Rakkaudesta lajiin

Olemme seilanneet Merilukion kolmen eri miehistön kanssa 2 viikkoa merellä Ruotsin Nynäshamnista Gotska Sandöhön, Visbyyn, Öölantiin, Kalmariin, Tukholmaan ja Kökarin kautta takaisin Turkuun. Tämän vuoden purjehdus on ollut poikkeuksellinen, koska suunnitelmia jouduttiin muuttamaan kesken matkan. Ensin tuuli liikaa ja sitten liian vähän. Alun perin purjehduksen piti alkaa Etelä-Ruotsista Ystadista, mutta ammattimiehistön siirtäessä Lokkia Ystadiin elokuinen myrsky vaati veronsa merellä ja Lokin isopurje repesi. Meriolosuhteissa voi aina tapahtua jotain yllättävää ja tähän on syytä varautua. Purje saatiin korjattua Tukholmassa, mutta tämän vuoksi ensimmäisen miehistön purjehdus alkoi Tukholman eteläpuolelta Nynäshamnista. Tuulet olivat tämänvuotisella purjehduksellamme joko suhteellisen heikkoja tai vastaisia ja tämäkin vaikutti omalta osaltaan reittivalintoihin ja purjehdukseen.

Merellä, työelämässä ja  elämässä yleensäkin on hyvä omata kykyä sopeutua muutokseen ja tiedostaa ne asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa esimerkiksi sääolosuhteisiin merellä. Yhdessä päällystön, opettajien ja opiskelijoiden kanssa ratkaisimme eteen tulevia tilanteita opiskellen samalla kahden viikon ajan meribiologiaa, maantiedettä, historiaa, purjehdusta ja navigointia.

Lämpimät kiitokset kaikille, jotka mahdollistivat vuoden 2023 NNE-kurssin toteutumisen: Biologian ja maantieteen lehtori Nina Branderille, jonka kanssa olemme tämän kurssin ja Merilukion koululaivatoiminnan kehittäneet. Nina Brander opetti kahdelle ensimmäiselle miehistölle meribiologiaa ja maantiedettä. Kiitokset biologian ja maantieteen lehtori Kalle Viherälle, joka vastasi opetuksesta 3. legillä. Merilukion purjehduksilla kaiken edelle menee turvallisuus. Kiitän sydämellisesti s/y Lokin kolmea kipparia Sakari Kalsketta, Alpo Kaakista ja Markku Mikkolaa turvallisesta purjehduksesta sekä osaavasta merenkulun ja purjehduksen opetuksesta sekä förstejä Simo Hännikkälää ja Juha Koivistoa, jotka ohjasivat ja kouluttivat nuoria merenkulun saloihin. Kiitokset myös taloudellisesta tuesta TSYKin kannatusyhdistykselle.  Yhdistävänä tekijänä opettajien, päällystön ja merilukiolaisten välillä on pitkillä ja joskus uuvuttavillakin merimatkoilla rakkaus lajiin, mereen ja merenkulkuun. Ammattilaiset siirtävät omaa osaamistaan tuleville sukupolville ilman, että ketju katkeaa. Suuret kiitokset teille mahtaville merilukiolaisille joustavuudesta, kestävyydestä, hyvästä huumorintajusta, sitkeydestä ja loistavasta yhteishengestä. Teitä varten näitä koulutuspurjehduksia järjestetään.

Purjehduksen viimeisenä aamuna vierailimme Aspössä ja saaren pitkäaikainen asukas Monika Aaltonen kertoi meille saaren historiasta ja antoi viisaan neuvon: ” Oppikaa merestä, tutkikaa sitä, mutta asennoitukaa niin, että me emme päätä kaikesta ja kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa”

Navigare necesse est!

