Tekijä: Nina Brander

2. legi lähti aamulla kohti Ahvenanmaata. Kun lähestyimme Viking Glorylla Maarianhaminaa, meille tuli takauma laivasimulaatio elämyksestämme. Tunnistimme nimittäin Gloryn ikkunasta erään saariryhmän, johon ajoimme karille simulation aikana maaliskuussa:). Nyt Gloryn kapteeni ohitti saaret kuitenkin turvalliselta etäisyydeltä. Nousimme maihin, painavat kassit puristivat sormiamme kovasti yhteen. Kävellessämme Maarianhaminan punaisia katuja kohti ÅSS:n marinaa Lokki näkyi jo laiturissa. Fiilis piristyi, kun merelle lähtö lähestyi. Kävimme kaupassa, tyhjensimme septitankinja päällystö piti meille lyhyen perehdytyksen purjehduksen toimintatavoista.

MH Hunters -vahti irrotti lokin satamasta klo 17.58 ja suuntasi keulan kohti länttä. Lokki on todellisuudessa aika suuren kokoinen alus. Tuuli on noin 4 m/s ja suuntaamme moottorilla kohti Enskäriä.  Monet MEK01-kurssilla opitut tiedot ja taidot ovat konkretisoituneet jo nyt, ja olleet tärkeässä roolissa navigointiharjoittelussamme.  Aurinko laskee ihan pian ja Enskär näkyy edessä.

-Niko, Alarik ja Elmeri

Otimme uuden mantahaavinäytteen ulompana saaristossa. Tällä kertaa haavi oli lyhyemmän aikaa vedessä, mutta silti saalis oli kammottavan suuri. Joukostamme haavin laski Akseli ja Kalle, ja sen nosti Samuel ja Aino. Haavin keräysastian avaamisen kanssa painimisen hoiti Akseli ja Kalle. Otimme myös vesinäytteen 2,5 metristä ja 20 metristä, molemmissa syvyyksissä lämpötila oli 7,5 celsiusta ja suolapitoisuus 4,9 promillea. Elokuussa mittaamamme lämpötilakerrostuneisuus (termokliini) on nyt hävinnyt. Kun tutkimme mantan näytettä, löysimme yllättävän suuren määrän mikromuovia. Ulkosaariston syvyys ja kylmät talviset olot ovat aiheuttaneet sen, että kasviplanktonit (piilevät ja viherlevät) ovat kuolleet ja vajonneet pohjaan, jättäen vain mikromuovin pintakerrokseen. Näin ollen oli helpompaa löytää mikromuovia, biomassan puuttuessa. Ihmeellistä kyllä, ulkosaaristosta löytyi helpommin mikromuovia kuin sisäsaaristosta.

Tutkimusretkemme mikromuovin maailmassa, on jättänyt meihin sekalaisen tunteen. Samaan aikaan on ollut hienoa tutkia lähiympäristöä, löytäen erilaisia kasviplanktoneja, leviä, simpukoita ja äyriäisiä. Kuitenkin samaan aikaan on ollut surullista huomata, miten mikromuovia on aivan kaikkialla, ja miten meriluonto alkaa imemään itseensä muovia. On ahdistavaa huomata se, miten ihmisen vaikutus luontoon on valtava ja sen jälkiä ei voida koskaan pyyhkiä pois kokonaan.

Kalle ja Akseli

Aino ja Bea keräsivät ulkosaaristosta Aspön rannalta muutamia lieju-, sini ja idänsydänsimpukoita mukaan lokille. Aino otti simpukat erityiseen tarkkailuun. Tutkiessaan liejusimpukoita Aino löysi niistä mikromuovirihmoja. Sinisimpukan kiduksista löytyi myös mikromuovirihma. Tämä oli konkreettinen todiste mikromuovin olemassaolosta kaikkialla ja haitallisesta vaikutuksesta meriympäristölle. Niitä löytyy ulkosaaristoa myöden kaikkialta. Perjantai aamulla otimme pohjanäytteen Kumlingen Bärön lahdelta ja tutkimme myös pohjanäytteen simpukoita ja surviaissääsken toukkia. Alla Ainon kuvia lajeihin takertuneista mikromuoveista.  SYKEn tutkija ja meribiologi Pinja Näkki on tehnyt väitöskirjan mikromuoveihin liittyen. Näkki huomasi tutkimuksissaan, että mikromuovi aiheuttaa liejusimpukoissa stressireaktioita ja soluelinvaurioita. Mikromuovin lisäksi erityisen haitallisia ovat PAH-yhdisteet. – Kalle, Samuel, Aino ja Akseli

