Aihearkisto: tablet

Äänteitä ja animaatiota iPadilla

BLOG_viikko16_ekapelialku 

Arkeologinkadun eskarit raportoivat:

Voi mikä ilon ja onnen päivä; TOP-keskuksesta lainatut ipadit saapuivat meille keskiviikkona. Vaikka meillä onkin tabletteja, niin Windowsin Surface tablettien sovellusvalikoima on aika paljon suppeampi kuin ipadien. No niin, ei sitten muuta kuin toimeen!

EkapeliAlku sovellus on loistava! Siinä kuunnellaan äänteitä. Ne toistuvat niin monta kertaa, että jokainen pärjää siinä hommassa. Sovelluksessa on myös sellainen kiva puoli, että siinä voi itse muokata oman hahmon, siinä voi valita oman maun mukaan pelialustoja, eli äänteitä voidaan vaikka kaivaa lapiolla. Vaikea selittää, mutta suosittelen kokeilemaan mikäli vaan ipad kodistanne löytyy.

Ipadeille on myös kiva animaatiosovellus. Teemme sillä ensi viikolla pienryhmissä animaatioita, mutta koska meillä eskarit ovat innoissaan kuin kohta purkautuvat tulivuoret, niin pitihän sitä hommaa jo vähän testata tällä viikolla. Aikamoisia puuhastelijoita meillä täällä! Intoa on tosiaan kuin pienessä kylässä ja nälkä kasvaa syödessä.

BLOG_viikko16_animaationtekoa1

Tässä Omppujen pienryhmän tytöt työstävät animaatiota.

Tässä Omppujen tytöt katsovat kosketustaululta valmista tuotosta. Wau, wau, wau! Hollywood; täältä tullaan!

Molla ABC on uudistunut!

 

Molla ABC -oppimispelistä on julkaistu uusi päivitetty versio! Mukana nykyisten tekstauskirjainmallien lisäksi nyt myös uudet 2016 syksyllä käyttöönotettavat mallikirjaimet! Samalla peli sai uuden visuaalisen ilmeen.

Peliä voit pelata entiseen tapaan joko suoraan selaimessa tai ladata sen maksutta omalle laitteellesi App Storesta, Google Play:sta ja Windows Storesta. Lisätietoja ja latauslinkit NordicEdu:n sivuilta.

LATAA PELI >>

Materiaalia hyvien käytöstapojen opettamiseen

Turun Molla-hankkeessa mukana toimivissa esiopetusryhmissä on työstetty videomateriaalia hyvien käytöstapojen pohtimiseen yhdessä lasten kanssa. Hyvät käytöstavat liittyvät hyvetaitojen kokonaisuuteen, joka kulkee punaisena lankana Turun varhaiskasvatuksessa. Materiaali ja toimintaidea ovat myös muiden yksikköjen hyödynnettävissä.

Lasten kanssa suunnitelluissa ja kuvatuissa videoissa esitetään erilaisia tilanteita, joissa joudutaan pohtimaan käytöstapoja: mitä ovat hyvät ja huonot käytöstavat ja minkälaisissa tilanteissa niitä saatetaan kohdata.

Tutustu materiaaliin ja toimintaideaan

hyvetaidothyvetaidot3hyvetaidot2

Tablet-ajokorttia suorittamassa

Kerttulin esiopetusryhmässä tabletin käyttöä harjoitellaan yhdessä kokeillen ja pohtien: miten tablet käynnistetään ja sammutetaan, miten sitä kohdellaan ja mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lapset harjoittelevat kuvaamista ja kokeilevat tabletille ladattuja oppimateriaaleja ja pelejä opettajan avustaessa.

Iloisia ilmeitä riittää, kun harjoittelun jälkeen jokainen lapsi saa itselleen tablet-ajokortin!

Lastentarhanopettaja Riikka Vuorisen ideoima toimintamalli otettiin innolla käyttöön myös muissa Molla-päiväkodeissa.

 

Ekapelin tablet-versio julkaistaan syksyllä

Esi- ja alkuopetuksessa suositusta Ekapelistä julkaistaan ensi lukuvuoden alkuun mennessä oma versio iPad- ja Android-tableteille. Myös Windows-tableteille sopivaa versiota suunnitellaan. Niilo Mäki Instituutin edustajat tiedottivat pelin lanseerauksesta Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa (ITK) -konferenssissa Hämeenlinnassa 10.4.2014.

