Kaikki kirjoittajan Mikko Hirvonen artikkelit

Mollan Logiikka -liiketunnistuspeli on julkaistu

Mollan Logiikka on oppimispeli, jossa harjoitellaan muotoja, värejä, lukujonoja sekä eri vuodenaikoihin liittyvien esineiden ja asioiden tunnistamista!


Mollan Logiikka on kokoelma esiopetusikäisille suunnattuja minipelejä, joissa hyödynnetään liiketunnistusta:

1) Muotojen ja värien tunnistuspeli
2) Lukujonopeli
3) Vuodenaikapeli

mollan logiikka2

Peliä pelataan Kinect-liiketunnistussensorin ja PC-tietokoneen avulla, lisäksi tarvitaan videotykki tai kosketustaulu kuvan heijastamiseen. Kinectin käyttö tukee lapsen aktiivista osallistumista ja motoristen taitojen kehittymistä.

Peli on pelattavissa myös ilman liiketunnistusta hiiren ja näppäimistön avulla.

Muotojen ja värien tunnistuspelissä harjoitellaan tunnistamaan samanlaisia ja samanvärisiä muotoja. Valittavana on kaksi vaikeusastetta: 1) lajittelu muodon perusteella 2) lajittelu muodon ja värin perusteella. Lajittelu tapahtuu oikeaa kättä liikuttamalla. Muodot, joille ei löydy samanlaista ja samanväristä paria, sijoitetaan roskakoriin.

Lukujonopelissä muodostetaan lukujonoja 1-10, 10-1, 11–20 ja 20–11. Valittavissa on myös vapaalento, jossa opettaja voi ohjeistaa, mitkä 10 lukua kerätään (väliltä 1-20) – esimerkiksi parilliset tai parittomat luvut, kaksinumeroiset tai yksinumeroiset jne. Numerot poimitaan taivaalla lentävien pilvien joukosta lentokoneen avulla. Lentokonetta ohjataan levittämällä kädet sivuille ja kallistamalla haluttuun suuntaan. Varo myrskypilviä!

Vuodenaikapelissä harjoitellaan eri vuodenaikoihin liittyvien esineiden ja asioiden tunnistamista. Ruudulla liikkuvien kuvien joukosta valitaan hyppäämällä kyseiseen vuodenaikaan liittyviä kuvia. Ponnistusvoimaa kannattaa hakea kyykystä asti!

Pelin on kehittänyt NordicEdu yhteistyössä Molla-hankkeen kanssa. Pelin pedagogisen sisällön ovat ideoineet Molla-opettajat.

Lataa peli! Tarkempia tietoja teknisistä vaatimuksista löydät lataussivulta.

Syksyn ensimmäinen koulutusiltapäivä

Syksyllä alkoi Molla-hankkeen toimintakauden viimeinen osio. Kokoonnuimme TOP-keskukseen yhteisen koulutusiltapäivän merkeissä suunnittelemaan loppuvuoden toimintaa. Päiväkotien henkilöstössä on tapahtunut kesän aikana muutoksia, joten tapaamiseen saatiinkin mukaan peräti viisi uutta lastentarhanopettajaa ja hoitajaa. Syksy näyttää varsin mukavalta: ohjelmassa on muun muassa pedagogisten mallien laadintaa, tablettyöpaja ja Xbox-kokeiluja.

molla-hanketapaaminen_s2013

Päivän päätteeksi suuntasimme vielä porukalla ulos aarteenetsintään. Tehtävänä oli löytää Google Maps -kartan ja iPodien avulla viereiseen puistoon kätketty aarre. Muutaman kommelluksen saattelemana Itäharjun päivähoitoyksikön joukkue selviytyi leikkimielisen kilpailun voittajaksi. Tarkoituksena on myöhemmin kokeilla vastaavaa myös päiväkodeissa.

Suunnistus

 

Pajatyöskentelyä Paattisilla

Paattisten päiväkodin Toffinkujan yksikössä kokeiltiin viime viikolla kiertopistetyöskentelyä. Lapset pääsivät kiertämään 3-5 hengen pienryhmissä työpisteitä, joissa harjoiteltiin erilaisia taitoja tieto- ja viestintätekniikan avulla. Päivähoitoyksikön henkilökunnan apuna toimivat  TOP-keskuksen Saila ja Mikko. Neljän työpisteen kiertämiseen oli varattu noin tunti, joten yhden rastin kestoksi muodostui 15 minuuttia.

kooste
iPodit, Molla ABC -peli, Bee-Botit ja piirtoalustat lasten käytössä.