 

Mikromuovit ovat alle 5 mm olevia muovinpalasia. Niitä löytyy käytännössä kaikesta ja kaikkialta. Keskimäärin ihmisen elimistön läpi kulkee jopa pankkikortin verran mikromuovia viikossa. Suuri osa siitä poistuu elimistöstä ulosteen mukana tai hengitysteitä pitkin, mutta osa jää elimistöön. Tutkimusten (THL) mukaan mikromuovit eivät nykyisessä määrässään aiheuta ihmisille merkittävää terveysuhkaa.

Mikromuovit syntyvät, kun luontoon päätyneet suuret muovinpalaset hajoavat pienemmiksi palasiksi. Lopulta luonnonvoimien ja auringonvalon hajottamat muovinpalaset ovat niin pieniä, ettei niitä voi havaita paljaalla silmällä. Suurin osa maailman meriin päätyvästä muovista on kotoisin Kaakkois-Aasiasian maista, joista kovimmat saastuttajat ovat; Kiina, Filippiinit, Indonesia, Vietnam ja Thaimaa.

Lisääntyvästä muovikuormasta on haittaa mereneläville ja ravintoketjun kautta myös muille, kun muovikertymä siirtyy eläimeltä toiselle. Arvioiden mukaan jopa 100 000 merinisäkästä kuolee vuosittain muovijätteeseen. Erityisesti meriluonnon suodattimet, eli simpukat ja merirokot, keräävät itseensä paljon mikromuovia. Näin mikromuovi päätyy ravintoketjuun.

Etsimme näytteestä mikromuovia mikroskoopin avulla. Kun olimme löytäneet mikroskoopilla mikromuovin palasen, nostimme sen nuppineulalla näytteestä, ja laskimme sen kostealle suodatinpaperille. Näin saimme varmistettua, etteivät ne katoa. Mikromuovien kerääminen oli vaikeaa, koska aluksi oli vaikea löytää muovinpalasia, ja myös niiden kerääminen neulalla oli haastavaa. Alussa yritimme kerätä muovia kuivalle alustalle, mutta se ei toiminut koska heti jonkun huokaistessa mikromuovit lensivät pois. Kasteltu alusta toimi siis paremmin. Lopussa aloimme käyttää kosteaa suodatinpaperia myös näytteiden alustana, koska näin ollen näyte pysyi paremmin paikoillaan.

Kaiken kaikkiaan kyseessä oli hauska ja mielenkiintoinen tutkimus. Oli toisaalta mielenkiintoista kuulla mikromuovin merkityksestä ympäristöömme sekä luontoon ja sen eläimiin, toisaalta traagista kuulla, kuinka eläimet kärsivät jälleen ihmisen toiminnan seurauksena. Tulevaisuus voi näyttää paremmalta . Maailmalla keksitään tapoja kerätä mikromuovia meristä ja innovaatioita sen meriin joutumisen vähentämiseksi.  Näimme omilla silmillä mikroskoopin läpi mikromuovia, jolla on suuri vaikutus ja haitta meille kaikille rakkaaseen meriluontoon.

-Aino, Kalle ja Akseli

 

 

 

Paholaisrauskun (Manta Ray)mukaan nimetty mantahaavi on lähes kaksi metriä halkaisijaltaan oleva merentutkimuslaite, jolla voidaan seuloa pintavedestä erityisesti mikromuovia. Saimme Turun Yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitokselta mantahaavin lainaan, jotta voisimme omin silmin havainnoida Saaristomeren tilaa mikromuoviroskan suhteen.