Tablet-versiossa harjoitellaan kirjain-äänne-vastaavuuksia ja pelin vaikeustaso mukautuu käyttäjän omien taitojen mukaan. Tablet-versio mukailee Ekapeli-Eskaria sekä alkuperäistä Ekapeliä, mutta on oma erillinen versionsa.

Molla-hanke on ilmoittautunut mukaan tablet-version testiryhmään.

 

Molla ABC -peli nyt myös Windows-tabletteihin ja -puhelimiin!

Molla – varhaiskasvatuksen verkkotaidot ja -menetelmät -hankkeessa tuotettu Molla ABC -tekstauskirjain- ja numeropeli on nyt saatavilla myös Windows-tabletteihin ja -puhelimiin. Pelin pääsee lataamaan ilmaiseksi siten myös Mollan jatkohankkeeseen hankituille Surface-tableteille. Lataaminen tapahtuu Windows-kaupan kautta.

Pelattavissa edelleen myös suoraan selaimessa sekä ladattavissa tietokoneelle, iPadille ja Android-tableteille: https://hehto.fi/molla/pelaa/ (linkki päivitetty 11/2022)

Molla-abc

Surface-tabletteja neljään uuteen päiväkotiin

Uusien Molla-hanketoimijoiden ensimmäinen koulutuspäivä vietettiin Windows Surface RT -tablettien käyttöä opetellessa. Uusi tuttavuus herätti monenlaisia ajatuksia – paljon oli uutta ihmeteltävää, opittavaa ja muistettavaa, joskin osalle tablet-laitteet olivat jo kotoa tuttuja.

Koulutuksen aikana tutustuttiin paitsi laitteen ominaisuuksiin ja käyttöön myös Windows-appien maailmaan sekä testattiin sähköisten oppimateriaalien toimivuutta ko. tableteilla. Hyvin toimivat esimerkiksi esiopetuksessa supersuosion saaneet Pikku Kakkosen sekä Papunetin materiaalit. Vielä kun tuosta Molla ABC -kirjainpelistä saataisiin oma versio tälle tabletille, totesi yksi opettajista. Suunnitteilla on, ja toivotaan, että se saadaan pian toteutukseen.

Uusina Molla-yksikköinä aloittivat Arkeologinkadun, Halisten, Kerttulin ja Vasaramäen päivähoitoyksiköt. Koulutuksen jälkeen tabletit lähtivät päiväkoteihin ja pääsevät siellä vuorostaan esioppilaiden hyppysiin. Tablet-koulutuksia ja Molla-toimintaa jatketaan opettajatapaamisten muodossa TOP-keskuksessa – niissä jaetaan syntyvää osaamista ja opetusideoita eri yksiköiden opettajien kesken. Kokemuksia tullaan julkaisemaan tässä blogissa.

WIN_20140211_151240 _smallIMG_4290_small

Mollan kolmet portaat -hanke polkaistiin virallisesti käyntiin ystävänpäivänä järjestetyllä infotilaisuudella, jonne kutsuttiin uusien pilottipäiväkotien johtajat sekä opetushenkilöstö. Ystävänpäivän vieraiksi saimme paikan päälle myös ensimmäisen Molla-hankkeen esiopettajia, jotka kertoivat uusille opettajille vinkkejä tietotekniikan opetuskäyttöön omien Molla-kokemustensa pohjalta. Esillä oli monenlaisia ideoita muun muassa kosketustaulun, dokumenttikameran, digikameroiden, piirtoalustojen, Bee-bot-robottien ja iPodien käyttöön. Turkulaisten opettajien lisäksi yleisön joukkoon saapui myös muutama vieraileva opettaja Raision kumppanihankkeesta. Kiitos kaikille esiintyjille ja osallistujille!

 

Molla ABC – kirjain- ja numeropeli julkaistu!

Molla ABC – kirjain- ja numeropeli on julkaistu virallisesti Hämeenlinnassa ITK -konferenssin yhteydessä torstaina 11.4.

2

Peliä voit pelata niin tabletlaitteilla, kosketustaululla kuin tietokoneella piirtoalustan kanssa. Esiopetusikäisille suunnatussa maksuttomassa, suomenkielisessä oppimispelissä harjoitellaan tekstauskirjainten ja numeroiden piirtämistä ”puuhun kaivertamalla”:

– pienet ja isot kirjaimet A-Ö ja numerot 0-9

– peli ohjeistaa merkkien oikeaoppisen piirtosuunnan

– peli tukee oppijan käsialan kehittymistä

– opetustilanteessa käytännöllinen: harjoiteltavat merkit ja toistojen määrä ovat pelaajan helposti valittavissa

Peli on toteutettu Molla-hankkeen Turun haarassa yhteistyössä NordicEdun kanssa. Poikkea tutustumaan peliin hankkeen ITK-toriosastolle A2! NordicEdun edustajat seuraavaksi paikalla perjantaina klo 13:00.