 

Ensimmäisellä työpisteellä kokeiltiin iPodeilla Matikka 3-6v ja Matikka 4-7v -appseja, jotka soveltuvat matemaattisen taitojen harjoitteluun. Seuraavaksi siirryttiin Bee-Bot -luokkasetin pariin. Ohjelmoitavat ”pörriäiset” otettiinkin erityisen innostuneesti vastaan! Bee-Bot -roboteilla harjoiteltiin muun muassa numeroita ja erilaisten muotojen tunnistamista. Kolmannella työpisteellä harjoiteltiin tekstauskirjaimia ja numeroita uunituoreen Molla ABC -pelin ja kosketustaulun avulla. Viimeisellä rastilla puolestaan kokeiltiin ensimmäistä kertaa piirtoalustoja – lopputuloksena syntyi monia hienoja taideteoksia, vaikka kynän käyttö ja hienomotoriikan oppiminen lyhyessä ajassa onkin verrattaen haastavaa.

pörriäiset
Lasten keksimä pörriäisleikki: tuoleilla liikkuttiin samalla tavalla kuin Bee-Bot -roboteilla.

Molla ABC – kirjain- ja numeropeli julkaistu!

Molla ABC – kirjain- ja numeropeli on julkaistu virallisesti Hämeenlinnassa ITK -konferenssin yhteydessä torstaina 11.4.

2

Peliä voit pelata niin tabletlaitteilla, kosketustaululla kuin tietokoneella piirtoalustan kanssa. Esiopetusikäisille suunnatussa maksuttomassa, suomenkielisessä oppimispelissä harjoitellaan tekstauskirjainten ja numeroiden piirtämistä ”puuhun kaivertamalla”:

– pienet ja isot kirjaimet A-Ö ja numerot 0-9

– peli ohjeistaa merkkien oikeaoppisen piirtosuunnan

– peli tukee oppijan käsialan kehittymistä

– opetustilanteessa käytännöllinen: harjoiteltavat merkit ja toistojen määrä ovat pelaajan helposti valittavissa

Peli on toteutettu Molla-hankkeen Turun haarassa yhteistyössä NordicEdun kanssa. Poikkea tutustumaan peliin hankkeen ITK-toriosastolle A2! NordicEdun edustajat seuraavaksi paikalla perjantaina klo 13:00.

Lisätietoja ja latauslinkit eri alustoille: http://nordicedu.com/molla/ . Voit hakea pelin maksuttomasti myös suoraan AppStore ja Google Play -kaupoista!

Bee-bot -luokkasetti testissä

TOP-keskukseen saapui tänään Bee-bot -luokkasetti, joka sisältää 6 kpl Bee-bot -robotteja, lataustelakan sekä erilaisia karttapohjia. Bee-bot -roboteilla opetellaan ”ohjelmointia” ja suunnitellaan liikesarjoja etukäteen.

Karttapohjien avulla robotteja voidaan käyttää esimerkiksi kirjainten ja numeroiden harjoitteluun. Kun laite pitäisi saada kulkemaan aakkosmatolla vaikkapa H-kirjaimen kohdalle,  näppäilee (eli ohjelmoi) lapsi laitteessa olevien nuolipainikkeiden avulla liikkeet sisään, jonka jälkeen Bee-bot lähtee matkaan Go-näppäimestä painamalla. Katso video laitteen toiminnasta:

Bee-bot -luokkasettiä lainataan Molla-päiväkoteihin.

Päiväkotivierailuista esimerkkejä ja ideoita opetukseen

Päiväkotivierailujen tarkoituksena oli avata ja esitellä Turun Molla-toiminnassa mukana olevien yksikköjen toimintaa. Päiväkotien arki ja opetusjärjestelyt vaihtelevat eri yksiköissä, myös laitekokoonpanot ja tilalliset ratkaisut ovat keskenään varsin erilaisia – tarvetta yhteiselle vierailupäivälle ja kokemusten jakamiseen siis oli.

