the sails, which makes sailing impossible. You have to change the course to by the wind and put the sails either to port or starboard. When the wind is coming directly from the side you have to reach and you can reach on both sides. Reaching means that you put the sails so they catch as much wind as possible.  Other ways to sail a ship are by the wind or beam wind. By the wind means, that the wind don’t come directly from the front or the side but between them and beam wind is almost the same but the wind comes between  the back and the side of the ship.  When the wind blows from the rear of the ship its called running. In running you aim to put the sails straight and equally on the both sides of the ship. Tacking means the situation when you are for example sailing by the wind on the port side and suddenly the wind direction changes  and you have to switch the sails to the starboard side. Gyp is the same than tack but it happens only when the ship is running so when you are going by the wind you are tacking and when running you are gypping. Usually when the ship has to tack or gyp it needs the whole crew of the ship because it’s a big operation to change the ships course. Everyone has to be ready on their own spots and when the captain gives the order brace the yards the whole crew starts to pull the ropes to get the sails in the right direction.

Dictionary

Port = Paapuuri

Starbord = Tyyrpuuri

In the wind= Vastatuuleen

By the wind = Sivuvastainen tuuli

Beam wind = Sivumyötäinen tuuli

Running = Myötätuuleen

Tack =  Venda, Käännös vastatuuleen

Gyp = Jiippi, Käännös myötätuuleen

–         Elias Larsen, Vili Kinos, Nabil Odda & Samuli Kivinen

Cultural Tall Ships Regatta

Thalassa/  Klaipeda – Turku 20.8 – 27.8. 2011

In Thalassa we have trainees from Lithuania, Australia  and Finland. The Finnish team consists of  15 students and 2 teachers from Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio,  which is upper secondary School  in Turku  with maritime studies .

We left Turku 20.8. at 5 a.m. and reached Klaipeda and Thalassa 18 hours later. During the drive on Via Baltica we learned about the Baltic countries, history, nature and we  prepared for the Cultural 2011 Tall Ships Regatta. Turku is the 2011 Cultural Capital of Europe and our leg is from Klaipeda to Turku.

All the trainees are divided in to 3 watches: The apples, the pears and the bananas. The basic idea is to participate in all the ships work around the clock. Every watch has 4 hours work 8 hours off and 4 hours work. Sometimes everyone is needed like today 23.8. at 6.15am when the captain was calling: “All hands needed on the deck”. During the daytime everyone is working and helping.

The watches mark the position every hour, help brace the yards, trim the sails, steer and navigate with the help of the crew, clean, help the Masterchef in the kitchen, do the dishes and of course learn all the time new things about the ship, sailing, weather conditions, each other  and  the Baltic Sea around us. Navigare necesse est.

Näillä tuulilla ei paljon purjehdita!

Uusi aikaraja kilpailussa! Kilpailu päättyy 24.8.2011 05.00 UTC (Suomen aikaa klo 8:00). Sen hetken tilanne on siis kilpailun lopputulos.

Kellumme edelleen paikallamme Gotlannin eteläkärjen edustalla…

56°47,7N 17°55,9E

23.8.2011 klo 16.00 UTC

Vauhti 0,2 solmua.

Viimeisen 24 tunnin aikana olemme enimmäkseen purjehtineet ympyrää Gotlannin eteläpuolella… Tilanne muistuttaa muinaisia merimiesaikoja, jolloin paikoillaan saatettiin olla parikin viikkoa tuulen puuttuessa. Olemme opiskelleet purjehduksen teoriaa, käytäntö on jäänyt vähemmälle. Aika kuluu kalastellessa ja saaliiksi on tullut pari haita, muutama tonnikala ja merimetso. Tuulta odotellessa.

-Väinö, Jimi ja Toni

P.S. Mir:iä ei ole näkynyt moneen päivään…