Useat ovat kaipailleet Molla ABC -sovellusta kirjainten ja numeroiden harjoittelemiseen.

Applen laitteille se on ollutkin koko ajan saatavilla (vaatinut ehkä uudelleen asentamisen). Selainversio ja Android-laitteille ladattava versio ovat olleet karkuteillä.

Nyt Molla ABC on taas löydettävissä selainversiona
-> Molla ABC

Android -laitteita käyttäville tiedoksi: sovellus löytyy myös Googlen Play -kaupasta ?

Innostu ohjelmoinnista!

EU:n Codeweek, eli koodausviikkoa vietetään 8.-23.10.2022. Oletko valmis?Koodausviikolla järjestetään myös etäoppitunteja, oma oppitunti myös eskarilaisille ja alkuopetukseen. Huom! ilmoittautuminen viimeistään 3.10.
->
Kurkkaa koulutusten tiedot ja ilmoittautumisinfo tästä.

Ohjelmointiajattelu kehittyy ihan tutuissa arjen leikeissä ja tilanteissa.
-> Tutustu vinkkeihin täältä.

Muista myös blogimme Ohjelmointi -sivu 🙂

Eläinten viikko 4.-10.10.

Tänä vuonna eläinten viikon teemana on ”Kamalan ihania vai ihanan kamalia eläimiä?”.  Keskitytään jännittäviin eläimiin. Kannattaa hyödyntää sivuston materiaalia 🙂 Eläinviikkoa vietetään heti lokakuun alussa, eli 4.10-10.

Jos jännittävät eläimet on teemana liian jännä, löytyy digijuttuja eläimistä toki muutoinkin. Pääsette tutustumaan eläimiin, esimerkiksi näiden iPad -sovellusten kautta:

Video Touch Animals -sovelluksella pääsee tutustumaan mm. maatilan eläimiin. Sovellusta on helppo käyttää, eläimen kuvaa painetaan ja katsotaan eläimestä kertova video. Jokaisesta eläimestä on useampi video, joten ihan heti ei sovellus käy tylsäksi. Kuunellaan miten eläimet ääntelevät. Miten ne liikkuvat?

Kuka itkee? Kuka yrittää piileskellä? Kenellä on tänään syntymäpäivä? Näihin ja muihin kysymyksiin saatte pohtia vastauksia Peek-a-Zoo by Duck duck Moose -sovelluksen kautta. Tunnetaitoja ja ongelmanratkaisua piirrettyjen eläinhahmojen avulla 🙂 Sovelluksen käyttö vaatii englanninkielen taitoa (helppoja sanoja), mutta yhdessähän aikuisten ja lasten kesken sovellusta käytetäänkin.

Joko ryhmässänne on kokeiltu lisättyä todellisuutta? Uskallatko silittää krokotiiliä? 3D Bear -sovelluksella voidaan lisätä omaan ryhmätilaan, metsäpaikkaan, bussiin… eläimiä, autoja, leikkipaikkoja… melkein mitä vain. Sovelluksesta löytyy myös jännittäviä eläimiä! Hahmoja voidaan tutkia kiertämällä niitä, suurentamalla, kääntämällä… On muuten aikas jännää, kun iPadin näyttö peilataan kosketustaululle tai videotykillä seinälle kun 3d Bear -sovellus on käytössä.

Vinkki! Karhu nukkuu -leikki saa ihan uuden ulottuvuuden, kun karhu onkin lisätty leikkiin 3D Bear -sovelluksella.

Yllä olevat sovelluslogot lienevät jo monelle tuttuja. Ihanat pehmoiset eläinhahmot seikkailevat sovelluksissa Fuzzy House Lite ja Wonder Woollies. Fuzzy House -sovellus toimii nukkekodin tavoin – voidaan ohjeistaa kaveria toimimaan, esim. ”Anna oravalle puhelin” ja vaihdetaan sitten vuoroja. Wonder Woollies -sovelluksessa seikkaillaan puutarhassa ja idea on tässä sovelluksessa sama kuin Fuzzy Housessakin.

