Ajoimme Kalmariin hienoa maisemareittiä Öölannin ja Ruotsin välissä. Juuri ennen kuin saavuimme Kalmarin vierasvenesatamaan, alitimme Kalmarin sillan, joka on Eurooppaan kolmanneksi suurin silta. Vierassatama on erittäin hieno ja rantauduimme ahtaan ja täyden satama-altaan pohjukkaan, mutta kaikki meni hyvin. Hyvää yötä.
Petrus, Joel ja Aaro
Joel, Aaro, Petrus
Matkallamme Byxelkrokin satamasta kohti Kalmaria ohitimme Blå Jungfrun saaren, joka sijaitsee Öölannin pohjoisosan ja mantereen välissä. Blå Jungfrun, toiselta nimeltään Blåkullan ja suomeksi Sininen neitsyen saari, on kaunis luontokohde, mutta sen historia on erityisen kiinnostava. Suomessakin me tunnemme Kyöpelinvuoren tarinan. Jo vuonna 1555 arkkipiispa ja historioitsija Olaus Magnus sijoittaa Blåkullan saaren kartalle teoksessaan Pohjoisten kansojen historia.
Saari on ulkonäöltään hyvin erikoinen. Suomen saaristoon se sopisi oikein hyvin, mutta Öölannin vieressä saari vaikuttaa mystiseltä ja hieman pelottavaltakin eristyneisyytensä, poikkeuksellisen maaperänsä ja kallioidensa takia. Saaren ulkonäöllä on varmasti ollut tekemistä sen pahaan maineeseen.
Blåkullan on pelätty kohde läpi historian noitauskomusten takia. Kansanperinteen mukaan noidat lensivät saarelle luudillaan tai lehmillä viettämään sapattitorstaita paholaisen kanssa ja tekemään taikojaan. Noituus oli Ruotsin maakuntalakien mukaan rikos, ja siitä seurasi kuolemanrangaistus.
Varsinkin 1600-luvun noitavainojen aikana, väitteet ja huhut yhteyksistä Blåkullaniin saattoivat olla tappavia. Lapset, erityisesti pojat, jotka väittivät noitien vievän heidät Blåkullaniin, olivat yleisiä todistajia noitaoikeudenkäynneissä. Oletetut noidat olivat suurimmaksi osaksi naisia, jotka olivat kauniita, nuoria ja vietteleviä tai vanhoja ja viisaita kansanparantajia. Noitavainot olivat raakaa aikaa ja kidutus sekä kuolemanrangaistus olivat yleisiä.
Nykypäivänä Blå Jungfru on suosittu turistikohde ja siellä on paljon luontopolkuja. On uskottu, että jos saarelta ottaa jotain mukaansa, kuten kiven, huono onni seuraa ottajaa loppu elämänsä ajan. Sen historia vaikuttaa selvästi edelleen, koska vieläkin Oskarshamnin kunta saa monia kiviä palautettaviksi saarelle.
Ella Y.
Aamulla kävimme läpi lokikirjan tarkoituksen Byxelkrokin satamassa, Öölannissa. Lokikirjan pitäminen on laissa määrätty asia. Siihen merkitään sijaintikoordinaatit, kellonaika, normaalista poikkeavat tapahtumat ja säätiedot. Näitä tietoja tarvitaan, jotta muut miehistön jäsenet tietävät mitä on tapahtunut. Vahingon sattuessa lokikirjan merkinnöistä on myös hyötyä merioikeudessa.
Säällä on iso rooli vesillä liikuttaessa. Säätekijät ja niiden suureet ovat: tuuli (m/s tai solmua), sade (mm), pilvisyys (8/8 = täysin pilvistä), ilmanpaine (pascal, Pa), lämpötila (°C). Säätä tutkitaan ja havainnoidaan havaintoasemilla, kuten Rajakarilla. Isossa osassa meriolosuhteita ovat myös aallot. Aallot ovat tuulen mukana pintaveteen siirtynyttä liike-energiaa, joka muodostaa pintaveteen pyörteisyyttä sekä paine-eroja. Mitä matalammalla vesialueella aaltoja esiintyy, sitä suurempia ja voimakkaampia ne ovat. Sillä aallot pääsevät nousemaan korkeammiksi matalammissa kohdissa.
