Venda Gotlannin edustalla

Aamu alkoi klo 6:15 huudolla ’All hands on the deck!’. Yksi vahtivuoro ei riittänyt ison purjealuksen käännökseen, vaan koko miehistö tarvittiin köysiin.  Tuuli on puhaltanut välillä pohjoisesta ja välillä etelästä ja viime yönä tuuli lännestä, joten olemme purjehtineet vaihtelevalla nopeudella (0,5-9 solmua).  Pitkällisen radiohiljaisuuden (kännykkäyhteydet eivät avomerellä toimi) aikana olemme saavuttaneet Gotlannin eteläkärjen.

Teemme jo kaikkia laivan töitä, ohjaamme, navigoimme (yöllä välillä jopa tähdistä!) ja reivaamme purjeita. Väinö ja Marko kiipesivät jo mastoonkin.

Englannin opettajille terveisiä, kielitaito kohenee huimaa vauhtia! Käskyjä ei ole varaa olla ymmärtämättä…

Kilpailusijoituksemme on tällä hetkellä viides A-luokassa.

On tuulet tyyntyneet…

Aurinko laski klo 18 UTC. Tuuli on lähes tyyntynyt ja emme juuri etene. Vaikka se kilpailun kannalta ei olekaan paras mahdollinen tilanne niin moni uusista merimiehistä kokee pientä helpotusta, sillä päivällä moni kokeneemmistakin purjehtijoista oli merisairaana.

Hoidamme laivan rutiineita. Tunnin välein kirjaamme ylös kompassisuunnan, sijaintimme ja nopeutemme. Kilpailun sääntöjen mukaan meidän on ilmoitettava sijaintimme  kaksi kertaa vuorokaudessa kilpailutoimikunnalle. Tällä hetkellä Latvian rannikon valot siintävät horisontissa ja venäläinen Mir, joka johtaa kilpailua alkaa kadota taivaanrantaan…

Purjealusten paraati Klaipedan satamassa

Irroitimme köydet laiturista 11:30. Yksi toisensa jälkeen alukset lähtivät kohti aallonmurtajaa tuhansien ihmisten hurratessa rannalla. Hetki sitten luotsi jätti laivan aallonmurtajalla. Ajamme tällä hetkellä koneilla kohti kilpailun lähtöpaikkaa.

Aluksella on mukana merilukion miehistöharjoittelijoiden lisäksi miehistöharjoittelijoita myös Australiasta, Liettuasta ja Saksasta. Laivan komentokieli on englanti, joten uutta sanastoa tulee opeteltua melkoisesti. Miehistö on jaettu kolmeen vahtiin (4h kerrallaan), tehtäviin kuuluu muunmuassa kansitöitä ja ruoanlaittoa.

Liettuan edustalla ei ole saaria, joten olemme jo avomerellä missä eilisen myrskyn jälkeiset mainigit ovat noin neljämetrisiä. Aurinko paistaa, tuuli on luoteesta 4-5ms ja näkymät ovat upeita toisten suurten purjelaivojen purjehtiessa ympärillämme. Mukana regatassa on maailman suurimpia purjealuksia (mm. Mir ja Kruzenstern) tosin nyt vasta pari alusta on nostanut purjeensa. Totuttelemme aluksen töihin, laivan keinuessa välillä melkoisestikin.

Navigare necesse est!

Cultural 2011 Ships Regatta Klaipeda-Turku alkamassa

Merilukion miehistö lähettää terveisiä Klaipedasta. Saavuimme alukselle Thalassa eilen illalla  puolen yön aikaan. Thalassa on 47 metriä pitkä kolmimastobarkentiini, jonka maston korkeus on 37 metriä.

Regatta kohti Turku alkaa tänään klo 16 paikallista aikaa. Silloin siirrämme kellot 3 tuntia takaisin päin UTC (universal time cordinated) aikaan, jota käytämme merelle. Kova kisa alkaa 13.oo.
Eilen täällä Klaipedassa tuuli oli myrskylykemissa. Tällä hetkellä täällä Klaipessa tuuli on kohtalaisen voimakasta ja maininkeja on luvassa myös lähipäiviksi.
Olemme käyneet turvallisuuskoulutuksen ja aloitamme kohta purjeisiin perehtymisen. Aikataulut ovat tiukat ja opeteltavaa on paljon. Turkuun mennessä koko aluksen purjehtimen on vastuullamme. Tämän vuoksi emme valitettavasti päivitykset nyt hetkeksi jäävät. Myös merelle yhteydet eivät välttämättä toimi.
Thalassalla kaikki hyvin!
TSYK merilukio