Molla vieraili Tampereella!

Turun Molla-toimijat kävivät tutustumassa Epun mediareppu -hankkeen toimintaan Tampereella 24.5. Matkaan lähti TOP-keskuksen hanketiimi sekä Itäharjun että Pernon päiväkotien henkilökuntaa. Lisäksi paikalla oli Lappeenrannan ja Helsingin Molla-hankkeiden väkeä sekä Tampereen eVarikon edustajat.

Muotialan koulutalolla.

 

Vierailun tarkoituksena oli tutustua Eppujen luomiin hyviin opetuskäytänteisiin, verkostoitua ja vaihtaa kuulumisia. Epun mediareppu on Opetushallituksen ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön esi- ja alkuopetuksessa. Hankkeessa on muun muassa kehitetty toiminnallisia yhteistyömalleja esi- ja alkuopetuksen nivelvaiheeseen sekä etsitty sopivia laite- ja tilaratkaisumalleja. Sisällöllisesti  teemat ovat lähellä Turun Molla-hankkeen toimintaa, joten odotukset päivälle olivat kovat!

Kokoonnuimme rautatieasemalle, josta siirryimme yhteiskuljetuksella Kanjonin koululle seuraamaan esikoululaisten ja ekaluokkalaisten yhteistä oppituntia, jossa käytettiin iPod Touch -laitteita. Ekaluokkalaiset ja eskarit valokuvasivat ja videoivat pareittain kevään merkkejä koulun pihassa ja lisäsivät niihin oman selostuksen. Ideana oli, että laitteisiin hieman paremmin perehtyneet vanhemmat oppilaat opettivat eskareille iPodin ja sovellusten käyttöä. Työskentely sujui hienosti ja oppilaat esittelivät innostuneena tuotoksiaan meille vieraille. Teknisesti Ipod Touchit olivat vakuuttavia: näyttö, kaiuttimet ja mikrofoni ovat yllättävän korkealaatuiset. Myös kokonsa puolesta laite tuntui sopivan mainiosti pienemmillekin käsille.

iPod Touchiin tutustumassa. Lapset esittelivät vieraille mm. sovellusta, jonka avulla voi opetella taittelemaan origameja.

 

Aamupäivän auringossa vietetyn ulkoiluhetken jälkeen siirryimme koulun sisätiloihin, jossa tutustuimme Adobe Connect -verkkokokousjärjestelmän avulla toteutettuun jaetun opettajuuden malliin. Kokousmikrofonin, web-kameran ja videotykin avulla oppilaat näkevät ja kuulevat toistensa tekemiset reaaliaikaisesti Kanjonin ja Hallilan koulujen välillä. Ennen oppitunnin alkua oppilaista nimetään  kamera- ja äänivastaavat, jotka käyttävät laitteita tunnin aikana.  Torstaina teemana oli kevätaskartelu. Aluksi oppilaat muun muassa tunnistivat perhosia kirjoista ja perehtyivät siipien symmetriaan Kanjonin ekaluokkalaisten johdolla. Tämän jälkeen siirryttiin itse askarteluun: web-kameran kuvan avulla oppilaat opettivat pareittain työn eri vaiheita toisilleen. Lopuksi kaikki pääsivät vielä näyttämään valmiit työnsä muille. Aika meni kuin siivillä – oppilaat olivat selvästi tulleet sinuksi uuden oppimisympäristön ja tekniikan kanssa.

Lounaan jälkeen siirryimme Muotialan koululle tutustumaan esi- ja alkuopetuksen yhteistyöhön. Muotialassa toteutetaan esi- ja alkuopetuksen yhteistyömallia, jossa eskarilaisista sekä 1. ja 2. luokkien oppilaista muodostetaan syyslukukauden yhdessä toimivia kolmikkoryhmiä. Keväällä puolestaan toteutetaan sekaryhmissä erilaisia mediapajoja. Vierailun aikana nousi esille muun muuassa yhteistyön organisoimisen käytännön haasteet sekä opettajien osaamisen ja jakamisen merkitys.

Viimeisenä varsinaisena vierailukohteena oli Hallilan koulu, jossa pääsimme seuraamaan mobiiliblogin tekemistä. Muutamista innokaista ekaluokkalaisista koostunut ”demoryhmä” esitteli hankeväelle, kuinka helposti ja nopeasti mobiililaitteet taipuvat blogin sisällöntuotantoon. Tampereen yliopiston kanssa yhteistyönä toteutetussa mallissa käytetään suljettua blogialustaa ja neljää Nokian N97 -puhelinta. Oppilaat olivat aiemmin äidinkielentunnilla käsitelleet vastakohtia, joten he saivat tällä kertaa tehtäväkseen napata matkapuhelimen kameralla aiheeseen liittyvät otokset.  Varsin nopeasti blogiin ilmestyikin kuvat muun muassa ”pienestä ja suuresta” sekä ”kapeasta ja leveästä” vastakohtaparista.

Päivän päätteeksi suuntasimme vielä opetusteknologiapalveluiden tukipisteenä toimivalle eVarikolle, joka vastaa mm. koulujen laite- ja ohjelmistohankinnoista sekä tvt:n opetuskäytön pedagogisesta tuesta. eVarikolla vaihdoimme  kahvittelun lomassa hankekuulumisia sekä jaoimme erilaisia matkan varrella hyväksi havaittuja käytäntöjä ja vinkkejä.