Teimme pelastautumisharjoituksen Maarianhaminan meriturvakeskuksessa. Uimapuku, miesten vanhat gollegehousut/pitkät kalsarit, sukat, t-paidat ja pelastusliivit puettiin pelastautumispukujen alle. Aluksi jokaisen piti kääntää pelastuslautta ja ammattisukeltaja oli mukana auttamassa pelastuslautan alle jääneitä kääntäjiä. Altaaseen laitetttiin aallokkoa ja tuulta ja harjoittelimme ryhmäkelluntaa ja letkan muodostusta kahdessa ryhmässä. Hyppäsimme viidestä metristä (kuvitellun laivan kannelta) altaaseen ja sen jälkeen kaikki nousivat vuorotellen pelastuslauttaan. Tuuli nousi, aallokko keikutti lauttaa ja valot sammuivat. Istuimme siellä vierekkäin ja pohdimme tositilanteita ja pelastautumispukujen alle hiipivää kylmyyttä. Lopuksi kiipesimme luotsitikkaita pitkin ylös (laivaan) ja lähdimme saunaan lämmittelemään. Harjoitus oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva kokemus.
Iltapäivällä ykkösryhmä lähti kohti Turkua ja toivotimme kakkosryhmän tervetulleeksi Maarianhaminaan, Lokkiin ja meripelastautumiskeskukseen uuteen harjoitukseen. Näillä näkymin hyödynnämme 10m/s pohjoistuulen ja lähdemme illansuussa kohti Kökaria.
Saavuimme Maarianhaminan Länsisatamaan aamulla kello 5.45. Purjehdimme läpi yön. Tuuli oli enimmillään 8 m/s ja nostimme genaakkerin ja välillä fishermanin. Keskellä yötä akut tyhjenivät ja hetki ajettiin pelkästään kompassin ja kartan avulla. Aamuyöstä tuuli tyyntyi ja kääntyi pohjoiseen. Nyt siivoamme venettä ja seuraavaksi lähdemme pelastautumisharjoitukseen Maarianhaminan merikouluun. Oppaanamme toimii Jouko Moisala.
Väderskär, kaukainen ulkosaariston saari Ahvenanmaan pohjoisosissa on monille tuttu Myrskyluodon Maijan tarinan tapahtumapaikkana. Anni Blomqvist kuvaa kirjasarjassaan 1800-luvun elämää Myrskyluodolla. Hän kirjoittaa isotätinsä tarinaa myrskyisestä elämästä myrskyisellä saarella.
Maija (oikealta nimeltään Maria Mickelsdotter) naitetaan häneltä kysymättä Jannelle, ja pari muuttaa Myrskyluodolle. Suomessa aikuinen tytär sai päättää itse avioitumisestaan vasta 1864, jolloin asiasta säädettiin keisarillinen asetus.
Heidän elämänsä on työn tekoa, Janne kalastaa elantonsa eteen ja Maija hoitaa kotia ja lapsia. Maija opettelee tottumaan elämään saarella, ja lopulta suhde saareen on todella vahva.
Maija kuitenkin kokee suuren menetyksen kun tarinan mukaan hänen miehensä hukkuu ja jää yksin sinnittelemään Väderskärillä. Todellisen Maijan mies menehtyi oikeasti kuitenkin vatsavaivoihin, ja kirjailija onkin ottanut hukkumistapahtuman omasta elämästään, sillä Blomqvistin oma mies menehtyi hukkumalla.
Janne ja Maija olivat torppareita, eli he tekivät töitä vuokraisännälleen, jotta he saivat asua saarella. Tarinan Janne kalasti ja osuuden kalasaaliistaan hän toimitti tilallisille, jotka olivat alueet torppareiden käyttöön antaneet. Maijalla ja Jannella oli myös omia lehmiä, jotka mahdollistivat saarella lähes omavaraisen elämän. Lehmistä he saivat maitoa ja siitä voita. Lehmistä oli myös hyötyä talvella , jolloin heidän mökkinsä pääsi palamaan. Janne ja Maija menivät yöksi navettaan, sillä lehmien tuottama lämpö mahdollisti yön yli selviämisen kylmältä.
Viisiosaista Myrskyluoto-sarjaa pidetään ansiokkaana saariston elämän kuvauksena. Maija Michelsdotterr syntyy vuonna 1824 autonomian ajan Suomessa. Kirjassa kuvataan arkielämää, työtapoja erityisesti kalastusta, mutta myös historiallisia tapahtumia kuten Oolannin sotaa, nälkävuosia ja siirtolaisuutta Amerikkaan. Elämäntapa saaristossa on ajan hengen mukaan syvästi kristillinen.