Mantahaavi koostuu metallisista hydrodynamiikaltaan etäisesti lentokoneen siiven muotoiluja mukailevista siivekkeistä, sekä pitkästä suppilomaisesta haavista, jonka päässä olevaan irrotettavaan näytepussiin mikromuovia kerääntyy ohi virtaavan veden ja sen sisältämien orgaanisten aineiden mukana. Laskimme laitteen varovasti kylmään meriveteen Lokin peräkannelta Kaasluodon ja Nauvon välisellä huviveneväylällä (välisaaristossa). Näytteenottopussi on kooltaan suunniteltu noin puolituntia kestävän mittauksen keräämiseen, joten tätä ohjetta noudattaen hilasimme mantahaavin tovin kuluttua takaisin ylös kiinnostuneina analysoimaan sen keräämää näytettä.

Itse mantahaavin käyttö ei ole veneellä täysin mutkatonta, kun tavoitteena on onnistunut näytteenotto. Veneen nopeus tulisi pitää tasaisena näyteenoton ajan. Mikromuovit kelluvat usein pintavedessä, joten näytteen kerääminen riittävän läheltä merenpintaa on myös tärkeää. Tuulta ei ollut kapealla väylällä juuri nimeksikään, joten Lokin nopeutta oli moottorin voimin helppo kontrolloida. Itse haavin oikeaoppinen hinaaminen sen sijaan tuotti miehistölle haasteita, sillä havaitsimme, että mantan oikea etäisyys oli loppujen lopuksi tärkeämpi kuin veneen nopeus. Mantahaavi ui alussa hieman pintaa syvemmällä, kunnes saimme etäisyyden suhteutettua optimaaliseksi kuljettuun nopeuteen nähden.

Tyytyväisinä lopulta oppimaamme oikeaan ajotyyliin nostimme rauskun näytteineen merestä yhteisvoimin takaisin Lokin kannelle. Irrotettuamme näytepussin kiinnitimme mantan kuormaliinoilla tukevasti kanteen kiinni kovempien tuulien varalta ja siirryimme analysoimaan keräämäämme näytettä.

Aleksanteri, Lennu ja Joonatan

Haastattelimme tutkijatohtori Katja Mäkistä Selin vierasvenesataman laiturissa. Katja työskentelee Seilissä ja hän kertoi tehneensä jo 12 vuotta tutkimusta. Hänen varsinainen tutkimusaiheensa on silakoiden lisääntymisbiologia. Samalla selvitetään myös, miten eri tekijät kuten ilmastonmuutos ja eläinplanktonin muutokset vaikuttavat silakoihin.  Silakan tutkimus on aloitettu jo 40 vuotta sitten. Tutkimus on ympärivuotista ja siinä on kaksi kautta. Kesäkaudella tehdään kenttätutkimuksia ja talvella tuloksia analysoidaan. Tällä hetkellä Seilissä on neljä työntekijää ja he ovat siellä maanantaista perjantaihin. Vieläkään ei täysin tiedetä ja ymmärretä esimerkiksi silakan kannavaihteluiden syitä.

Kysyimme Mäkisen mielipidettä syksyn silakkakohuun. Hän vastasi meille, miten silakoiden koko sekä rasvaprosentti ovat pienentyneet. Katja myös kertoi, miten Itämeren muutokset vaikuttavat silakoihin, sillä kun meri muuttuu silakat sopeutuvat siihen.

Kysyimme myös, miten EU keskustelu silakoiden kalastuksesta päättyi. Komissio oli suunnitellut estävänsä silakan kalastuksen kokonaan erityisesti Suomessa, koska silakkakannat olivat olleet jo kolme vuotta heikossa hapessa. Lopulta komissio huomioi kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) ehdotuksen, ja pyyntiä tullaan rajoittamaan 40 %:a.

Puhuimme myös, miten TSYK:in aloittama lähikalahaaste on hyvä asia, koska särkikalojen ja silakoiden syöminen auttaa hillitsemään meren rehevöitymistä ja tukee suomalaista elinkeinoa. Lopuksi pyysimme Katjan vinkkiä nuorille ja hän vastasi meille, että tärkeintä on pysyä uteliaana.

