Navigare

Just another Turun opetusverkko tkukoulu.fi BLOGIT weblog

Archive for elokuu, 2013


VIERASKIRJA

WP_000446Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion merilinjan viikon mittainen purjehdus on päättymässä. Kotisatamaan on hyvä palata. Olemme pyrkineet tuomaan esille blogi-kirjassamme matkan vaiheita, opetusta ja kokemuksia. Sosiaalisen median, joka blogikin on, keskeisiä piirteitä on interaktiivisuus. Lähes kaikkia artikkeleita on ollut mahdollista kommentoida. Kommentteja on kuitenkin tullut suhteellisen vähän, joten käsitystä lukijoiden määrästä ei ole. Avaamme tähän lopuksi vieraskirjan ja toivomme blogi-lukijoiltamme palautetta ja kommenttaja.

Lämpimät kiitokset  merilinjan  purjehtijoille ahkeruudesta, oma-aloitteisuudesta, opiskeluinnosta ja erinomaisesta merilukion hengestä!

Tuhannet kiitokset aluksen miehistölle: aluksen päällikö Kimmo Hotaselle HG-Productionista ja aluksen varapäällikö Markku Mikkolalle turvallisesta matkasta sekä merenkulun ja purjehduksen opetuksesta  24h/7vrk.

Navigare Necesse Est!

Christiane Ala-Nissilä, Historian ja yhteiskuntaopin lehtori, Merilukion koordinaattori

Nina Brander, biologian ja maantieteen lehtori

 

Man over Board

WP_20130825_014WP_20130825_016

Aikaisemmin tänään harjoittelimme mies yli laidan tilannetta fendarin kanssa.  Harjoitus sujui ongelmitta toisen kipparimme Maken johdolla.

Mies yli laidan toimintaohjeet:

  1. Kippari huutaa mies yli laidan
  2. Joku miehistöstä pitää katsekontaktin pudonneeseen
  3. Heitetään pelastusrengas
  4. Painetaan mies yli laidan nappia karttaplotterista
  5. Kippari kääntää kurssin 60° sivuun,  jonka jälkeen hän kääntää kurssin täysin vastakkaiseen suuntaan. Kurssin pitäisi tulla täysin vastakkaiseen suuntaan (kääntyy 180°)
  6. Hiljennetään vauhtia ja käännetään vaihde vapaalle, jonka jälkeen  aletaan jarrutella
  7. Pudonneen nostaja pyrkii nappaamaan uhrin vedestä

Urhea kipparimme Kimmo Hotanen päätti testata taitojamme tositilanteessa. Kimmo ”horjahti” laidan yli, jonka jälkeen ruorissa olevan miehistön täytyi hoitaa homma kotiin Laurin johdolla. Kimmo osoittautui ”tajuttomaksi”, joten se teki pelastamisesta vaikeampaa.  Tytöt tulivat kannelle, mutta osa tytöistä unohti omat liivit sisään. On tärkeää muistaa oma turvallisuus ennen muita. Lauri ohjasi meidät hienosti uudelle kurssille, mutta Laurin oli hankala nähdä Kimmoa vedessä, koska kannella oli niin paljon porukkaa seisomassa.  Kun vene saatiin Kimmon viereen, Lari veti Kimmoa lähemmäs venettä, jotta Kimmoon saatiin kiinnitettyä valjas, jonka kanssa hänet nostettiin ylös. Emma kiinnitti valjaat Kimmoon, jonka jälkeen Emma, Lari ja Chenar nostivat Kimmon kannelle.

Tässä tapauksessa Kimmo oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa iloisena kannella aurinkoisella Airistolla , mutta jos autettavan hengitys ei ole normaalia tai se puuttuu:

 Puhalla 5 kertaa.

Avaa hengitystie. Aseta suusi tiukasti autettavan suun päälle, sulje sormillasi hänen sieraimensa. Puhalla rauhallisesti ilmaa autettavan keuhkoihin. Puhalluksen aikana katso, että

autettavan rintakehä nousee (liikkuu).

Puhalla yhteensä viisi kertaa.