Vierailuihin oli varattu kokonainen työpäivä, jonka aikana kasvatus- ja opetusviraston pikkubussi kuljetti meidät tutustumaan yhteensä viiteen päiväkotiin. Jokaisessa kohteessa opettajat ja hoitajat esittelivät muille Molla-toimintaansa. Miten esimerkiksi kosketustaulua ja dokumenttikameraa on hyödynnetty opetuksessa? Entä mitkä sähköiset oppimateriaalit on havaittu toimiviksi?

Päivän ensimmäinen vierailukohde oli Suotorpan päiväkoti, jossa meille esiteltiin muun muassa kuukausien ja lämpötilojen opettelua Notebook-tehtävien avulla. Tablet-laitteita puolestaan käytettiin matematiikan opettelussa. Lisäksi lapset näyttivät, mitä kaikkea hauskaa ja opettavaista Pikku Kakkosen Hertan maailma -sivustolta löytyy.

Paattisilla harjoiteltiin laskemista kosketustaulun avulla.
Paattisilla harjoiteltiin laskemista Notebook-tehtävän avulla.

 

Matka jatkui Paattisten päiväkodin Toffinkujan yksikköön, jonka uudet ja nykyaikaiset tilat herättivät ihastusta. Kahvittelun jälkeen näimme, kuinka laskutehtäviä voidaan harjoitella kosketustaulun ja Notebook-ohjelmiston avulla. Jännää, miten laskutehtävät muuttuivatkin yhtäkkiä laatikon sisällä oikeiksi vastauksiksi! Lapset olivat aikaisemmin opetelleet myös digikameran käyttöä: jokainen kuvaaja pääsi vierailupäivänä esittelemään otoksensa, muiden arvuutellessa mistäpäin päiväkotia kuva oli otettu.

Pernon päivähoitoyksikön Majavat-ryhmässä lapset pääsevät vuorollaan vetämään aamupiirin kosketustaulun avulla.
Pernon päivähoitoyksikön Majavat-ryhmässä lapset pääsevät vuorollaan vetämään aamupiirin kosketustaulun avulla.

 

Pernon päiväkodin Majavat-ryhmän aamupiiri puolestaan osoitti, miten nopeasti lapset omaksuvat tietokoneen, kosketustaulun ynnä muiden teknologioiden käytön. Sini-opettajan alustuksen jälkeen yksi lapsista veti opetustuokion alusta loppuun itse, muiden innokkaiden avustamana ja opettajan tukiessa sivusta. Opetettavan aiheen ohessa opitaan myös tärkeitä esiintymistaitoja, toisten auttamista ja yhteistyössä toimimista.

Lounaan jälkeen siirryimme Uittamon päiväkotiin, jossa lapset esittivät vieraille hienon nukketeatterinäytelmän dokumenttikameran avulla. Lisäksi näimme, kuinka piirtoalustojen avulla voidaan harjoittaa hienomotoriikkaa ja opetella vaikkapa korttien tai kirjainten piirtämistä.

Uittamon päiväkodin lapset harjoittelevat piirtoalustan käyttöä.

 

Päivän päätteeksi tutustuimme vielä Itäharjun päiväkodin Molla-toimintaan. Näimme, kuinka dokumenttikameraa ja kosketustaulua käytetään perinteisen oppikirjan rinnalla. Lopuksi lapset esittivät vielä useamman Robinin innoittaman tanssiesityksen!

Kaiken kaikkiaan vierailupäivä onnistui todella hyvin – osaamisen jakaminen toi niin TOP-keskuksen hankeväelle kuin erityisesti toimintaa päiväkodeissa vetäville opettajille ja hoitajille runsaasti uusia ideoita. Vierailupäivän pohjalta järjestetään yhteinen työpajapäivä, jossa jokaisella on mahdollisuus esitellä, jakaa sekä tuottaa uutta materiaalia opetukseen.

Syyskesän terveiset Mollasta!

Molla-toiminta pyörähtää taas käyntiin lyhyen kesätauon jälkeen! Päiväkodeissa aloittavat uudet esikoululaiset ja opettajistossakin on mukana uusia kasvoja. Tervetuloa mukaan sekä uudet että jo aikaisemmin mukana olleet mollalaiset! Syksylle on luvassa muun muassa yhteisiä hanketapaamisia, pajapäiviä päiväkodeissa, monipuolisia koulutuksia sekä seminaari- ja päiväkotivierailuja!