Bea, Roope ja Aaro

Rantauduimme Ruotsin ulkosaariston Utön saarelle. Vaelsimme metsän ja kallion yli silmiä kutkuttavalle kalliorannalle. Mukanamme oli vati ja muovipussi, joilla oli tarkoitus saalistaa meren eliöitä. Osa pulahti veteen metsästämään mereneläviä. Nina kertoi meille tällilevästä, joka on kastuessaan liukasta. Se on tumma levävyöhyke (sinilevä Calothrix scopulorum) veden rajassa ja saattaa aiheuttaa nimensä mukaisesti tällin, jos siihen astuu varomattomasti. Tällilevä aiheuttaa yleisesti enemmän vahinkoa ihmisille, kuin muut sinilevälajit. Hetken päästä Joonatan liukastui tietysti tällilevään, mutta selvisi pintanaarmuilla. Selvitystemme mukaan ”Aallokon pärskeiden kostuttamat tällileväpinnat muuttuvat hetkessä hengenvaarallisen liukkaiksi.” (Luontoportti.com). Keräsimme eri lajeja merestä ja rakkolevävyöhykkeestä, ja kokosimme niistä yhteen vatiin kokoelman. Paluumatka Lokille oli haastavampi kuin menomatka Joonatanin jalan ja näytevatimme kanssa. Lokin irrottauduttua Utön laiturista tutustuimme mikroskoopilla löydöksiimme.

Kuulimme myös hieman Utön saaren historiasta, ja meille selvisi, että saarella on ollut kaivostoimintaa. Brasilialainen tutkija löysi saaren kaivoksista 1700-luvun loppupuolella litiumin mineraaleja. Ruotsalaiset tutkijat keksivät hieman myöhemmin litiumin. Tällaisten luonnonvarojen löytäminen on merkittävää, koska litiumilla on esimerkiksi nykyään kova kysyntä teollisuudessa ja se on harvinainen maametalli. Litiumia voidaan hyödyntää nykyään esim. sähköautojen akuissa ja elektroniikassa.

Aura, Selma, Felix, (Joonatan ja Eetu)

 

Lähdimme Västervikistä klo 6.16, jolloin me tosin vielä nukuimme makoisasti. Heräsimme vasta Joonatanin huomeneen klo 7.30. Reissun toistaiseksi pisimpien yöunien jälkeen teimme aamupalaa. Eilisen mainingit piinasivat osaa lievällä pahoinvoinnilla. Sää on pilvinen ja sumuinen, ja jatkunee samanlaisena koko päivän. Menemme tänään koneella, koska ei tuule.

Klo 10.00 alkoi navigointivuoromme ja saimme seuraksemme pienen pienen linnun. Lajintunnistuksen jälkeen totesimme sen olevan hernekerttu, mutta maista tuli myöhemmin tarkempi tieto – räystäspääskysen poikanen. Vielä tarkempien kuvien avulla lintu määritettiin uudelleen hernekertuksi. Selma nimesi hänet Kariksi. Selvitimme myös, että Kari oli todennäköisesti muuttomatkalla trooppiseen Itä-Afrikkaan. Harmillisesti hänen tämänhetkinen kyytinsä Lokilla menee kuitenkin takaisin päin pohjoista. ): Pitkillä muuttomatkoilla pikkulinnut saattavat eksyä avomerelle ja pysähtyä lepäämään erilaisiin aluksiin. Karin loppu oli hyvin lähellä, kun hän lenteli uteliaana sinne tänne ja förstimme Simo istahti melkein Karin päälle. Mahtava ja viisas Simo opetti meille solmuja ja purjeveneen osia. Felix ja Roope vaihtoivat paapuurin puoleisen skuutin köyden, koska se oli heikossa jamassa. Kiitos Felix ja Roope!

Breaking news! Saimme juuri tiedon, että lintuja onkin KAKSI!! Kari ja Karita.

Aura, Selma ja Felix

Öölannissa lähdimme Borgholmista vuokrapyörillä kohti Borgholmin linnaa. Kävimme tutustumassa linnaan ja ihastelimme sieltä näkyviä merimaisemia. Rauniot sijaitsevat alvarin reunalla. Alvari tarkoittaa kalkkikiviylänköä ja se on luontotyyppi, joka muodostuu kalkkikivikalliosta ja sen päällä olevasta matalasta ja niukasta kasvillisuudesta. Se on täynnä kukkia ja heiniä, kuten esimerkiksi monia erilaisia kämmeköitä ja niittykukkia. Alvari vaatii leudon ja kuivan ilmaston sekä kalkkia liuottavan ja rapauttavan kylmän talven, ja roudan. Alvareiden kalkkikivi on muodostunut miljoonien vuosien aikana kerrostuneista sedimenteistä ja se on meille suomalaisille tuttuun graniitin verrattuna paljon pehmeämpää ja rapautumiselle alttiimpaa.

