Puolalan alakoulun saksan kieliluokkien projektit 16-17

Kielivirta -hankkeen puitteissa pidettiin Puolalan alakoulussa saksan kielen kielenelävöittäjän ylimääräiset tunnit kaikilla luokka-asteilla jakotunnein. Tunnit mahdollistivat pitkäjänteisemmän projektityöskentelyn ja intensiivisemman kontaktin saksaa äidinkielenään puhuvaan ohjaajaan. Oppilaiden näkökulmasta oli innostavaa osallistua projektityöskentelyyn, jonka lopputulos näkyy omassa luokkatilassa/luokassa.

Luokan 1c kanssa aiheena oli: Oma kehoni – MEIN KÖRPER. Maalasimme ihmiskehon vesivärein. Irtolappuihin kirjoitimme ruumiiinosien nimet saksaksi. Ruumiinosien nimet ovat irroitettavissa (sinitarroilla) sanaston uudelleen harjoittamista varten. Työn ohessa lauloimme ja harjoittelimme sanoja erilaisilla loruilla. Samalla harjoittelimme värejä ja adjektiiveja sekä yksinkertaisia lauseita.

Luokan 2c aihe oli vuodenympyrä – DER JAHRESKREIS. Askartelimme ison vuodenympyrän 12 kuukaudesta ja 4 vuodenajasta. Jokaiseen kuukauteen liittyy kuva, joka kuvaa tyypillistä tekemistä. Kuvia väritettiin. Kuukaudet laitettiin oikeaan järjestykseen ja liimattiin isoon alustaan. Kuukauden ja vuodenajan nimet saksaksi tulivat tutuksi. Oppilaat oppivat kertomaan muutamia lauseita, mitä eri vuodenaikoina voidaan tehdä. Opittuja sanoja harjoittelimme laulaen ja leikkien.

Luokka 3c teki kahden tai kolmen oppilaan ryhmissä kalenterin luokkahuoneeseen – DER JAHRESKALENDER. Kuukausien ja viikonpäivien nimien lisäksi tulivat myös saksalaiset pyhä- ja lomapäivät sekä niiden nimitykset saksaksi tutuiksi.  Sen lisäksi jokainen ryhmä valitsi oman kalenterisivun aiheen. Lopputulos oli saksankielinen kalenterisivu, joka esitti omaan aiheeseen liittyvää sanastoa saksankielisin sanoin ja kuvin. Tutuksi tuli myös askarteluun liittyvää sanastoa ja erityisesti oman aiheen sanastoa, jonka oppilaat selvittivät itsenäisesti tietokirjoista, sanakirjoista jne. Sanasto piti tarkistuttaa opettajalla. Aiheina olivat mm. Aamuyö, Vappu, Kesäpäivä, Eläimiä, Merieläimiä, Leipominen ja keittiötarvikkeet, Kaveri yökylässä jne. Vaikka aiheet olivat itse valittuja, tuli niiden avulla käsitellyksi hyödyllistä oppilaiden arkeen liittyvää sanastoa.

Luokka 4c teki tietokoneella kahden oppilaan ryhmissä powerpoint-esityksen kotikaupungista TURKU – MEINE HEIMATSTADT. Jokainen valitsi 2-3 nähtävyyttä ja yhden itselle henkilökohtaisesti tärkeän paikan. Oppilaat etsivät itsenäisesti netin ja esitteiden avulla tietoa ja kuvia kohteistaan. Sen jälkeen he käänsivät tekstin ja tutustuivat sähköisten sanakirjojen käyttöön. Kuvista ja tiedoista he tekivät 3-5 sivuisen powerpoint-esityksen per ryhmä. Kaikki esitykset yhdistettiin. Suullinen oman työn esittäminen koko luokalle jäi ajan puutteesta johtuen tekemättä. Aihetta jatketaan viidennellä luokalla. Tutuimmaksi tuli Turku, matkailusanasto ja vuosiluvut. Oppilaat olivat erittäin taitavia Power-Point-käyttäjiä.

Luokka 5c käsiteli reformaation juhlavuoden johdosta aihetta Mikael Agricola – FINNLANDS REFORMATOR. Kukin ryhmä tutustui ensiksi Mikael Agricolan elämään ja kohteisiin, jotka liittyvät Agricolaan Turussa. Sitten menimme iPadien kanssa kuvaamaan Agricolaan liittyviä paikkoja Turussa. Kuvat yhdistettiin yhdeksi Power-Point-esitykseksi (koko luokan yhteinen). Oppilaat kirjoittivat itse kuvatekstit. Esitys jäi ajan puutteesta johtuen esittämättä. Saatujen tietojen perusteella oppilaat keksivät kysymyksiä, jotka liittyvät Agricolaan. Kysymyksistä tehtiin Kahoot, jota sekin jäi pitämättä. Jatkamme Agricolan aihetta syksyllä reformaatiopäivän yhteydessä lokakuussa.

ohjaajana: Anke Michler-Janhunen, saksan kielenelävöittäjä