Pajatyöskentelyä Paattisilla

Paattisten päiväkodin Toffinkujan yksikössä kokeiltiin viime viikolla kiertopistetyöskentelyä. Lapset pääsivät kiertämään 3-5 hengen pienryhmissä työpisteitä, joissa harjoiteltiin erilaisia taitoja tieto- ja viestintätekniikan avulla. Päivähoitoyksikön henkilökunnan apuna toimivat  TOP-keskuksen Saila ja Mikko. Neljän työpisteen kiertämiseen oli varattu noin tunti, joten yhden rastin kestoksi muodostui 15 minuuttia.

kooste
iPodit, Molla ABC -peli, Bee-Botit ja piirtoalustat lasten käytössä.

 

Ensimmäisellä työpisteellä kokeiltiin iPodeilla Matikka 3-6v ja Matikka 4-7v -appseja, jotka soveltuvat matemaattisen taitojen harjoitteluun. Seuraavaksi siirryttiin Bee-Bot -luokkasetin pariin. Ohjelmoitavat ”pörriäiset” otettiinkin erityisen innostuneesti vastaan! Bee-Bot -roboteilla harjoiteltiin muun muassa numeroita ja erilaisten muotojen tunnistamista. Kolmannella työpisteellä harjoiteltiin tekstauskirjaimia ja numeroita uunituoreen Molla ABC -pelin ja kosketustaulun avulla. Viimeisellä rastilla puolestaan kokeiltiin ensimmäistä kertaa piirtoalustoja – lopputuloksena syntyi monia hienoja taideteoksia, vaikka kynän käyttö ja hienomotoriikan oppiminen lyhyessä ajassa onkin verrattaen haastavaa.

pörriäiset
Lasten keksimä pörriäisleikki: tuoleilla liikkuttiin samalla tavalla kuin Bee-Bot -roboteilla.