Syksyn ensimmäinen yhteinen Molla-tapaaminen järjestetään TOP-keskuksessa torstaina 9.8.2012 klo 12.30-15.30. Tutustumme muun muassa Smartin uuteen Notebook 11 -ohjelmistoon ja 3D-kuviin, harjoittelemme äänen tallentamista ja käyttöä sekä kokeilemme TOP-keskuksen lainalaitteita – esimerkiksi hiljattain hankittua iPod Touch -pakettia.

Molla-hankkeessa mukana olevat päiväkodit perustivat keväällä omat blogisivut ja blogin kirjoittaminen onkin osoittautunut hyväksi tiedotus- ja raportointitavaksi. Seuraava yhteinen blogipaja pidetään perjantaina 14.9. klo 12.30-15.00 TOP-keskuksessa – pajassa hanketoimijat saavat opastusta blogialustan käyttöön tai voivat päivittää omaa blogiaan.

TOP-keskuksessa järjestetään myös jatkuvasti koko opetushenkilöstölle avoimia täydennyskoulutuskursseja, joihin luonnollisesti myös Molla-toimijat ovat ehdottoman tervetulleita! TOP-keskuksen koulutustarjontaan voi tutustua osoitteessa http://edu.turku.fi/koulutus/ .

Tapaamisiin!

 

Molla vieraili Tampereella!

Turun Molla-toimijat kävivät tutustumassa Epun mediareppu -hankkeen toimintaan Tampereella 24.5. Matkaan lähti TOP-keskuksen hanketiimi sekä Itäharjun että Pernon päiväkotien henkilökuntaa. Lisäksi paikalla oli Lappeenrannan ja Helsingin Molla-hankkeiden väkeä sekä Tampereen eVarikon edustajat.

Muotialan koulutalolla.

 

Vierailun tarkoituksena oli tutustua Eppujen luomiin hyviin opetuskäytänteisiin, verkostoitua ja vaihtaa kuulumisia. Epun mediareppu on Opetushallituksen ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön esi- ja alkuopetuksessa. Hankkeessa on muun muassa kehitetty toiminnallisia yhteistyömalleja esi- ja alkuopetuksen nivelvaiheeseen sekä etsitty sopivia laite- ja tilaratkaisumalleja. Sisällöllisesti  teemat ovat lähellä Turun Molla-hankkeen toimintaa, joten odotukset päivälle olivat kovat!

Kokoonnuimme rautatieasemalle, josta siirryimme yhteiskuljetuksella Kanjonin koululle seuraamaan esikoululaisten ja ekaluokkalaisten yhteistä oppituntia, jossa käytettiin iPod Touch -laitteita. Ekaluokkalaiset ja eskarit valokuvasivat ja videoivat pareittain kevään merkkejä koulun pihassa ja lisäsivät niihin oman selostuksen. Ideana oli, että laitteisiin hieman paremmin perehtyneet vanhemmat oppilaat opettivat eskareille iPodin ja sovellusten käyttöä. Työskentely sujui hienosti ja oppilaat esittelivät innostuneena tuotoksiaan meille vieraille. Teknisesti Ipod Touchit olivat vakuuttavia: näyttö, kaiuttimet ja mikrofoni ovat yllättävän korkealaatuiset. Myös kokonsa puolesta laite tuntui sopivan mainiosti pienemmillekin käsille.

iPod Touchiin tutustumassa. Lapset esittelivät vieraille mm. sovellusta, jonka avulla voi opetella taittelemaan origameja.

 

Aamupäivän auringossa vietetyn ulkoiluhetken jälkeen siirryimme koulun sisätiloihin, jossa tutustuimme Adobe Connect -verkkokokousjärjestelmän avulla toteutettuun jaetun opettajuuden malliin. Kokousmikrofonin, web-kameran ja videotykin avulla oppilaat näkevät ja kuulevat toistensa tekemiset reaaliaikaisesti Kanjonin ja Hallilan koulujen välillä. Ennen oppitunnin alkua oppilaista nimetään  kamera- ja äänivastaavat, jotka käyttävät laitteita tunnin aikana.  Torstaina teemana oli kevätaskartelu. Aluksi oppilaat muun muassa tunnistivat perhosia kirjoista ja perehtyivät siipien symmetriaan Kanjonin ekaluokkalaisten johdolla. Tämän jälkeen siirryttiin itse askarteluun: web-kameran kuvan avulla oppilaat opettivat pareittain työn eri vaiheita toisilleen. Lopuksi kaikki pääsivät vielä näyttämään valmiit työnsä muille. Aika meni kuin siivillä – oppilaat olivat selvästi tulleet sinuksi uuden oppimisympäristön ja tekniikan kanssa.