Tuona aikana oli monia uskomuksia, jotka saattavat kummastuttaa nykyään ihmisiä. Esimerkiksi uskottiin teräksen oven päällä tuovan turvaa ja suojaavan pahalta. Siitä mainittiinkin katkelmassa Myrskyluodon Maijaa:
”-Tuntuu vähän omituiselta panna maata tällä lailla taivasalla, eikä ole olekaan, Maija sanoo asettuessaan pitkäkseen
Ei kai meitä täältä kukaan varasta
En minä nyt ihan varastamista tarkoittanutkaan. Mutta jos jotain pahaa voisi tulla, kun ei oviaukon päälläkään ole mitään teräksistä
Älä ajattele mitään pahoja nyt. Vaikka jos sinä luulet että teräaseista jotain hyötyä on, niin ei muuta kuin nouset ja isket kirveen ovenkamanaan, se nojaa tuolla seinään
Mutta Janne ei nouse. Maija ei tiedämiten suurta hyötyä teräksestä olisi, mutta hän tietää että sitä on oltava niiden ovien yläpuolella, josta ihmiset kulkevat.”
Otimme näytteitä Väderskärin kaakkoispuolella, kapteenimme pientä pulpettivenettä hyväksikäyttäen. Sukeltaessamme törmäsimme noin kolme kiloiseen haukeen, noin 500g ahveneen ja vielä noin 1,5kg haukeen. Näytteeksi keräsimme erilaisia leviä ja eliöitä. Näkösyvyydeksi mittasimme hulppeat 9,5 metriä! Kristallin kirkkaassa meressä oli mukava pulikoida, näytteitä keräillen.
Näytteet tutkittiin tukikohdassamme, Lokissa. Levien joukosta löysimme kolme Itämeren neljästä simpukasta. Sinisimpukoita löysimme monta. Sinisimpukat suodattavat noin litran tunnissa merivettä itsensä läpi. Itämerellä elävät sinisimpukat ovat stressaantuneita ja jäävät pienikokoisiksi, koska niillä on suolanpuutetta. Sinisimpukat saavuttavat sinisen värinsä kolmen vuoden ikäisenä.
Haaviimme kertyi myös runsas määrä leväsiiroja. Kovakuorinen leväsiira on puikulan muotoinen otus, jonka kuoren väri vaihtelee asuinpaikasta (levälajista) riippuen. Leväkotilot ovat noin 1cm mittaisia, joiden väri vaihtelee vaaleasta tummaan ja ravintona ne käyttävät levää. Myös leviä löysimme montaa eri lajia. Rakkolevä on täällä ulkosaaristossa erittäin puhdasta verrattuna sisäsaariston rakkoleviin, jonka seassa ja pinnalla kasvaa ahdinpartaa, levärupea jne. mutta täällä ne olivat erittäin puhtaita. Rakkolevä tunnetaan puhtaan vesistön merkkinä ja täällä vesi oli vähintäänkin puhdasta, ainakin rakkolevän määrästä ja yleiskunnosta päätellen. Ahdinpartaa me poimimme sukeltamalla hieman pinnan alapuolelle, kallioiseen kohtaan. Sen seasta löysimme myös suolilevää. Mitä enemmän suolilevää on ahdinparran joukossa, sitä ravinteikkaampaa vesi on.
Pidimme kapteenin venettä käytössä luvattoman kauan, josta meitä rangaistiin. Saimme kuulla kunniamme ja lisäksi tuli ylimääräinen tiskivuoro. Rangaistusta lievensi se, että näytteet olivat hyviä opettajan mielestä ja se, että näkösyvyys muistettiin mitata ihan oma-aloitteisesti. Nyt on synnit pesty ja matka saa jatkua ilman huolen häivää.
Tutkivaa oppimista itse kerätyistä näytteistä biologian opettajan johdolla
Keskiviikko- aamuna heräsimme aurinkoisen taivaan alla. Söimme aamupalan, sekä pulahdimme nopeasti aamu-uinnille. Sen jälkeen lähdimmekin porukalla saaren toiselle puolelle olevaan Myrskyluodon Maijan ”Kotisatamaan” katsomaan, millaisissa olosuhteissa Maija ja hänen perheensä elivät. 1970-luvulla paikalla kuvattiin TV-sarja Myrskyluodon Maija ja jäljellä olevista rakennuksista talosta, navetasta, saunasta ja aitasta sai hyvän kuvan saaristolaisperheen elämästä 1800-l.