Christiane Ala-Nissilä

Merilukion koordinaattori

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori

Suolaista menoa

Vuoden 2023 NNE-purjehduksella on kerätty tutkimustietoa Itämeren suolapitoisuudesta ja lämpötiloista eteläiseltä Itämereltä Aurajoen suulle Turkuun. Itämeren valuma-alueeseen kuuluu useita eri kokoisia jokia, jotka tuovat makeaa vettä Itämereen. Hypoteesina tutkimuksessa oli, että Itämeren pohjoisimmissa osissa suolapitoisuus on matalampi kuin eteläisissä ja lounaisissa osissa. Tähän syyksi esitämme sitä, että lounais- ja eteläosat ovat lähempänä Tanskan salmea, josta virtaa suolaista vettä Itämereen erityisesti suolapulssien mukana.

Tutkimukseen käytettiin pääosin kahta laitetta, Limnos-vesinäytteenotinta ja Labquest-suolapitoisuusmittaria. Vesinäytteenotin sisälsi lämpömittarin, jonka avulla pystyimme tarkistamaan veden lämpötilan.

Jokainen legi teki tutkimuksen vähintään kolme kertaa omalla purjehduksellaan ja tuloksia on Öölannista Aurajoelle asti. Näytteet otettiin pysähtymällä syvänteelle, jolloin veteen laskettiin vesinäytteenotin tiettyyn syvyyteen asti, esimerkiksi 4 metriin. Limnos kaappasi vettä, joka sitten nostettiin takaisin veneeseen ja vedestä mitattiin sen suolapitoisuus ja lämpötila. Otimme näytteet kahdesta eri syvyydestä toinen neljästä metristä ja toinen yli 20 metristä. Samaan aikaan veteen laskettiin Secchin levy, jonka avulla mittasimme näkösyvyyttä.

Tulokset ovat selvillä ja voimme aloittaa tutkimuksen kriittisimmän vaiheen, eli analysoinnin. Huomasimme, että pohjoisemmissa osissa Itämerta suolapitoisuus oli pienempi kuin eteläisemmissä. Suolapitoisuudella ja näkösyvyydellä ei näyttänyt olevan yhteistä korrelaatiota. Huomasimme myös suolapitoisuuden olevan syvemmällä korkeampi. Tukholman saaristossa oli kuitenkin matalampi suolapitoisuus kuin esimerkiksi Turun saaristossa. Korkein suolapitoisuus oli Öölannin itäpuolella 25 metrin syvyydessä (6,7 promillea) ja matalin Tukholman Vasahamnissa (4,1 promillea). Aurajoessa tulee olettavasti suolapitoisuus olemaan lähellä nollaa.

Tästä voimme päätellä, että Tanskan salmista läpi virtaava vesi tuo mukanaan Itämereen suolaista vettä, joka vajoaa pohjaan. Tanskan salmet ovat siis merkittävin yksittäinen vaikuttaja Itämeren suolan määrään, ja pohjoisemmassa on vähempisuolaista vettä. Hypoteesimme siis oli oikeassa.

Mahdollisia virheitä on kuitenkin olemassa. Yksi mittaustulosten tarkkuuteen vaikuttava tekijä on saattanut olla suolapitoisuusmittarin epäpuhtaus ja kalibroinnin puute. Muita tekijöitä ovat mm. satunnaistekijät (esim. virtaukset) ja havainnointivirheet.

Analysointia jatkamme ajatuksissamme, sillä nyt alkaa viimeinen vahtivuoromme, jolla meidän on kunnia tuoda s/y Lokki kotisatamaansa Aurajokeen.

Akseli, Kalle ja Maxim

 

 

 

 

 

Aamu Aspössä

Viimeisenä aamuna heräsimme kauniin aurinkoisessa Aspössa ja pääsimme tutustumaan saaren kirkkoon ja historiaan. Paikallisen asukkaan Monikan opastuksella opimme, että Aspön kirkko on hajonnut esimerkiksi trombin takia ja se onkin rakennettu useasti uudelleen. Tämänhetkinen valkotiilinen versio on rakennettu nuorien avustuksella, jotka tulivat Aspöseen kansainväliselle leirille monesta eri maasta. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1957. Saarella eläminen on yhteisöllistä ja kirkossa järjestetäänkin usein konsertteja ja muita tilaisuuksia. Kello 10.03 irrotimme köydet ja suuntaamme nyt kohti kotisatamaa Turkua.

