57° 32,8 N, 18° 05,6 E

10.46 UTC,  5 m/s E, 6,2 solmua…

Kilpailu on paattynyt ja tuuli on noussut. Purjehdimme hyvaa vauhtia eteenpain. Aamulla noin kello 5.30 UTC Race Control kuulutti, etta kilpailu lopetetaan vahaisen tuulen vuoksi. Sijoituksemme oli neljas omassa luokassamme, johon kuuluu siis yhteensa seitseman alusta. Paallyston mielesta sijoitus on ok, vaikka tulos olisi voinut olla parempikin. Vahtivuorot ovat olleet suhteellisen helppoja, silla purjeita ei ole tarvinnut saataa kuin

Talla hetkella etenemme Gotlannin rannikkoa pitkin kohti pohjoista, ohittaen Visbyn kaunista kaupunkia. Visby on ollut aikoinaan muun muassa erittain tarkea kauppamerenkulunkeskus ja hansakaupunki. Aluksen kurssissa pitavat Valtteri, Oskari ja Marko. Saadimme purjeita, talla kertaa aivan itse.

Talla tuulella matka Utoseen kestaisi noin 1 vuorokauden ja 8 tuntia. Se on hieman paremmin kuin eilen, jolloin arvioitu matkan kesto oli reilusti yli sata vuorokautta.. Paasemme todennakoisesti sittenkin ylppareiksi kotiin! 🙂

-Marko

Ps. Talla hetkella ruorissa on Elias, joka on puikoissa elamansa ensimmaista kertaa. Ammattimiehistón mukaan ”He is doing a really good job.”

 

 

2 vastausta artikkeliin “57° 32,8 N, 18° 05,6 E”

  1. Onnittelut saavutuksesta ja tervetuloa taas koulunpenkille monta kokemusta rikkaampana!

  2. Taas on ollut ilo lukea blogia, onnea hyvästä sijoituksesta. Yksi upea kokemus jälleen saavutettu. Tervetuloa Turkuun, teitä on tuhannet vastassa:)

Kommentit on suljettu.