Lisätietoja ja latauslinkit eri alustoille: http://nordicedu.com/molla/ . Voit hakea pelin maksuttomasti myös suoraan AppStore ja Google Play -kaupoista!

Mollan kirjain- ja numeropeli testauksessa

Molla-hankkeen Turun haarassa yhteistyössä NordicEdun kanssa toteutettu numero- ja kirjainpeli on testivaiheessa ja julkaisuajankohta lähenee. Peli julkaistaan maksuttomaan jakeluun Hämeenlinnan ITK 2013 -tapahtumassa, Molla-hankkeen ITK-toriosastolla A2, torstaina 11.4.2013. Jos olet paikalla, poikkea ständillä torstaina tai perjantaina kokeilemassa ja noutamassa latausohjeet! Jos et pääse paikalle, saat vastaavat tiedot tästä blogista torstai-iltapäivästä alkaen.

Oppimispelissä harjoitellaan kirjainten ja numeroiden piirtämästä ”puuhun kaivertamalla”. Peli toimii kaikilla kosketusnäyttölaitteilla, esim. iPad, Android ja PC+kosketustaulu tai vaikka PC+piirtoalusta.

Esimakuna video eskarilaisen suorittamasta beta-testistä:

 

Tablet-laitteet päiväkoteihin

Suotorpankujan ja Itäharjun päivähoitoyksiköt saivat Android-pohjaiset Acer Iconia A500 -tabletit käyttöönsä viime viikon alkupuolella. Ennen luovutusta laitteet päivitettiin ja valmisteltiin käyttökuntoon TOP-keskuksessa.

Tabletteihin tutustumassa.

 

Käyttöönotto sujui päiväkodeissa hyvin ja iloisissa tunnelmissa – niin lapset kuin aikuisetkin tutkivat innokkaasti tablettien ominaisuuksia ja tutustuivat erilaisiin sovelluksiin. Erityisen hauskaa oli huomata, kuinka nopeasti esikouluikäiset näyttivät omaksuvan kosketusnäytön ja ohjelmien toimintaperiaatteet.

Piirto- ja väritysohjelmat kiinnostivat lapsia.

 

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mihin kaikkeen tabletit taipuvat. Laitteistopuolella on vielä vuorossa Windows-koneiden asennus, minkä  jälkeen jokainen päivähoitoyksikkö pääsee hanketoiminnassa täyteen vauhtiin.

Laitteet toimituksessa

Hankekohteissa käytettävät laitteet on nyt tilattu. Joka kohteeseen tulee opettajalle Windows-työasema sekä SmartBoard-kosketustaulu ja väritulostin. Lasten käyttöön tulee Pernontiellä ja Jalustinkadulla Windows-työasemia (4 kpl). Viinamäenkadulla ja Suotorpankujalla lapset saavat Android-pohjaiset tablettilaitteet.Näin saamme kokemuksia erilaisisten laitteiden antamista mahdollisuuksista ja toisaalta rajoitteista.

Tablettilaite valmiina käyttöön.

Molla-hankkeen toimijat kokoontuvat yhteiseen koulutuspäivään 25.1. TOP-keskukseen. Tällöin tutustutaan mm. kosketustaulun mahdollisuuksiin ja annetaan vinkkejä laitteiden käyttöönottoon. Tavoitteena on myös ottaa sähköistä oppimateriaalia lasten käyttöön lähiviikkoina. Tässä osassa hanketta yhteistyökumppaneinamme ovat Suomen suurimmat toimijat tällä alalla, Otava ja Sanoma Pro.

Tabletteja testauksessa

Molla-hankkeessa kokeillaan sekä kiinteitä että liikuteltavia päätelaiteratkaisuja. Liikuteltaviksi laitteiksi ollaan hankkimassa Android- tai iOS-pohjaisia tablettilaitteita. Testaamme parhaillaan erilaisia laitteita saadaksemme kokemustietoa hankintojen tueksi. Kuvan saat suuremmaksi klikkaamalla sitä.

Asus Eee Pad Transformer (vas. ylh. – ilman näppäimistötelakkaa), Samsung Galaxy Tab 10.1 (oik.ylh.), Lenovo ThinkPad (vas. alh.) ja Apple iPad 2 (oik. alh.)