Anna, Siiri ja Sanni

Ruotsin valtakunnan pahin virhearvio

Tukholmassa vierailimme Ala-Nissilän opastuksella Vasa-laivan museossa. Vuonna 1523 eli tasan 500 vuotta sitten Kustaa Vasa nousi Ruotsin kuninkaaksi aloittaen perintökuninkuuden. Hänen pojanpoikansa Kustaa II Adolf halusi puolustaa Ruotsin Itämeren ympäri laajentunutta valtakuntaa, joten hän rakennutti uusia, isoja sotalaivoja, joista kuuluisin on Vasa.

Laivan rakentaminen oli yli kaksi vuotta kestävä urakka ja kuningas halusi mukaan ennennäkemättömät kaksi tykkikantta. 10. elokuuta 1628 paljon väkeä oli innoissaan seuraamassa Vasa-laivan lähtöä Tukholman satamasta. Ruotsin mahtavimman laivan neitsytmatka kuitenkin loppui lyhyeen, kun noin puolentoista kilometrin päässä satamasta Vaasaan tarttui tuulenpuuska, joka kallisti laivan kyljelleen, jolloin tykkiluukkuihin pääsi vettä ja Vasa vaipui meren syleilyyn muutamassa minuutissa vieden mukanaan 50 uhria. Miten näin pääsi käymään? Mikä meni pieleen? No, Vasa oli huonosti suunniteltu. Laiva oli liian kapea ja korkea, eikä sen pohjalla ollut tarpeeksi kiviä vastapainoksi kahdelle tykkikannelle. Sen tasapaino oli siis hutera, jolloin tuuli sai sen kaatumaan.

Replika Vaasojen vaakunasta värillisenä.

Vasan hylky nostettiin meren syvyyksistä vuonna 1961. Laiva on restauroitu ja asetettu esille sen ympärille rakennettuun museoon. Katselimme Vasaa joka puolelta ja näimme siinä paljon koristeita ja yksityiskohtia. Laivan peräpeilissä on Vasa-suvun vaakuna, jota ympäröivät kuninkaat, enkelit ja antiikin sankarit. Ympäri laivaa löytyy myös erilaisia ukkeleita, leijonia, käärmeitä ja meripetoja, sekä ainakin yksi vihainen koira.

 

 

 

Vasan keulakuva on suuri ja pelottava Ruotsia symboloiva leijona, jonka alapuolelle keulan koristeluihin on piilotettu pelokas ja alistunut hahmo. Tämä kuvaa Puolan kuningasta, sillä Ruotsi ja Puola olivat tuohon aikaan vihollisia. Alun perin laiva ja kaikki sen koristeet oli maalattu kirkkain ja korein värein, mutta nyt meri oli haalistanut ne tummanruskeiksi.

Anna, Siiri ja Sanni

 

Vauhdikasta menoa

Kuuden maissa illalla saimme vihdoin ja viimein tuulen makua purjeisiin. Matkaamme hankaloittivat säätökyvyttömät purjeet, mutta haasteista huolimatta otimme järeät aseet käyttöön; nimittäin genaker-purjeen.  Genaakkeri on sivumyötätuulen suuripinta-alainen purje, jossa on kolme kulmaa: clew, top ja tack. Tack-kulma kiinnitettiin pukspröötin kärkeen, top-kulma maston huippuun ja clew-kulmaan kiinnitimme skuuttiköyden. Purje nousi reippaasti Laurin ammattitaitoisen otteen ansiosta. Loppujen lopuksi nopeutumme nousi jopa huimaan 3,8 solmuun. Matka jatkuu kohti Aspötä genaakkerin voimin.