Kipparimme Sakari selitti meille mainingin eli svelli-ilmiön (swell). Maininki on meren pinnalla liikkuva tuulettomalla merellä oleva aalto. Mainingit ovat useimmiten tyrskyttömiä, leveitä, pitkiä ja korkeita aaltoja. Ne etenevät veden sekä ilman rajapinnan painovoiman hallitsevan vaikutuksen mukaisesti. Aalto on siis tuulen nostattama, mutta se on maininkia vasta kun aalto ei enää ole tuulen vaikutusalueella. Maininkeja voidaan siis havaita kaukana niiden synnyin alueiltaan.
Tällä hetkellä nautimme Väinön, Bean ja Ellan tekemästä kananuudeli wokista. Tällä kertaa pinnan alla ei ollut kokkisotaa ja nuudelit pysyivät hyvin kattilassa.
Ella J, Anni, Frans, Ella Y, Väinö ja Bea
Lähdimme Visbystä kohti Öölantia klo 12.30. Matkaa oli edessä noin 40 merimailia. Sääolosuhteet ovat suotuisat: tuulennopeus on noin 8 m/s, aallonkorkeus 40-60cm, Lokin nopeus noin 6-7 solmua ja sää on pilvinen. Saimme nostettua kaikki purjeet mukaan lukien Mega Fishermanin, jonka Väinö ja Bea nostivat. Matkalla oli hyvä sivutuuli.
Kannella oli mukavan rauhallista, mutta sillä aikaa keittiössä valitsi kunnon kokkisota. Pojat yrittivät tehdä hampurilaisia, mutta jotta ne saataisiin tehtyä, täytyi Joelin sukeltaa kylmälaatikkoon etsimään majoneesia, jota ei koskaan löytynyt. Pihvien paistaminen tuotti myös vaikeuksia, joten Aaro köytettiin hellaan kiinni, jotta hän ei heiluisi ympäri venettä vaan pysyi pihvien vieressä. Kaiken lisäksi Joel ehti vielä toimia henkilökohtaisena tarjoilijana meille, sekä heilui välillä keittiössä ja soitti humppaa. Ulkopuolisen silmin keittiön meno näytti jotakin sisällis
sodan ja hell’s kicthenin väliltä. Kaikesta huolimatta hampurilaiset maistuivat todella hyvältä, kiitos keittiö <3
Öölanti näkyy jo horisontissa, ja otamme pian kiinni Byxelkrokin rantaan.
Bea, Ella ja Väinö
Kävimme maanantaina Fårön Gamla Hamnin raukeilla. Gotlanti on tunnettu ruusuista ja ainutlaatuisista raukeista, jotka ovat harvinaisia Itämerellä.
Raukit ovat muodostuneet noin 500 miljoonaa vuotta sitten. Raukki on kalkkikivimuodostuma, joka on syntynyt muinaisesta veden pohjasta. Myöhemmin se on noussut veden pinnan yläpuolelle. Aaltojen ja jääkauden kulutuksen myötä, ne ovat veistyneet kivipatsaiden näköisiksi. Aallot ovat kuluttaneet pehmeämmän kalkkikiven pois. Raukit ovat ikään kuin osa vanhoja koralliriuttoja, ja ne ovat ajautuneet tänne mannerlaattojen liikehdinnän takia. Gotlanti on ennen sijainnut päiväntasaajalla n. 500 miljoonaa vuotta sitten ja koko Fennoskandia on liikkunut sittemmin pohjoiseen. Tämän takia Gotlannissa on epätavallisesti kalkkikivi kallioperä.
Vierailu paikan päällä oli mullistava kokemus. Suuret raukit olivat todella upeita ja hienoin nähtävyys oli ehdottomasti ”Rauk the dog”, se on nimensä vertainen, koska se näytti aivan koiralta. Tarkkasilmäinen Väinö bongasi useita koralliriutan fossiileja ja tutki niitä aivan innoissaan.
