Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kaikki purjeet ylhäällä.

Lähdimme Visbystä kohti Öölantia klo 12.30. Matkaa oli edessä noin 40 merimailia. Sääolosuhteet ovat suotuisat: tuulennopeus on noin 8 m/s, aallonkorkeus 40-60cm, Lokin nopeus noin 6-7 solmua ja sää on pilvinen. Saimme nostettua kaikki purjeet mukaan lukien Mega Fishermanin, jonka Väinö ja Bea nostivat. Matkalla oli hyvä sivutuuli.

Kannella oli mukavan rauhallista, mutta sillä aikaa keittiössä valitsi kunnon kokkisota. Pojat yrittivät tehdä hampurilaisia, mutta jotta ne saataisiin tehtyä, täytyi Joelin sukeltaa kylmälaatikkoon etsimään majoneesia, jota ei koskaan löytynyt. Pihvien paistaminen tuotti myös vaikeuksia, joten Aaro köytettiin hellaan kiinni, jotta hän ei heiluisi ympäri venettä vaan pysyi pihvien vieressä. Kaiken lisäksi Joel ehti vielä toimia henkilökohtaisena tarjoilijana meille, sekä heilui välillä keittiössä ja soitti humppaa. Ulkopuolisen silmin keittiön meno näytti jotakin sisällis

Reitin suunnittelua kipparin kanssa.

sodan ja hell’s kicthenin väliltä. Kaikesta huolimatta hampurilaiset maistuivat todella hyvältä, kiitos keittiö <3

Öölanti näkyy jo horisontissa, ja otamme pian kiinni Byxelkrokin rantaan.

Bea, Ella ja Väinö

3 vastausta artikkeliin “Vauhtia ja vaarallisia tilanteita”

  1. Lokin legendaarinen keittiö pysyikö ruuat pöydällä?

  2. Juuri ja juuri, toistaiseksi kaikki on pysynyt pöydällä eikä ole paljoa tarvinnut lattioita siivota.

    -miehistö

  3. Melkoinen suoritus valmistaa ruokaa kesken purjehduksen ja varmasti sitten maistui!

Kommentit on suljettu.