Ruorimiehelle tuli kylmä. Onneksi vahtikaveri lämmittää.
Kaikki hauska loppuu aikanaan. Genaakkerin lasku 22.30

Jiippejä ulkosaaristossa

Saavuimme juuri navigointivahdista. Purjehdimme tällä hetkellä laivaväylällä koordinaateissa 59°56’ N 21°13’E. Tänään pääsimme kunnolla purjehtimaan, vaikka vauhti olikin melko hidas, korkeimmillaan viisi solmua. Teimme kaksi jiippiä eli käänsimme purjeita myötätuulessa. Sää oli kaunis ja näimme hienoja pilviä.

Siiri, Sanni ja Anna

Tuuletonta purjehdusta Ahvenanmerellä

Tutustuimme purjehduksen saloihin Lokin kipparin ohjeistuksella. Aloitimme tutustumalla Lokin takilaan. Kuunari Lokissa kiinteitä purjeita on 4; isopurje, kaksi stay sailia sekä keulassa rullagenua.  Perehdytyksen jälkeen tutuksi tulivat termit skuutti, purjeen asentoa säätelevä köysi; takila, veneen mastojen, vanttien, köysien ja purjeiden muodostamaa kokonaisuutta kuvaava termi; jiippi, myötätuulen kautta tehtävä käännös ja venda, vastatuulen kautta tehtävä käännös. Kokeneemmatkin oppivat manööveeraamaan purjeita ainakin hieman paremmin. Purjeiden avaaminen meni sujuvasti.

Lähes kaikki osallistuivat toimintaan, joten purjeet saatiin nopeasti ylös. Valitettavasti kuitenkin tuuli oli niin heikkoa, että jouduimme surumielin laskemaan purjeet ja jatkamaan matkaa moottorilla, koska muuten olisimme saapuneet satamaan viisi tuntia myöhemmin. Rantauduimme Kökariin pilkkopimeässä keskiviikkoiltana 22.45.

S/Y Lokilla Midgårdissa

Kuvassa voi huomata merilukiolaiset luontevassa roolissaan levittämässä melusanomaa, nyt riimukirjaimin. Melu on top, millä tahansa kirjaimilla kirjoitettuna

Saavuttuamme  eilen aamulla Viking Gracella Tukholmaan tapasimme 2.legin miehistön ja suuntasimme yhdessä Tukholman Historiska Museetin viikinkinäyttelyyn. Näyttelyssä oli viikinkiaikaisia arvoesineitä rautakauden lopulta eli noin vuosilta 700–1000 jKr. Näyttely oli erityisen mielenkiintoinen, sillä siinä esitettiin myös viikinkielämän rauhaisempaa, arkista puolta. Esineitä ei myöskään esitelty niin kuin normaalissa näyttelyssä, vaan halutessaan virtuaalisen maailman avulla pystyi yksittäisten asioiden historiaan paneutumaan paremmin. Vastoin yleistä harhaluuloa viikinkien raakuudesta, näyttelyssä osoitettiin, että viikingit eivät olleet ryöstelemässä jatkuvalla syötöllä, vaan ryöstely oli pieni osa suurempaa kuvaa missä vallattiin maita, käytiin kauppaa ja tutkittiin maailmaa.

Kuitenkin viikingit olivat joissain määrin sotaisia ja saattoivat pienestä pitäen harjoitella tulevaisuuden sotia ja ryöstöretkiä varten. Miekat toimivat aseiden lisäksi myös voimakkuuden ja urhollisuuden symbolina.

 

 

 

Viikinkien kerroksellinen maailmankuva multimediaesityksenä

Viikinkien mytologiassa maailma on luotu kuvaannollisen puun ympärille. Yggdrasil – puu kannattelee koko maailmankaikkeutta.  Mytologian yhdeksän maailmaa ovat kaikki puun rungon ympärillä ja puuta kiertää suuri maailmankäärme. Käärme syö omaa häntäänsä. Elävien maailma oli nimeltään Midgård.