Rannalla saimme biologian opettajalta tehtäväksi etsiä mm. mahdollisimman monta eri levälajia, simpukkalajia, sekä mereneläviä. Löydösten avulla opettelimme tunnetuimpia Itämeren lajeja. Saimme tietoa esimerkiksi rakkolevästä, sinisimpukoista, sekä pieneliöistä. Oppitunnin päätteeksi saimme hieman aikaa uimiselle, sekä auringonotolle. Kävelimme takaisin Lokille, söimme ja joimme hyvin kuuman auringon alla ja koitti aika lähteä pitkälle purjehdukselle Maarianhaminaa kohti.
Saavuimme Väderskärin saarelle noin 20.30. Saari on tuttu Myrskyluodon Maijan tarinasta ja Maijan esikuvana ollut kirjasarjan kirjoittajan Anni Blomqvistin isotäti Maija Michelsdotter. Hän asui saarella lähes koko elämänsä.
Tutustuimme Maijan tarinaan ja 1800-luvun saaristolaiselämään Högbergetin huipulla. Opetus jatkui pitkälle yöhön.
Lokki aluksemme on kalliokiinnityksessä, joka aiheuttaa sen, että vahtivuorot joutuvat yöksi ankkurivahtiin. Puolentoista tunnit vahdit pyörivät läpi yön ja vahtien tehtävänä on seurata tuulta ja ankkuriköyden pitävyyttä.
Rannön historiallisen saaren jäädessä meidän näkökentän ulkopuolelle, ruoan hajuinen Lokki matkaa täyttä hönkää kohti Väderskäriä. Tonnikalan tuoksu on levittäytynyt joka puolelle Lokkia. Kokeneen merimiehen raavaat otteet ruorista luo kanssa matkustajille turvallisen olon. Viime kesällä viikon yksin merellä viettäneen Konsta Grönbergin uskomattomat navigaatiotaidot pitävät meidät ja Lokin poissa karikoilta, vaikka matkustammekin väylien ulkopuolella, melko karikkoisilla vesillä. Jo kauas jääneellä Rännön saarella tutustuimme saaren historiaan. Saarella on asunut kalastajia, jotka olivat jättäneet jälkeensä autioituneet rakennukset. Saarella oli hieman aavemainen tunnelma, joka todennäköisesti johtui unholaan jätetyistä rakennuksista. Pienissä rakennuksissa olivat vielä jääneet historiallisia esineitä ja rakennuksissa saa viettää yönsä ilmaiseksi. Saarella sijaitsee myös muistomerkki, joka on omistettu kolmelle todennäköisesti hukkuneelle ihmiselle, jotka lähtivät kalaan, mutta eivät koskaan palanneet. Oranssina hohtavan auringonlaskun siivittämä jatkamme tyylikkäästi kohti uusia seikkailuja. Lauri Leimu, Konsta Salmela ja Emil Leskinen
Isokarin luonto on todella monimuotoinen. Saarella kohtaavat vähäsuolainen Itämeri ja vielä vähäsuolaisempi Pohjanlahti, joka luo aivan ainutlaatuiset elinympäristöt lajeille. Isokarin luonnosta löytyy yhteensä yli 380 kasvilajia, jotka ovat tulleet saarille monien eri vaiheiden jälkeen. Saaren luontoon on tullut kasvilajeja muun muassa muuttolintujen mukana. Esimerkiksi Isokarilla kasvaa sembramänty, joka on peräisin kaukaa Siperiasta. Saarella on käytetty ennen kasveja erilaisina rohtoina. Hyviä rohtoja olivat esimerkiksi ketosilmänruoho, joiden uskottiin auttavan silmäsairauksiin. Myös Maarian verijuuresta erittyvää maitiaisnestettä käytettiin sisäelinsairauksien hoitoon.
Saarelta löytyy myös paljon muita hyödyllisiä kasvilajeja kuten mäkimeiramia (oreganoa) ja villikuminaa, joita voidaan käyttää ruoanlaitossa. Saarella löytyy myös sikoangervoa, jonka tärkkelyspitoisista marjoista saatiin nälkävuosina ravintoa. Siitä saatiin myös poltettua viinaa. Hietakastikka valtaa nykyään syksyisin saaren niityt, mutta ensi kesänä saarelle tuodaan lampaita, jotka laiduntavat saaren niittyjä ja pitää maiseman avoimena. Kallioimarteen lakritsan makuista juurta on käytetty ennen mausteena ja nykyään se on lähinnä mukavan makuinen luonnon herkku. Tyrni, korpipaatsama ja suomyrtti kuuluvat myös Isokarin lajistoon.