Lounaan jälkeen siirryimme Muotialan koululle tutustumaan esi- ja alkuopetuksen yhteistyöhön. Muotialassa toteutetaan esi- ja alkuopetuksen yhteistyömallia, jossa eskarilaisista sekä 1. ja 2. luokkien oppilaista muodostetaan syyslukukauden yhdessä toimivia kolmikkoryhmiä. Keväällä puolestaan toteutetaan sekaryhmissä erilaisia mediapajoja. Vierailun aikana nousi esille muun muuassa yhteistyön organisoimisen käytännön haasteet sekä opettajien osaamisen ja jakamisen merkitys.

Viimeisenä varsinaisena vierailukohteena oli Hallilan koulu, jossa pääsimme seuraamaan mobiiliblogin tekemistä. Muutamista innokaista ekaluokkalaisista koostunut ”demoryhmä” esitteli hankeväelle, kuinka helposti ja nopeasti mobiililaitteet taipuvat blogin sisällöntuotantoon. Tampereen yliopiston kanssa yhteistyönä toteutetussa mallissa käytetään suljettua blogialustaa ja neljää Nokian N97 -puhelinta. Oppilaat olivat aiemmin äidinkielentunnilla käsitelleet vastakohtia, joten he saivat tällä kertaa tehtäväkseen napata matkapuhelimen kameralla aiheeseen liittyvät otokset.  Varsin nopeasti blogiin ilmestyikin kuvat muun muassa ”pienestä ja suuresta” sekä ”kapeasta ja leveästä” vastakohtaparista.

Päivän päätteeksi suuntasimme vielä opetusteknologiapalveluiden tukipisteenä toimivalle eVarikolle, joka vastaa mm. koulujen laite- ja ohjelmistohankinnoista sekä tvt:n opetuskäytön pedagogisesta tuesta. eVarikolla vaihdoimme  kahvittelun lomassa hankekuulumisia sekä jaoimme erilaisia matkan varrella hyväksi havaittuja käytäntöjä ja vinkkejä.

 

Suotorpankujan kevättunnelmia

Suotorpankujan päivähoitoyksikön Lumikot-ryhmäläiset ovat kevään aikana perehtyneet dinosaurusteemaan. Luovuus on päässyt valloilleen niin kädentöissä kuin teatterinakin. Samalla on opeteltu muun muassa digikameran käyttöä kuvaamalla kavereiden dinosaurusesityksiä. Digikamera herättikin suurta innostusta – jokainen halusi kokeilla kameraa, sillä aina ennenhän se on ollut aikuisten käytössä 🙂

Lasten itse ottamia kuvia dinosaurusesityksistä.

 

Myös kosketustaulu ja Opit-tehtävät ovat olleet kovassa käytössä. Tietotekniikka on yhdistetty osaksi muuta toimintaa: esimerkiksi metsäretkellä tutustuttiin kevään merkkeihin ja seuraavana päivänä asioita havainnollistettiin kosketustaulun ja Pikku Kakkosen luontopolun avulla.

Opit-tehtäviä tekemässä.

 

Tablet-laitteet päiväkoteihin

Suotorpankujan ja Itäharjun päivähoitoyksiköt saivat Android-pohjaiset Acer Iconia A500 -tabletit käyttöönsä viime viikon alkupuolella. Ennen luovutusta laitteet päivitettiin ja valmisteltiin käyttökuntoon TOP-keskuksessa.

Tabletteihin tutustumassa.

 

Käyttöönotto sujui päiväkodeissa hyvin ja iloisissa tunnelmissa – niin lapset kuin aikuisetkin tutkivat innokkaasti tablettien ominaisuuksia ja tutustuivat erilaisiin sovelluksiin. Erityisen hauskaa oli huomata, kuinka nopeasti esikouluikäiset näyttivät omaksuvan kosketusnäytön ja ohjelmien toimintaperiaatteet.

Piirto- ja väritysohjelmat kiinnostivat lapsia.

 

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mihin kaikkeen tabletit taipuvat. Laitteistopuolella on vielä vuorossa Windows-koneiden asennus, minkä  jälkeen jokainen päivähoitoyksikkö pääsee hanketoiminnassa täyteen vauhtiin.