Jos hengitys ei käynnisty aloita elvytys rytmillä 30:2.

Kun mies on nostettu laidan yli, täytyy vaihtaa vaatteet ja pukea jotain lämmintä päälle hypotermian estämiseksi. Kylmettynyttä ihmistä ei saa hieroa lämmittääkseen häntä, vaan on annettava hänen lämmetä pikku hiljaa.

Lopuksi kävimme tilanteessa tehdyt virheet läpi ja kertasimme oikean suorituksen.  Tytöt jatkoivat harjoituksen jälkeen pullan leipomista.

Emma ja Erika

Itämeren simpukat

WP_000429Itämeressä elää rannikoillamme viisi simpukkalajia. Me onnistuimme löytämään näytteistämme kaikki: sinisimpukan, hietasimpukan, liejusimpukan, vaeltajasimpukan ja idänsydänsimpukan. Kaikki lajit ovat melko pieniä, koska ne eivät meren vähäsuolaisuuden takia pysty kasvamaan suuriksi.

Sinisimpukka (Mytilus edulis)

Sinisimpukat kasvavat Itämeressä noin neljän senttimetrin kokoisiksi, mutta Atlantilla ja Tyynellämerellä suurimmat yksilöt voivat kasvaa jopa 15 cm:n kokoisiksi. Simpukan kuori on sinertävänmusta tai ruskea ja se elää kasvualustaansa kiinnittyneenä. Ravintonaan sinisimpukka käyttää planktonia, jota se siivilöi ympärillään olevasta vedestä.  Tunnin aikana se ehtii suodattaa noin litran vettä itsensä läpi.

Idänsydänsimpukka (Cerastoderma lamarcki)

Valkoruskeakuoriset idänsydänsimpukat kasvavat korkeintaan kolmen senttimetrin pituuteen. Simpukka elää hiekkapohjaan kaivautuneena.  Sivusta katsottaessa simpukan kuorenpuolikkaat muodostavat sydämen.

Liejusimpukka ( Macoma baltica)

Liejusimpukka on Itämeren laajimmalle levinnyt simpukkalaji, koska se sietää hyvin murtovettä.  Se on vaalea tai vaaleanpunertava, 1-2 cm:n kokoinen ja litteä. Liejusimpukat elävät hiekka- tai liejupohjiin kaivautuneena.

Vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha)

Sinisimpukkaa muistuttava vaeltajasimpukka on tullut Itämereen Kaspianmereltä ja Ural-joelta. Kuoren väri vaihtelee vaaleasta kokomustaan ja koko yhdestä senttimetristä kolmeen.  Vaeltajasimpukka kiinnittyy alustaan ja hyvissä olosuhteissa muodostaa sinisimpukan tavoin tiheitä yhdyskuntia.

Hietasimpukka (Mya arenaria)

Hietasimpukka on vaalea ja kananmunan muotoinen.  Se on pidempi kuin liejusimpukka, mutta elää samalla tavalla syvälle hiekkaan kaivautuneena. Sopivan paikan löydettyään hietasimpukka ei yleensä enää liiku paikaltaan.

Vilma ja Krista

Sunnuntaiaamu Nauvossa ja lähtö

aamu Nauvossa

Matematiikan opiskelua Nauvossa aamulla klo 7 (opettajien lempikuva)

Matematiikan opiskelua Nauvossa aamulla klo 7
(opettajien lempikuva)

Navigointivahti työssään

Navigointivahti työssään

Huomenta,

Irroitimme köydet Nauvon laiturista 9.25 kauniissa aamuauringossa ja suuntaamme kohti Turku. Olemme kotilaiturissa iltapäivällä, mutta tarkempi aika päivitetään myöhemmin.

Pysähdys Stora Hästön vedenalaisella luontopolulla

WP_000430WP_000439Osa ryhmästä kävi snorklaamassa vedenalaisen luontopolun Stora Hästön saaressa. Muut odottelivat Lokissa saaren edustalla. Vesi oli suhteellisen lämmintä, koska ryhmä viihtyi polulla yllättävän pitkään. Nyt olemme matkalla kohti Nauvoa ja perille saavumme noin klo 23. Ohjelmassa on makkakranpaistoa.

