Tahkunan majakka sijaitsee Hiidenmaan pohjoiskärjessä. Sen rakennus aloitettiin vuonna 1873 ja se valmistui kahden vuoden kuluttua. Valmistus tapahtui helposti Gordonin menetelmän avulla, joka perustuu tehtaassa valmistettuihin osiin, joita on helppo kuljettaa. Majakka on Viron rantojen korkein torni 42,7:llä metrillään. Majakka on väritykseltään valkopunainen ja materiaalina on käytetty valurautaa. Majakan valo vilkkuu kaksi kertaa, jonka jälkeen on 15s tauko.
#208porrasta
Saara, Maria, Viivi
Sijainti: Kärdla sadam, Hiiumaa
Sää: 5m/s SW, luvassa 27 astetta lämpöä ja aurinkoa
Köydet irtoavat nyt Kärdlasta klo. 9.30, josta purjehdimme Viron saariston kautta Haapsaluun. Tarkoituksenamme on seurata osasto Arhon purjehdus- ja maihinnousualueita. Nämä Hiidenmaan ja Viron mantereen väliset vesialueet ovat hyvin matalia ja karikkoisia, navigointivirheisiin ei ole yhtään varaa.
Maria
Lauantaina alkuiltapäivällä, palattuamme luotsikierrokselta ja lusikoituamme kipparin herkkukeiton viimeistä pisaraa myöden, siirryimme tekemään meribiologian kenttätyötä läheiseen poukamaan, jossa vesi oli kirkasta ja sinilevä loisti poissaolollaan. Siirsimme tutkimusvälineet sekä tutkijat paikan päälle kumiveneellä ja siirryimme snorkkelit päässä rantaveteen kokoamaan näytteitä. Tavoitteena oli kerätä näytteitä mahdollisimman monesta eri eliölajista. Erityisesti keskityimme rakkolevään, sillä Nina-opettaja kertoi, että elämä on niiden luona erityisen vilkasta. Snorklaustunnelmaa nostattivat rantavedessä mainiosti viihtyneet rantakäärmeet, joita kohtasimme yhteensä kymmenisen kappaletta. Lopulta jouduimme luovuttamaan rannat takaisin käärmeiden hallintaan ja pakenimme takaisin Lokille.
Utöstä lähtiessämme kokeilimme myös eksoottisempaa, kaikille uutta tapaa koota näytteitä meren pohjasta. Käytimme apuna kouramaista Ekmanin pohjanoudinta, jonka laskimme 16 metrin syvyyteen. Laitteen toimintaperiaatteena on virittää sen leuat yläasentoon ennen pohjaan laskua ja lähettää sen perään narua pitkin raskastekoinen luoti, joka laukaisee leukojen jännityksen ja ne loksahtavat yhteen keräten laitteen sisälle palasen merenpohjaa. Muutaman harjoituskerran jälkeen laitteen käyttö alkoi sujua ja saimme nostettua näytteemme onnellisesti Lokin kannelle.
Illalla matkaa taittaessa ohjelmassa oli näytteiden analysointia kannen alla. Edellä mainittujen näytteiden lisäksi tarkastelimme myös planktonhaavilla kerättyä sinilevää mikroskoopilla. Tarkoituksena oli kerätä, tunnistaa ja nimetä näytteiden joukosta 15 eri eliölajia, muun muassa sinisimpukka, suolilevä ja aiemmin päivällä tutuksi tullut jouhilevä. Myös sinilevämassasta oli mikroskoopilla erotettavissa kaksi eri lajia. Meitä kiinnosti erityisesti mikroskoopin läpi katsottaessa merihirviöltä näyttänyt leväkatka, joka sinkoili petrimaljassa uutterasti edestakaisin kunnes päästimme sen takaisin Itämeren syleilyyn.
”Tänään oli ensimmäinen kerta kun joku kouluaine kiinnosti oikeasti”, totesikin eräs iltapalaverissamme.