Piipahda Yritysportaali -sovelluskaupassa tutkailemassa lisää sovelluksia

Oletko jo tutustunut blogimme kosketustaulusivujen Kielten rikas maailma -alasivuihin? Niistä Sadut ja tarinat -väliotsikon alta löydät lukemattoman määrän linkkejä eläinaiheisiin satuihin. Linkkien perässä on merkitty, kauan kukin satu kestää.

Alle 3-vuotiaat
Kielten rikas maailma 3-4 -vuotiaat
Kielten rikas maailma 5-6 -vuotiaat

Kannattaa käydä vilkaisemassa myös kosketustaulusivujen Tutkin ja toimin ympäristössäni – osa-alue. Sieltä löydät Luontotietoutta -väliotsikon alta paljon linkkejä eläinaiheisille sivuille.

Alle 3-vuotiaat
Tutkin ja toimin ympäristössäni 3-4 -vuotiaat
Tutkin ja toimin ympäristössäni 5-6 -vuotiaat

Alle 3-vuotiaiden kosketustaulusivulle kaikki vasun osa-alueet on kerätty samalle sivulle.

Mitä kuvia nettiin?

Millaista sisältöä julkaiset netissä vaka-arjesta? Ole erityisen tarkkana, kun on kyse lapsista. Kuvausluvat täytyy olla kunnossa. Turun kaupungin kuvauslupalomake on juuri uusittu, löydät sen Dotkusta!

Huomioi, että lasten huoltajilla on oikeus muuttaa mieltään kuvauslupien suhteen kesken kaudenkin.

Erittäin vahva suosituksemme on, että lapsen yksityisyydensuojan takaamiseksi lasten kuvia ei näkyisi päiväkotien sosiaalisen median kanavissa (Insta, Facebook jne.). Niihin ladatut kuvat jäävät netin syövereihin, vaikka ne palveluista poistaisitkin. Lapsen kuva on lapsen henkilötieto.

Keskittykää somessa toiminnan kuvaamiseen jos niitä kanavia päätätte käyttää ?? Myös blogeihin toimintaa, ei lapsia. Blogeja pääsevät lukemaan ihan kaikki.

Lasten taideteoksiakaan ei tulisi julkaista ilman huoltajien (ja lapsen) lupaa. Tekijänoikeudet koskevat niitäkin ja tulevaisuuden Picasso voi harmistua löytäessään aikuisena oman lapsena tekemänsä teoksen internetistä… Uusi kuvauslupa kattaa myös lasten töiden julkaisemisen.

Kuvaa vaka -arkea ainoastaan päiväkodin laitteilla. Päiväkodin iPadin saa ottaa mukaan retkille. Henkilökohtaisia laitteita ei käytetä kuvaamiseen töissä, koska niihin lataamasi sovellukset voivat napata kuvat oitis ties minne. Ei auta, että poistat kuvan omalta laitteeltasi heti kun olet sen siirtänyt läppärille tmv. Et halua ottaa sitä riskiä että joudut vastuuseen omasta puhelimestasi maailmalle karanneesta kuvasta, jon´ka olet töissä ottanut.

Pedagogiseen dokumentointiin meillä Turun kaupungin vakassa on käytössä ulkopuolisilta silmiltä suljetut Microsoft Teams & Sway. Käytetään niitä turvalliseen pedagogiseen dokumentointiin huoltajille ? Ja napsitaan kuvia mielin määrin ryhmän puhelimilla ja talon iPadeilla ??

Artikkelin kuvituskuvat Pixabay.com ja Microsoft.

Digivinkit vuodenaikaan – syksy

Mitähän ideoita lapsilta nousee syksyyn liittyen..? Kannattaa kuunnella tarkalla korvalla heidän mielenkiinnonkohteitaan. Hyödyntäkää yhdessä iPadin toimintoja ja tiedonhaussa internetiä. Inspiraatiota syksyisiin askarteluihin voi tsekkailla Orvokki Oravan Luontokoulun sivuilta.