WP_000440

Utön historiaa

WP_20130824_007Utön saarelle on rakennettu ensimmäinen majakka vuonna 1753. Majakka oli pyöreä. Majakka on Suomen vanhin majakka. Utön ensimmäisessä majakassa oli vilkkuva valo, joka saatiin aikaan peilien avulla. Vilkkuva valo ohjasi avomereltä tulevia aluksia saaristoa kohti. Majakan ulkopuolella poltettiin koria, joka näytti valoa joka puolelle majakkaa. Valot ovat samat kuin nykyisessä majakassa.

Uusi majakka rakennettiin Utön saarelle vuonna 1814. Majakka oli edellistä majakkaa matalampi ja neliskulmainen. Uusi majakka maalattiin 1860-luvulla. Värit Utön majakassa tulevat H viestilipusta, joka tarkoittaa luotsausta. Värien tarkoitus on ilmoittaa mereltä tuleville, että saarella on luotseja.  Majakan pohjoinen sivu on väritykseltään valkoinen, jotta olisi helppo tunnistaa mistä päin majakkaa tulee.

Saarella toimi armeijan linnake vuoteen 2005 asti. Armeijan alueita on ollut molemmissa päissä saarta. Saarella on monia tykkejä. Saarella ei ole koskaan ollut ammattikalastajia. Tärkeimpiä elinkeinoja ovat olleet  luotsaus ja majakanvartiointi. Nykyisin Utön tärkein elinkeino on matkailu.

Saarella on kaksi kirkkoa. Toinen kirkko on majakassa sisällä. Majakkamestari halusi kirkon saarelle, jotta voisi sivistää ja kouluttaa ihmisiä. Saaressa ei ollut pappia, joten majakkamestari saarnasi asukkaille. Saarelle rakennettiin kirkko vuonna 1909. Rahat kirkkoon saarelaiset keräsivät arpajaisten avulla. Asukkaat tekivät arpajaispalkintoja iltaisin ja myi arpoja saarelle tuleville, sekä Turkuun mennessä.

Ulkopuolisen silmin saarella näkyy asukkaiden yhteishenki. Saari on pieni kyläidylli, joka omaa mielettömän historian. Saari on ehdottomasti yksi parhaimmista paikoista saaristossa.

 

Emma Laitinen

Park Victory

Artikkelin kirjoittajat vuonna 1929 haaksirikkoutuneen Drakenin Tähti ja risti-muistomerkillä

Artikkelin kirjoittajat vuonna 1929 haaksirikkoutuneen Drakenin Tähti ja risti-muistomerkillä

Park Victory oli laiva, joka oli matkalla Yhdysvalloista Suomeen Turkuun. Laiva oli 147 metriä pitkä, ja sen haaksirikko tapahtui 25. joulukuuta  1947. Park Victoryllä oli lastina monta tonnia kivihiiltä, joka oli sen ajan Suomen elinehto. Laivalle annettiin uusi käsky muuttaa kurssia, ja viedä lasti Hangon kautta Helsinkiin. Komento annettiin juuri ennen jouluaattoa, ja kurssin muututtua laiva ankkuroitiin Utön edustalle, jonka jälkeen miehistö hiljeni joulun levolle. Illalla sää heikkeni pikkuhiljaa, ja yöllä miehistön ollessa nukkumassa laivan ankkuri petti lumimyrskyn takia, ja laiva ajautui karille. Karilta pyrittiin pääsemän pois peruuttamalla, mutta koska yksi laivan neljästä höyrykattilasta petti, niin sen räjähdyksestä aiheutunut paineaalto repi kylkeen suuren reiän. Laiva otti vettä todella kovaa, ja konehuoneeseen meni miehistöä pumppaamaan sisään tullutta vettä pois. Ulkona oli erittäin kova keli, eikä miehistö ollut varautunut kovaan merenkäyntiin. Miehistöllä oli kolme pelastusvenettä käytössä, mutta heikon vaatetuksen takia paleltumilta ja ongelmilta ei voinut välttyä.