Petrus, Joel, Aaro
Olemme pari päivää tutustuneet Gotlannin historiaan, museoiden, nähtävyyksien sekä Ala-Nissilän opetuksen parissa. Gotlanti on saari, joka sijaitsee Itämeren keskellä. Sen sijainnin vuoksi merenkulku on keskeisessä osassa saaren historiaa. Saaren historia on merellinen ja monikulttuurinen. Tämä näkyy Gotlannin katukuvassa edelleen.
Gotlanti oli tärkeä alue viikinkiaikana 800-1000-luvulla. Viikingit olivat merenkulkijoita, sotureita ja kauppiaita. Viikingit hyödynsivät Gotlantia pysähdyspaikkana ja tukikohtana kaupparetkillään. Heidän taiteensa oli voimakkaasti skandinaavisen sekä slaavilaisen kulttuurin vaikutuksen alaista. Tämä näkyy esimerkiksi gotlantilaisissa riimukivissä, joita näimme museossa.
Keskiajalla Gotlanti oli osa hansakauppaa, eli se toimi tärkeänä kauppakeskuksena Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden välillä. Hansakauppa tuli saksalaisten kauppiaiden mukana Visbyyn, jotka rakensivat Visbyn ympärille muurin. Saksalaiset hallitsivat Visbyn kaupunkia ja gotlantilaiset jäivät muurien ulkopuolelle talonpojiksi.
Saari oli kohtaamispaikka useiden eri kulttuurien välillä kaupankäynnin ansiosta. Hansa-liiton heikennyttyä, Ruotsi alkoi vakiinnuttua asemaansa Itämerellä. Gotlanti liitettiin osaksi Ruotsin kuningaskuntaa 1600-luvulla.
Gotlannin historiasta voidaan päätellä paljon esimerkiksi fossiilien sekä luurankojen avulla, jotka ovat säilyneet hyvin kalkkikivisessä maaperässä. Näimme Visbyn skandinavisessa museossa noin kahdeksan tuhatta vuotta vanhan ihmisen luurangon. Luurangoista voidaan kertoa esimerkiksi ihmisten elintavoista ja elinoloista heidän elinaikanaan. Museossa oli myös ’’siilitytön’’ luuranko. Luuranko oli noin neljä tuhatta vuotta vanha. Luuranko oli haudattu siilin luiden sekä muiden eläinten hampaiden kera. Siiliä pidettiin tuolloin pyhänä eläimenä.
Kävimme myös Visbyn pyhän Marian kirkossa, joka on yksi useista Gotlannin kirkoista. Kirkko oli historian saatossa palanut seitsemään kertaan. Kirkko rakennettiin alun perin katolliseksi kirkoksi, mutta pääuskonnon vaihduttua kirkosta tuli luterilainen kirkko. Kirkossa näkyi merenkulun tärkeys ja meren läheisyys. Kirkossa oli mereen menehtyneiden muistoalttari. Alttarilla oli muistolaattoja haaksirikkoutuneille aluksille kuten esimerkiksi Estonialle. Sytytimme alttarille kynttilän
Anni, Ella ja Frans
Olimme eilen Gotlannin Fårön Gamla Hamnin raukeilla ja jatkoimme bussilla Visbyyn. Pian on tulossa päivityksiä raukeista ja Gotlannin historiasta. Nyt lähdemme jo kohti länsi-lounasta eli Öölantiin. Tuulet ovat sopivasti kaakon puolella 7m/s.