Viikingit olivat suuresti kuten me merilukiolaiset. He olivat innokkaita seikkailijoita, jotka halusivat nähdä vierasta maailmaa. He tutkivat tuntematonta purjehtien, haluten aina löytää uusia alueita. Me nykyajan viikingit tutkimmekin museota turhankin meluisasti. Museoreissun jälkeen menimmekin ravintolaan palkitsemaan itsemme, onnistuneen tutkimusmatkan kunniaksi.

Kalle, Maxim ja Akseli

Levää, kanoja ja meduusoita

Aamulla lähdimme tutkimaan Söderarmin majakkasaarta. Tapasimme myös saaren ainoan asukkaan, jolle toivotimme ystävällisesti ”god morgon”! Saarella on majakka, pieni museo ja kauppa. Kävelimme saaren ympäri biologian ja maantieteen lehtori Kalle Viherän opastuksella Itämerta opiskellen. Löysimme säähavaintoaseman ja kanoja.

Rannassa opimme levävyöhykkeistä, jotka ovat rannasta syvemmälle mentäessä; tällilevävyöhyke, viherlevävyöhyke, ruskolevävyöhyke ja punalevävyöhyke. Muistakaa uimaan mennessänne varoa vaarallisen liukasta tällilevää! Tämän jälkeen tutkimme leviä sukeltamalla näytteitä ja tarkastelemalla niitä rannalla. Venelaiturin vieressä ui myös paljon korvameduusoita, joista yhden saimme tutkittavaksemme, jolloin totesimme sen olevan koiras, sillä sen sukurauhaset olivat liilat. Korvameduusoita voi nähdä loppukesästä, sillä ne saapuvat silloin pintavesiin lisääntymään.

Matkalla kohti Kökaria, tutkimme ja tunnistimme leviä ja niistä löytyneitä eliöitä. Tunnistimme muun muassa vaskijouhilevää, viherahdinpartaa, rakkolevää, isoluppolevää sekä lettiruskohahtua. Olimme ihmeissämme, kun rakkolevää tutkiessa sieltä löytyi paljon erilaisia olentoja, kuten sinisimpukoita, leväkatkoja ja leväkotiloita. Levien tutkiminen oli kiinnostavaa ja Kalle jo povasi meille meribiologin uraa.

Sanni, Siiri ja Anna

Yöllä on pimeää

Vaxholmista lähdon jälkeen navigointivuoromme alkoi nopeatempoisen tiskaamisen jälkeen. Vuoromme olivat samanlaisia, nyt vain lautasten sijaan pyöriteltiin ruoria. Navigointivuoromme olivat kello 21–23 ja 3–5 eli yövuoroa pukkasi. Vanha viisaus turvaa tuo, yöllä on pimeää.

Rannikkonavigointi oli suuren valosaasteen takia haastavaa, koska oli vaikeaa olla sekoittamatta Tukholman saariston asuinvaloja meille tärkeiden poijuvalojen kanssa. Kuitenkin ryhmähenki pysyi yllä, ja naureskelimme toistemme jutuille, niiden tyhmyydestä huolimatta.

Seuraava aamuvuoromme alkoi leppoisten neljän tunnin yöunien jälkeen. Tähdet loistivat kirkkaasti, ja niitä oli yllin kyllin, koska olimme päässeet ulos sisäsaaristosta ja valosaaste oli vähentynyt. Tähystäjät pääsivät siis aina vuorollaan etsimään mystistä tähtikuviota, kirahvia

Aurinko alkoi nousemaan, kun lähestyimme satamaa. Pinkki auringonnousu oli huumaavan kaunis, ja sen tuoma lempeä lämpö tuntui hyvältä, viilentyneen ja väsyneen yövuorolaisen kasvoilla. Lopulta vuoromme alkoi lähenemään loppuaan, koska olimme lähellä välisatamaa. Kapteeni-Make vaikutti tyytyväiseltä, kun näimme Söderarmin majakan ja valmistauduimme rantautumiseen. Rantautuminen onnistui erittäin hyvin ja rauhallisesti kello 05.15.

Kalle, Maxim ja Akseli