Alvarilla on laidunnettu karjaa keskiajalta aina nykypäivään asti. Laidunnuksen vuoksi ylänköjen kasvillisuus pysyy alvareille tyypillisenä, karuna ja matalana, mutta lajistoltaan monipuolisena (perinnebiotooppina). Alvareita sijaitsee Euroopassa vain vähän: Öölannissa, Gotlannissa, Virossa ja Irlannissa. Carl Linnén johtama retkikunta oli vuonna 1741 ensimmäinen, joka tutki Öölannin ja sen alvareiden luontoa perusteellisesti. Nykyisin Öölannin suurin alvari Stora Alvaret on UNESCO:n maailmanperintökohde.

Matkamme jatkui alvareilta alas vehreään rannikkometsään, jossa kasvusto oli täysin erilaista. Se oli kauttaaltaan jaloja lehtipuita täynnä, sillä ylängöiltä valuvat sadevedet ja niiden mukana tulevat ravinteet luovat vaativille puille suotuisat olosuhteet. Reittimme jatkui metsän läpi Borgholmin keskustaan, jossa palautimme pyörät. Söimme maittavan aterian ja valmistelimme Lokin lähtöön kohti aaltoilevaa Itämerta. Seilasimme läpi yön ja aallot olivat oikeastaan kohtalaisen hillittyjä, koska etenimme tasaisella tuulella Öölannin saaren suojissa.

Iida, Viivi, Oliver ja Roope

Aamulla kävimme läpi lokikirjan tarkoituksen Byxelkrokin satamassa, Öölannissa. Lokikirjan pitäminen on laissa määrätty asia. Siihen merkitään sijaintikoordinaatit, kellonaika, normaalista poikkeavat tapahtumat ja säätiedot. Näitä tietoja tarvitaan, jotta muut miehistön jäsenet tietävät mitä on tapahtunut. Vahingon sattuessa lokikirjan merkinnöistä on myös hyötyä merioikeudessa.

Säällä on iso rooli vesillä liikuttaessa. Säätekijät ja niiden suureet ovat: tuuli (m/s tai solmua), sade (mm), pilvisyys (8/8 = täysin pilvistä), ilmanpaine (pascal, Pa), lämpötila (°C). Säätä tutkitaan ja havainnoidaan havaintoasemilla, kuten Rajakarilla. Isossa osassa meriolosuhteita ovat myös aallot. Aallot ovat tuulen mukana pintaveteen siirtynyttä liike-energiaa, joka muodostaa pintaveteen pyörteisyyttä sekä paine-eroja. Mitä matalammalla vesialueella aaltoja esiintyy, sitä suurempia ja voimakkaampia ne ovat. Sillä aallot pääsevät nousemaan korkeammiksi matalammissa kohdissa.

Kipparimme Sakari selitti meille mainingin eli svelli-ilmiön (swell). Maininki on meren pinnalla liikkuva tuulettomalla merellä oleva aalto. Mainingit ovat useimmiten tyrskyttömiä, leveitä, pitkiä ja korkeita aaltoja. Ne etenevät veden sekä ilman rajapinnan painovoiman hallitsevan vaikutuksen mukaisesti. Aalto on siis tuulen nostattama, mutta se on maininkia vasta kun aalto ei enää ole tuulen vaikutusalueella. Maininkeja voidaan siis havaita kaukana niiden synnyin alueiltaan.

Tällä hetkellä nautimme Väinön, Bean ja Ellan tekemästä kananuudeli wokista. Tällä kertaa pinnan alla ei ollut kokkisotaa ja nuudelit pysyivät hyvin kattilassa.

Ella J, Anni, Frans, Ella Y, Väinö ja Bea