Arttu, Jessica, Martti ja Patrick
Lauantai aamupäivällä, kun muut olivat tutustumassa Utön majakkaan, pääsimme me neljä merilinjalaista yllättäen vierailemaan luotsikutterissa ja tutustumaan siihen tositoimissa. Olimme siis matkassa mukana, kun luotsi kuljetettiin Utön edustalla odottavaan alukseen. Laiva oli tanskalainen Tellus, joka oli parhaillaan matkalla Nynäsistä kohti Naantalia. Luotsit kertoivat meille, että alus kippareineen oli heille jo entuudestaan tuttu ja ajoi samaa reittiä usein.
Luotsin tehtävä on nousta suureen alukseen ulkosaaristossa ja ohjata se saarten läpi turvallisesti satamaan. Heidän on siis osattava kuljettaa isojakin laivoja sujuvasti pysyen aina tarkkana ja tunnettava kulkemansa alueet tarkasti. Kun kyselimme matkan aikana, luotsit kertoivat itsekin työnsä olevan ajoittain todella raskasta ja haastavaa etenkin kun sääolosuhteet ovat huonot esimerkiksi syysmyrskyissä. Laivat on saatava satamiin lähes kelissä kuin kelissä.
Itse matka luotsikutterilla oli meidän kaikkien mielestä mielenkiintoinen ja jännittävä kokemus. Kukaan meistä ei ennen ollut nähnyt luotsin kiipeävän alukseen, ja köysitikkailla kiikkuvat miehet muistuttivat meitä elokuvista. Kun miehet oli saatu turvallisesti alukseen, palasimme takaisin Utöseen kokemusta rikkaampina.
Jessica, Arttu, Patrick ja Martti
Sijainti: Kärdlan uusi vierasvenesatama
Sää: tuuli 5m/s NE, Aurinkoa ja lämpöä
Purjehdimme yöllä 6 tuntia. Nostimme purjeet klo 23.00. Isolla, genaakkerilla ja fishermanilla etenimme Suomenlahden yli noin 3-4 solmun vauhtia. Jokainen vahti sai navigoida pimeässä yössä kaksi tuntia. Taivas oli tähtikirkas ja lämmin tuuli puhalsi luoteesta. Aurinko nousi 06.05 ja klo 8.30 kiinnitimme köydet Kärdlan vierasvenesatamaan.
Nyt olemme tehneet Hiidenmaa kierroksen bussilla. Kävimme bunkkereissa, majakassa, sotamuseossa ja uimarannalla. Näistä kirjoitamme myöhemmin lisää. Terveisiä kaikille.
Lauantai 22.08.2015 klo. 19.13
59° 37’546N, 021° 34’376E
Sää: Poutaa, ei tuulta, 17 astetta
Poseidon jätti ruorin Norppien käsiin. Utö on nyt koettu ja seuraavana vastaan tulee Hiidenmaa, jonne olemme taittaneet matkaa yli kaksi tuntia. Horisontissa saaret ovat hävinneet näkyvistä tehden tilaa aavalle merimaisemalle, mutta takanamme Utön majakka vartioi matkaamme horisontin yllä vielä hetken. Sinilevää on ollut koko matkan ajan runsaasti, mutta muuta elämää emme juuri nyt näe. Nyt odotamme innolla tulevaa tortilla-illallista, jonka voimalla pitäisi sitten jaksaa purjehtia läpi yön.
Arttu, Jessica, Patrick ja Martti
Sijainti: 59 ̊ 47′ 21 ̊ 21′
Sää: Aurinkoinen ja tyyni, tuuli 2 m/s SW
Jätimme Utön saaren kello 16.25 ja suuntasimme Lokin kohti Hiidenmaata. Tarkoitus on purjehtia yötä vasten n. 12h ja kello on nyt jo 17.05. Matkalla Utön lähistöltä otimme merenpohja- sekä sinilevänäytteet.