Päivällä pääsimme tutustumaan Gotska Sandön upeaan luontoon. Saari on suurimmaksi osaksi hiekkaa ja sinne on muodostunut paljon dyynejä. Saarelta löytyy eri vaiheessa olevia dyynejä: alkiodyyni, esidyyni, rantadyyni ja metsädyyni. Alkiodyyni muodostuu, kun rantavehnän juuret keräävät ympärilleen pienen määrän hiekkaa. Esidyyni taas on isompi rantavehnä ”röykkiö”, joka alkaa muistuttaa muodoltaan dyyniä, mutta on korkeudeltaan maksimissan vain 0,7 m Rantadyyni on puolestaan iso santavyöhyke, jonka rantavehnä ryppäät muodostavat. Rantadyynin jälkeen tulee metsädyyni, joka muistuttaa muodoltaan kumpareista metsänpohjaa. Männyt sitovat metsädyynit paikalleen. Saaren hiekka on todella hienoa ja takertuu siten helposti kaikkialle. Vesirajassa kulkee erittäin sileiden ja meressä hioutuneiden kivien valli. Jäätikköjen sulamisvirrat ovat pyöristäneet kiviä vuosituhansia sitten.
Kävellessämme metsädyynien halki päädyimme hylkeiden katselupaikalle. Hylkeitä katseltiin naamioidun puuseinämän takaa, johon oli sahattu katseluaukkoja. Katselimme veikeitä veijareita hiljaisuuden vallitessa, joka vain kameran ääni ja satunnaiset ilon hihkaukset rikkoivat. Näimme harmaahylkeitä (halichoerus grypus), joita näimme neljä. Kaksi niistä paistatteli päivää kivillä ja kaksi uiskenteli kivien ympärillä. Itämerellä esiintyy myös kirjohylkeitä ja itämerennorppia. Suomessa myös esiintyy saimaannorppia, jotka ovat sukua norpille.
Näimme myös kuolleita lintuja, jotka saivat pohtimaan, oliko niiden mahdollinen kuolinsyy lintuinfluessa. Saavumme juuri nyt Fårön saarelle, Fårösundin laituriin ja kello on 23.21. Hyvää yötä!
Bea, Ella Y ja Väinö
Matkasimme s/y Lokilta Gotska Sandön saareen kumiveneellä pienissä ryhmissä. Saaren hiekkarannoille ei voi rantautua purjeveneellä. Aaro toimi kumiveneen kapteenina ja sai kaikki turvallisesti sekä melkein kuivina perille saareen.
Saarella kävelimme Long Beachia pitkin hylkeiden suojelualueelle. Alue oli tarkasti rajattu ja hylkeitä sai katsella rantaan rakennetun katseluseinan takaa pienistä aukoista. Näimme useita hylkeitä makoilemassa kivillä sekä uivan vedessä. Saari on luonnonsuojelualuetta, joka ansiosta hylkeet pystyvät elämään rauhassa.
Suurin osa meistä kävi myös uimassa. Vesi oli viileää ja se virkisti mukavasti lämmössä. Vedessä oli useita meduusoja, mutta onneksi ne eivät ole harmillisia ihmisille.
Christiane opetti meille saaren historiallisesta puolesta ja Nina maantieteellisistä. Saari on kokonaan hiekan peitossa ja tuuli on kasannut saareen useita erilaisia dyynejä. Saarella on hiekan lisäksi paljon mäntymetsää. Keräsimme rannalta paria erilaista levälajia ja myös ihasteltiin hiekkarannan erinäköisiä sileitä kiviä.
Ella, Anni, Frans
Sunnuntai yön aikana tuuli oli noin 6-10 m/s ja meno oli yllättävän leppoisaa. Liikuimme mukavaa vauhtia eteenpäin, kaikkien purjeiden ollessa ylhäällä. Aallokkoa oli hieman, mutta aamua kohden aallot pienenivät.
Yön pimeydessä tuulimittareiden viisareita oli vaikeampi hahmottaa, joten käytimme oikean kurssin pitämisen avuksi tähtiä. Yön aikana teimme muutaman vendan, joista toinen onnistui paremmin, tuulien ollessa siinä kohtaa suotuisammat. Venda on vastakäännös, jossa vene käännetään uuteen suuntaan vastatuulen kautta.
Yössä purjehtiminen oli yllättävän helppoa, mutta piti olla entistä tarkempi vaikka väsyttikin.
Nyt klo 11, laskemme ankkurin Gotska Sandönin edustalle, josta brunssin jälkeen olisi tarkoitus lähteä kumiveneellä kohti rantaa.
Anni, Ella J ja Frans