Yle Lapset-sivuston Retkeillään syksyisessä metsässä -idoista löytyyretkitouhua monenmoista.  Miltähän metsässä tuoksuu syksyllä? Miten tuoksut saataisiin dokumentoitua digikeinoin?  Usein mieleen jääneet tuoksut palaavat mieleen, kun tuoksun kohteen näkee kuvassa. Kuvailkaa siis syksyistä luontoa ja muistelkaa tuoksuja, kun ne ovat jo luonnosta kadonneet. Ideoita tuoksutteluun ja nuuskutteluu Orvokki Oravan Luontokoulun Aistimuksia ja elämyksiä -sivulta. Sama sivu antaa ideoita myös katseluun, kuunteluun, tunnusteluun ja maisteluun.

Vuodenajat – mikä puuha kuuluu mihinkin vuodenaikaan? -tehtävässä on ideana siirtää toimintakuvat oikean vuodenajan kohdalle. Lataa tehtävä koneellesi ja avaa Note3 -sovelluksessa. Note3 -sovellus on tietokoneella ladattava sovellus, jolla voi itse tehdä omanlaisiaan tehtäviä kosketustaululle. Voit ladata blogimme Note3 -tehtäviä -sivulta myös valmiita tehtäviä (ja muokata niitä ryhmäsi tarpeita vastaavaksi).

Syksyinen kuvametsästys – (viitotturakkaus.fi) Kun löydät jonkin listassa olevan kohteen, ota siitä kuva kännykkä- tai iPadin kameralla.

Piirretty myyrä silmalasit päässä. Myyrän mielikasvikset -sovelluksesta löydät vuodenaikojen mukaan tietoa kauden hedelmistä / vihanneksista. Löydät sovelluksesta monipuolisesti pohdinta- ja toimintetehtäviä jokaisesta kauden herkusta. Sovelluksessa myös leikki-ideoita sekä minipelejä. Löydät sovelluksen Yritysportaalista nimellä Mole`s vegetables.

Syksyllä, säiden viiletessä muuttolinnut muuttavat pois Suomesta. Mihin matkaa esim. haarapääsky? Suomen linnut -sovelluksesta voi tarkistaa, mitkä linnut muuttavat pois Suomesta talven ajaksi.

Kaveritaitoja oppimaan!

Kaveritaidot ovat taitoja, joita tulee harjoitella. Kaveritaitojen harjoitteleminen täytyykin aloittaa jo varhaislapsuudessa. Suomen Punainen Risti on julkaissut aiheeseen liittyvän materiaalin – Kaveritaidot Muumien tapaan. Materiaali on suunnattu ryhmätilanteisiin, esikouluun ja alkuluokille, mutta sopii varmasti sovellettuna myös pienemmille ja parityöskentelyyn.

Kaveritaitojen lisäksi materiaali käsittelee itsetuntemusta, myötätuntoa, yksinäisyyttä ja uuteen kaveriin tutustumista. Materiaaleista löytyy kaveruuteen liittyviä videoita, kuvia, tulostettavaa materiaalia (hahmokuvat, tilannekuvat).

Materiaalissa on valmiit suunnitelmat kaveritaitojen opetteluun 🙂

=> Kaveritaitoja Muumien tapaan

 

Poliisin päivä 27.8.2022

Lapsi leikkii poliisia. Lauantaina 27.8. vietetään Poliisin päivää. Tällöin useassa kaupungissa järjestetään teematapahtuma, jossa poliisin työtä tuodaan näkyväksi. Tarkista oman paikkakuntasi tapahtuma-aikataulu Poliisin päivän nettisivuilta.

Varhaiskasvatuksessa voitte tutustua poliisin työhön jo aikaisemmin tai vaikka Poliisin päivän jälkeen.

Mikäli ryhmästänne löytyy poliisiautoja ja poliisihahmoja, suunnitelkaa niiden ympärille tarina ja kuvatkaa se iPadin kameralla. Videon editointiin voi käyttää iMovie -sovellusta. Animaation teko onnistuu Stop Motion Studio -sovelluksella.