Aamun Utössä aloitimme Lauri Laakson luennolla. Lauri on Utön merentutkimusaseman ryhmäpaallikkö ja hän kertoi meille työstään ilmatieteenlaitoksella ja tutkimuksistaan. Sitten hän vei meidät sääasemalle, jonka jälkeen menimme kirkkoon. Siitä jatkoimme ohjatulle majakkakierrokselle. Myöhemmin päivällä, kun olimme rannassa ottamassa näytteitä rakkolevästä yms. näimme noin kymmenkunta käärmettä. Uiminen käärmeiden löytämisen jälkeen ei oikein maittanut, joten uusi yritys sitten Viron puolella. Lounaaksi oli kipparin kalakeittoa, joka oli todella maukasta.
Kirjoitamme päivän tapahtumista lisää myöhemmin.
Maria, Saara ja Viivi
Maria ajoi Lokin laituriin Utössä Viivin ja Saaran navigoidessa. Ilta hämärtyi Utössä ja majakan valot syttyivät. Upea päivä takana ja Lokissa erittäin hyvä yhteishenki. Iltauinti, sauna ja nukkumaan. Hyvää yötä Utö.
Ennen purjehdusta tehtävänämme oli selvittää, mihin komentajakapteeni Arho on haudattu ja mahdollisesti etsiä hauta. Tiesimme Arhon kuolleen Turussa, joten oletimme hänen olevan myös haudattu Turkuun. Selvityksemme aloitimme yhdessä historianopettaja Ala-Nissilän kanssa käymällä läpi Arhosta jo tiedossa olevia asioita. Seuraavaksi lähdimme nettiä apuna käyttäen selvittämään, miten tietyn henkilön haudan voisi löytää. Tehtävä osoittautui yllättävänkin helpoksi soitettuamme seurakuntayhtymän hautaustoimistoon. Hautaustoimiston henkilökunta pystyy pelkän henkilön nimen perusteella kertomaan tarkan hautapaikan. Jokaisella haudalla on oma ”osoitteensa”, joka kertoo mille hautausmaalle, mille linjalle, mihin neliöön ja mille riville vainaja on haudattu sekä viimeksi haudan numeron. Jouko Olavi Kaarlo Arhon haudan osoite on U 4.1.10.14.
Komentajakapteeni Jouko Olavi Kaarlo Arho syntyi Tampereella 14.12.1908 ja kuoli Turussa 27.2.1950. Hän oli ensimmäinen Suomen laivaston Mannerheim-ristin ritari ja kokonaisuudessaan ritari numero 104. Arho toimi muun muassa miinalaiva Ruotsinsalmen päällikkönä. Hänen erikoisalaansa oli miinoitus ja miinanraivaus.
Vapaussodan ylipäällikön kenraali Mannerheimin aloitteesta Suomen senaatti perusti 4.3.1918 antamallaan asetuksella Vapaudenristin suurristin, 1., 2., 3. ja 4. luokan Vapaudenristin sekä 1. ja 2. luokan Vapaudenmitalin kunniamerkit. Asetuksen mukaan päällystölle voitiin myöntää Vapaudenristin kaikkia luokkia, joista kuitenkin 2. luokka oli tarkoitettu vähintään kapteenin, 1. luokka vähintään everstin ja suurristi vähintään kenraaliluutnantin arvoiselle upseerille. Alipäällystön ja miehistön palkitsemiseen oli käytettävissä Vapaudenmitalit, mutta myös Vapaudenristin kaksi alinta luokkaa.
Mannerheim-risti oli itsenä ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin ajatus. Tarkoituksena Mannerheim-ristissä on se, että se voidaan antaa ilman Vapaudenristin luokkajakoa niin kenraalille, kuin sotamiehellekin. Mannerheim-ristin ritareita on 191 ja heistä edelleen elossa on vain ritari numero 95, Tuomas Gerdt.
Inka