 Kello oli yksi yöllä kun Utön asukkaat kuulivat tapahtuneesta, monet riensivät apuun. Park victoryn miehistöstä saatiin pelastettua lukuisia henkilöitä, esimerkiksi luotsi, joka oli mennyt laivalle valmiuteen edeltävänä päivänä. Laivalta pelastuneet henkilöt saatettiin Utön asukkaiden koteihin odottamaan tulevaa. Heille annettiin lämpimiä vaatteita, joita ei kuitenkaan ollut paljoakaan tuon ajan pulasta johtuen. Miehistö kutsuttiin joulupöytään syömään. Haaksirikossa menehtyi kymmenen henkilöä, esimerkiksi konehuoneeseen mennyt pumppumies.

 Kun miehistö oli selvinnyt takaisin koteihinsa Yhdysvaltoihin, Utötä muistettiin erilaisilla lahjoilla, jotka olivat sodan jälkeisen säännöstelyn johdosta harvinaisia tuon ajan suomalaisille. Lahjana oli esimerkiksi 50 kiloa kahvia ja sokeria. Osalahjoista käytettiin kuolleiden merimiesten muistamiseen ja niillä rahoitettiin Utön kirkkoon 10 sakarainen kynttelikkö, joka sytytetään aina jouluna muistamaan tapaturmassa henkensä menettäneitä.

Einar, Lari ja Lauri

Meribiologiaa

Näytteen otto Utön edustallaHeti aamutuimaan pääsimme sukeltamaan biologian mielenkiintoiseen maailmaan opettaja Branderin johdolla, kun otimme satamasta pohjanäytteitä. Jatkoimme tutkintoja saaren pohjoispuolella ja keräsimme rakkolevää sekä niissä asuvia eliöitä. Sillä välin toinen porukka tunnisti aiemmin löydettyjä leviä ja eliöitä, joista koottiin lopuksi näyttely. Ruskolevistä löysimme jouhi- ja rakkolevän. Viherlevistä bongasimme ahvenvidan, ahdinparran, suolilevän ja hapsividan. Simpukoista saimme kerättyä hieta-, sini-, vaeltaja-, lieju- ja idänsydänsimpukoita. Eliöistä tunnistimme leväkatkan, vesiperhosen toukkia, levä- ja limakotiloita, kolmipiikin ja leväsiiran. Iltapäivällä teimme lähdön yhteydessä vielä toisen pohjanäytteen oton 16 ja 30 metrin syvyyteen ja noutimeen jäi simpukoita, pieni kilkki ja punalevää.

Chenar, Hanna, Erika ja Saana

 

Aamupäivä Utössä

Aamulla heräsimme Utössä valmiiksi katettuun ruokapöytään. Aamiaisen jälkeen teimme biologian tutkimuksia ja lajitunnistusta, jonka melskeessä plankton-haavin pää upposi ja Lauri Team Commandosta sukelsi ja haki sen noin neljästä metristä. Episodin jälkeen lähdimme koko poppoon voimin tutkimaan Utön majakkaa ja muuta maisemaa, kuten kirkkoa ja muistomerkkiä. Opiskelimme historiaa aamupäivän. Retkeltä tultuamme veneessä oli tukeva ja herkullinen ruoka, kapteenien valmistamana, odottamassa.

Satamasta lähdettyämme Utöstä ilmoitettiin, että Christiane oli kiireessä jättänyt tavaroita saareen. Lauri lähti  kippariksi hakemaan tavaroita Christianen kanssa pulpettiveneellä. Olipa mukava unohdus. Kuvasimme Lokkia ja teimme pienen  kiertoajelun ja otimme Stora Hästöön matkalla olevan lokin kiinni.

Nyt olemme saapumassa Stora Hästöön, jossa snorklaamme vedenalaisen luontopolun läpi.laurilokki

Lauri, Einar Ja Lari

Kreivin saaren lumoissa

WP_20130823_019Aamuseitsemän aikaan saavuimme Kreivinsaarelle eli Källskäriin Kökarin eteläpuolelle. Aamu-uinnin ja –puuron jälkeen lähdimme tutkimaan saarta maantieteen ja biologian opettajan Nina Branderin johdolla.