Saaren länsipuolella sijaitsevat mahtavat jääkauden muovaamat ja kelien piiskaamat silokalliot, joissa oli näkyvillä ruhjeita sekä siirroksia ja eri mineraaleista muodostuneita juonikuvioita. Kalliolammikoissa on välillä makeaa ja toisinaan suolaista vettä, koska mereltä tulevat suuret mainingit lyövät kalliolle merivettä ja pärskeet voivat lentää jopa majakalle asti. Talvella jäät painautuvat ylös kallioille ja kuluttavat siitä lähes kaikki kasvit ja jäkälät pois, paitsi haavankeltajäkälän, joka värittää graniittikalliot laikuittain keltaiseksi. Kalliossa olevista halkeamista kovalla kelillä aallot lyövät jopa 20 metriin asti kohti taivasta.
Kävelimme takaisin venesatamaan uutta tekeillä olevaa luontopolkua pitkin. Sen varrella olevan glo-järven rannalta löytyi kaksi kivistä 1800 luvun venelaituria, jotka törröttivät jo tukevasti sisämaassa maankohoamisen vuoksi. Polku oli toistaiseksi melko vaikeakulkuista mutta polkua tullaan raivaamaan ennen sen virallistamista. Isokarin glo-järvet ovat syntyneet, kun maa on kohonnut ja merenlahdet ovat kasvaneet umpeen ja niistä on muodostunut makeita sisäjärviä.
Kaksi vuotta täyttävä Selkämeren kansallispuisto
Pinta-alaa on alueella noin 912 km2, josta 98 % on veden alla, joten käytännössä alueella suojellaan merenpohjaa. Se sijaitsee Lounais-Suomessa Kustavista Merikarvialle yhteensä kahdeksan kunnan alueella. Vertailun vuoksi Saaristomeren kansallispuisto on 500 km2 pinta-alaltaan ja se on perustettu vuonna 1983 kun taas Selkämeren kansallispuisto on perustettu vuonna 2011.
Selkämeren kansallispuistoon meidät tutustutti Kari Laaksonen ja keväällä piikiltä pelastettu koira ’Vili Perkele’ joka oli innoissaan mutta rauhallinen uudessa ympäristössään.
Aamun sarastaessa Isokarin jylhässä maisemassa opiskelijamme olivat valmiina vastaanottamaan suuren määrän tietoa jääkauden jättämistä jäljistä Isokarin majakkasaarella. Monipuolinen kasvisto ja harvinaisista eläimistä koostuva eläinkunta on muodostunut alueelle tämän sijainnin takia. Reilu tunnin mittainen aamukävely Isokarin sileillä ja jykevillä kallioilla oli mieltä rauhoittava kokemus. Opiskelulta ei voitu vieläkään välttyä ja tiukkaa asiapitoista tekstiä tuli joko oppaamme suusta tai kaikille tutuiksi tulleen biologian ja maantieteen opettajamme Nina Branderin suusta. Jääkauden muovaavia kalliokerroksia vasten piiskasivat Itämeren raa’at mainingit. Kävely päättyi takaisin aluksellemme, joka odotti innokasta nuorisoa, jotka olivat valmiina siivoamaan aluksemme.
Lähtömme keskeytti viereen laskeutuva Eurokopteri, joka kuuluu Suomen puolustusvoimille. Kopterin synnyttämä tuulenpuuska nosti merestä pientä tihkusadetta, joka sai Lokkimme ikkunatkin kostumaan. Nopeasti ohi ollut operaatio päättyi, kun helikopteri katosi taivaanrannan taa vain muutaman kymmenen metri merenpinnan yläpuolella. Selkämerellä pidettävän sotaharjoituksen vuoksi pääsimme näkemään isänmaamme puolustajat tosi toimissa. Köydet irti ja keula kohti suurta tuntematonta.
Teimme pelastautumisharjoituksen Maarianhaminan meriturvakeskuksessa. Uimapuku, miesten vanhat gollegehousut/pitkät kalsarit, sukat, t-paidat ja pelastusliivit puettiin pelastautumispukujen alle. Aluksi jokaisen piti kääntää pelastuslautta ja ammattisukeltaja oli mukana auttamassa pelastuslautan alle jääneitä kääntäjiä. Altaaseen laitetttiin aallokkoa ja tuulta ja harjoittelimme ryhmäkelluntaa ja letkan muodostusta kahdessa ryhmässä. Hyppäsimme viidestä metristä (kuvitellun laivan kannelta) altaaseen ja sen jälkeen kaikki nousivat vuorotellen pelastuslauttaan. Tuuli nousi, aallokko keikutti lauttaa ja valot sammuivat. Istuimme siellä vierekkäin ja pohdimme tositilanteita ja pelastautumispukujen alle hiipivää kylmyyttä. Lopuksi kiipesimme luotsitikkaita pitkin ylös (laivaan) ja lähdimme saunaan lämmittelemään. Harjoitus oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva kokemus.