Puro Education -sivuston uudella sarjakuvasovelluksella voi piirtää vaikkapa oman poliisitarinan. Sivulla olevasta kameran kuvasta oman sarjakuvan saa tallennettua suoraan tietokoneen Ladatut tiedostot -kansioon (kuvan nimi snapshot). Siellä kuvan nimi kannattaa vaihtaa, jotta tietää kenen sarjakuva on kyseessä

Ilmaisia vektorigrafiikoita aiheesta PoliisiVillien toiveiden virasto: Päivä poliisina – YouTube  – Katso video etukäteen ja tehkää sitten lasten kanssa yhdessä päiväkotinne jumppasaliin vastaavanlainen poliisikokeen jumpparata. Ottakaa aikaa suorituksista. Kannustakaa kaikkia! Tsemppiä! Poliisilta vaaditaan kovaa kuntoa!

Lasten kanssa kannattaa jutella, mitä poliisin työ sisältää (muutakin kuin rosvojen kiinni nappaamista). Poliisit myöntävät mm. erilaisia lupia. Leikkimielisiä lupa-anomuksia löytyy täältä.

 

Tunnetko Poliisileijonan? Entäs Poliisikissa Aamun? Mitähän tapahtuu, kun Poliisileijona kouluttaa Poliisikissa Aamua… Ottakaa siitä selvää tämän tarinan kautta. (Poliisimuseo)

Helsingin poliisisoittokunnan Youtube -kanavalta löytyy monen monta jaksoa lastenvideosarjaa, joiden kautta päästään perehtymään mm. liikennekäyttäytymiseen ja yleisiin käytöstapoihin Poliisileijonan kanssa.

Poliisitube -kanavalla on lapsille useita videoita, joista löytyy muutaman minuutin mittaisia Poliisileijonan tietoiskuja, esim. Mitä pitää tehdä, jos eksyy? – se selviää Poliisileijonan videosta.

Kaikki poliisiautoista on piirretty lyhytfilmi jossa tutustutaan poliisiautoihin (kesto n. 3min). Millainen on suomalainen poliisiauto? Etsikää yhdessä netistä suomalaisen poliisiauton kuvia.

Artikkelin kuvat: Poliisimuseon kuvapankki & Pixabay

Tiedekoe: voikukan hahtuvat

Kesäkuun alussa postasimme Instagram-tilillemme kevättervehdyksen, jossa Ystävämme Avo esitteli tiedekokeen, mutta jätti vastauksen kertomatta. Monissa ryhmissä on kokeiltu samaa tiedekoetta, mutta ihan kaikkialla ei olla keksitty vastausta siihen, mistä lopputulos johtuu. Olemme saaneet kyselyitä aiheesta ja paljastamme nyt vastauksen. Vastaus löytyy tämän artikkelin lopusta.

Videolla hahtuvainen voikukka upotetaan lasiin, jossa on vettä. Mitä tapahtuu hahtuvapallolle, kun kukka nostetaan pois vedestä? Miksi näin tapahtuu?

Kun hahtuvapallo-voikukka nostetaan pois vedestä, se on ihan saman näköinen kuin ennen veteen upottamista ?? Voitte katsoa kokeesta kuvasarjan tästä linkistä.

Mistä tämä johtuu?
Hahtuvaisen voikukan ympärillä on ilmakerros. Jokainen voikukan hahtuva on kiinnittynyt pähkylään (jonka sisällä on voikukan siemen) . Jokainen hahtuva muistuttaa rakenteeltaan laskuvarjoa ja koostuu noi sadasta harjaksesta. Hahtuvat muodostuvat enimmäkseen ilmasta (92% ilmaa). Kun hahtuvainen voikukka upotetaan veteen, ilmavirta kulkee hahtuvien läpi muodostaen ilmakuplan ympärilleen. Sama ilmapyörre auttaa voikukan hahtuvia lentämään.


Kuva: Pixabay.com

 

S2 -digivinkit

Suomeen on saapunut paljon perheitä Ukrainasta. Ukrainasta Suomeen muuttaneiden perheiden varhaiskasvatusikäisiä lapsia on tullut päiväkoteihin ja yhteistä kieltä harvoin on. Tähän artikkeliin olemme koonneet vinkkejä Ukrainasta tulleiden lasten sekä muiden S2-lasten kielen oppimisen tueksi.

