Syksyn ensimmäinen koulutusiltapäivä

Syksyllä alkoi Molla-hankkeen toimintakauden viimeinen osio. Kokoonnuimme TOP-keskukseen yhteisen koulutusiltapäivän merkeissä suunnittelemaan loppuvuoden toimintaa. Päiväkotien henkilöstössä on tapahtunut kesän aikana muutoksia, joten tapaamiseen saatiinkin mukaan peräti viisi uutta lastentarhanopettajaa ja hoitajaa. Syksy näyttää varsin mukavalta: ohjelmassa on muun muassa pedagogisten mallien laadintaa, tablettyöpaja ja Xbox-kokeiluja.

molla-hanketapaaminen_s2013

Päivän päätteeksi suuntasimme vielä porukalla ulos aarteenetsintään. Tehtävänä oli löytää Google Maps -kartan ja iPodien avulla viereiseen puistoon kätketty aarre. Muutaman kommelluksen saattelemana Itäharjun päivähoitoyksikön joukkue selviytyi leikkimielisen kilpailun voittajaksi. Tarkoituksena on myöhemmin kokeilla vastaavaa myös päiväkodeissa.

Suunnistus