Rantauduimme Ruotsin ulkosaariston Utön saarelle. Vaelsimme metsän ja kallion yli silmiä kutkuttavalle kalliorannalle. Mukanamme oli vati ja muovipussi, joilla oli tarkoitus saalistaa meren eliöitä. Osa pulahti veteen metsästämään mereneläviä. Nina kertoi meille tällilevästä, joka on kastuessaan liukasta. Se on tumma levävyöhyke (sinilevä Calothrix scopulorum) veden rajassa ja saattaa aiheuttaa nimensä mukaisesti tällin, jos siihen astuu varomattomasti. Tällilevä aiheuttaa yleisesti enemmän vahinkoa ihmisille, kuin muut sinilevälajit. Hetken päästä Joonatan liukastui tietysti tällilevään, mutta selvisi pintanaarmuilla. Selvitystemme mukaan ”Aallokon pärskeiden kostuttamat tällileväpinnat muuttuvat hetkessä hengenvaarallisen liukkaiksi.” (Luontoportti.com). Keräsimme eri lajeja merestä ja rakkolevävyöhykkeestä, ja kokosimme niistä yhteen vatiin kokoelman. Paluumatka Lokille oli haastavampi kuin menomatka Joonatanin jalan ja näytevatimme kanssa. Lokin irrottauduttua Utön laiturista tutustuimme mikroskoopilla löydöksiimme.
Kuulimme myös hieman Utön saaren historiasta, ja meille selvisi, että saarella on ollut kaivostoimintaa. Brasilialainen tutkija löysi saaren kaivoksista 1700-luvun loppupuolella litiumin mineraaleja. Ruotsalaiset tutkijat keksivät hieman myöhemmin litiumin. Tällaisten luonnonvarojen löytäminen on merkittävää, koska litiumilla on esimerkiksi nykyään kova kysyntä teollisuudessa ja se on harvinainen maametalli. Litiumia voidaan hyödyntää nykyään esim. sähköautojen akuissa ja elektroniikassa.
Aura, Selma, Felix, (Joonatan ja Eetu)
Tällipajun tiedän, kiitos Potter-suomentaja Jaana Kapari-Jatan, mutta en muista aiemmin kuulleeni tällilevästä, vaikka olen uiskennellut niin meressä kuin järvivesissäkin. Kiitos kiinnostavasta raportista ja hernekertulle terveisiä!
Hyvä, että Joonatan selviytyi pelkällä naarmulla. Taas mielenkiintoinen ja vaiherikas päivä teillä siellä. Toivottavasti alkaa myös tuulemaan, ettei tarvitse moottorilla mennä.