Leikin keinoin vieraan kielen oppiminen voi sujua helpommin. Helsingin kaupunki on koonnut Ota koppi! -materiaalia, josta löytyy kielitietoisia käytänteitä varhaiskasvatukseen:

Erilaisia hippaleikkejä
Autoleikki hiekkalaatikolla
Kolme pukkia -satu
Ideoita lepohetkelle

Tutun Papunetin sivuille on koottu kuvamateriaalia, joissa on sanoja sekä ukrainaksi että suomeksi useasta aihepiiristä. Sivulle pääset tästä. Papunetistä löydät myös yleisempää kuvamateriaalia S2-käyttöön. Näihin kannattaa myös tutustua 🙂

Useat iPadille ladattavat sovellukset tukevat uuden kielen oppimista, vahvistavat kielen alkeen jo tuntevia sekä rohkaisevat arempaakin lasta sanoittamaan toimintaansa.

Eläinten nimiä ja ääntelyä opitaan kivalla tavalla VideoTouch – Animals -sovelluksen kautta. Käyttö on helppoa – eläimen kuvaa painamalla aukeaa video jossa näkyy eläimen touhuja / kuuluu ääntelyä. Sovelluksessa on useampi erilainen video samasta eläimestä – ihan heti tähän sovellukseen ei kyllästy.

pörröinen pieni ruskea orava.Fuzzy House Lite – sekä Wonder Woollies -sovellukset ovat saman kehittäjän sovelluksia. Molemmissa seikkailee ihanat, pehmoläinhahmot, joita lapset voivat liikutella. Fuzzy house -sovelluksessa eläinhahmot seikkailevat talon sisällä, Wonder Wooliesissa puutarhassa. Ohjeistetaan lasta hahmojen toimimisessa, sanoitetaan kuvassaPörröinen siili. näkyviä asioita. Näppärimmät voivat ohjeistaa kaveria tekemään herkkusmoothien tai sisustamaan huoneen erivärisillä tapeteilla.

 

Moka Mera Lingua -sovellus opettaa lapselle kieltä toiston kautta. Sovelluksessa seikkailee kaksi hahmoa, joiden puhumat kielet valitaan sovelluksen alussa. Sovelluksessa on tällä hetkellä seuraavat kielet: arabia (levantti), kiina (mandariini), englanti, suomi, tanska, norja, islanti, ranska, saksa, venäjä, espanja, ruotsi sekä ukraina.

Book Creator for iPad -sovelluksella voi tehdä omia kirjoja. Liittää kuvia, tekstiä jne. Valmista kirjaa voi katsoa kuin tavallista kirjaa, sivut kääntyvät kun iPadin näyttöä klikkaa. iPadin näytöntallennuksella kirjasta voi tehdä videon, jossa lapsi kertoo tarinansa omin sanoin. Book creator -sovelluksen koko versio on ladattavissa iPadeille, joiden käyttöjärjestelmäversio on  iPadOS 13.0 tai suurempi. Sovelluksesta löytyy myös suppeampi kokeiluversio Book Creator One.

Go talk now Lite -sovellus auttaa lapsia muistamaan lasten nimet nopeasti. Ota jokaisesta lapsesta kuva sovelluksella ja kirjoita kuvaan lapsen nimi. Lapset voivat sovelluksessa painaa kuvaa ja kuulla lapsen nimen ääneen. Isompien kanssa voi sovellusta lasten kuvien kanssa käyttää kuin kapteeni käskee leikissä. Yksi lapsista painaa lapsen kuvaa ja sovellus lukee nimen ääneen tai useita kuvia. Lapsi keksii tehtävän ääneen sanotulle lapselle (sovellus lukee kuvia painettaessa:  Kaisa, Enni, Miro. Ville joka painoi kuvaa sanoo: Hyppikää viisi kertaa yhdellä jalalla.)

MOI – My Own Interactions on sovellus, joka on tarkoitettu lapsiryhmän tai yksittäisen lapsen päivärytmin luomiseen ja selkeyttämiseen. Sovelluksessa viikonpäivät on merkitty tutuilla väreillä ja niihin voi luoda päivärytmin joko lisäämällä valokuvia iPadilta, netistä ladattuja kuvia, piirtämällä itse tai ottamalla kuvan sovelluksen kautta.