1950-luvulla vapaaherra Göran Åkerhjelm eli ”kreivi” ihastui saareen ja alkoi viettää siellä kesiänsä. Hän rakennutti saarelle talon, jonka arkkitehti Reima Pietilä suunnitteli. Kreivi halusi yhdistää perinteisen suomalaisen ja Välimeren seudun kulttuurin, mikä näkyy muun muassa siinä, että suomalaista hirsimökkiä muistuttavaa taloa ympäröi vehreä välimerellinen puutarha. Puutarhan hienoja yksityiskohtia ovat yrttipenkki, sydämenmuotoinen mansikkamaa ja kauniit ruusuistutukset, joita paksut kivimuurit suojaavat. Kivet varaavat paljon lämpöä, mikä mahdollistaa monien puutarhakasvien kasvun.

Mökin sisustusta piristävät kreivin Välimereltä tuomat värikkäät astiat ja matot. Tulisijan yllä on kreivin hyvän ystävän Tove Janssonin maalaama muumiaiheinen taulu. Tove Janssonilla on erään saaren kallionnyppylän päällä oma majansa, jossa hän kirjoitti muumikirjojaan.

Kreivi kutsui usein taiteilijaystäviään saarelle hakemaan inspiraatiota ja nauttimaan herkullisesta kestityksestä, kuten juustotarjottimesta puutarhan kivipöydän äärellä. Nykyisin saari kuuluu Ahvenanmaan maakuntahallitukselle.

Kreivi oli kiinnostunut Välimeren kulttuureista ja vietti usein talvensa Välimeren maissa. Näiltä matkoiltaan kreivi toi Källskärille kreikkalaisia jumalpatsaita, joita on kreivin puutarhassa. Yksi patsas eroaa kuitenkin muista. Pronssista valettu Kreikan jumala Hermes on sijoitettu korkealle kalliolle katse kohti aavaa merta. Juoksuasennossa, käärmesauva vasemmassa kädessään seisova Hermes oli muun muassa luonnonvoimien, kirjallisuuden ja urheilun jumala. Hermes oli myös jumalten sanansaattaja ja pystyi kulkemaan manalassa, minkä takia hänellä oli pienet siivet kantapäissä ja kypärässään.

Myös monet muut suomalaiset kirjailijat ovat saaneet innoitusta ja aiheita saaristolaisten elämästä. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Ala-Nissilä kertoi meille Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijasta,  Volter Kilven Alastalon salista ja Tove Janssonin muumi-kirjoista. Hän luki meille katkelman2012 Finlandia palkinnon saaneesta Ulla-Maija Lundbergin teoksesta Jää, joka kertoo saaristoon muuttavasta nuoresta papista ja hänen vaimostaan. Merelle katsellessa hetki oli tunnelmallinen.

Källskärin luonto on henkeäsalpaavan kaunis. Terävien graniittikallioiden ja jään hioman silokallion lomassa kasvoi matalaa katajaa, kanervaa, pihlajaa ja tervaleppää. Saarella näkyi monia jääkauden merkkejä, näitä olivat silokalliot, sirppimurrokset niiden pinnassa, pirunpellot ja hiidenkirnut. Kannu on poikkeuksellinen ja suuri hiidenkirnu, joka on avoin toisesta reunasta. Kannu muistutti korkeaa pilaria.

Vierailumme aikana sää oli mainio ja meri oli tyyni. Nyt laineet liplattivat kevyesti rantaan, mutta syysmyrskyjen aikaan meri on varmasti toisenlainen. Alemmilla kallioilla ei kasva jäkäliä, koska aallot ja jäät kuluttavat ne pois, mutta ylempänä, jonne mainingit eivät ulotu, lajeja on useita.

Kreivin saaressa vierailtuamme emme yhtään ihmettele, miksi kreivi aikoinaan rakastui tähän uljaaseen saareen.

Vilma ja Krista