Kalliolle kukkulalle

Lämpötila: 19 °C

Koordinaatit: 60°43’980N 021°01’420E

Tuulensuunta: Etelätuulta 6 m/s

Kello: 07:30-11:20

 Aamun sarastaessa Isokarin jylhässä maisemassa opiskelijamme olivat valmiina vastaanottamaan suuren määrän tietoa jääkauden jättämistä jäljistä Isokarin majakkasaarella. Monipuolinen kasvisto ja harvinaisista eläimistä koostuva eläinkunta on muodostunut alueelle tämän sijainnin takia. Reilu tunnin mittainen aamukävely Isokarin sileillä ja jykevillä kallioilla oli mieltä rauhoittava kokemus. Opiskelulta ei voitu vieläkään välttyä ja tiukkaa asiapitoista tekstiä tuli joko oppaamme suusta tai kaikille tutuiksi tulleen biologian ja maantieteen opettajamme Nina Branderin suusta. Jääkauden muovaavia kalliokerroksia vasten piiskasivat Itämeren raa’at mainingit. Kävely päättyi takaisin aluksellemme, joka odotti innokasta nuorisoa, jotka olivat valmiina siivoamaan aluksemme.

Lähtömme keskeytti viereen laskeutuva Eurokopteri, joka kuuluu Suomen puolustusvoimille. Kopterin synnyttämä tuulenpuuska nosti merestä pientä tihkusadetta, joka sai Lokkimme ikkunatkin kostumaan. Nopeasti ohi ollut operaatio päättyi, kun helikopteri katosi taivaanrannan taa vain muutaman kymmenen metri merenpinnan yläpuolella. Selkämerellä pidettävän sotaharjoituksen vuoksi pääsimme näkemään ikalliollasänmaamme puolustajat tosi toimissa. Köydet irti ja keula kohti suurta tuntematonta.

Eemil Leskinen, Konsta Salmela ja Lauri Leimu

 

4 vastausta artikkeliin “Kalliolle kukkulalle”

  1. Terveiset aurinkoisesta Turusta!

    Mekin saamme vielä nauttia kauniista ilmasta, vaikkakin vain luokkahuoneen ikkunasta. Onneksi kaunista ja lämmintä on vielä koulupäivän jälkeenkin.

    Terveiset kaikille ja nauttikaa ainutlaatuisesta kurssista!

    Terveisin
    Arja A.

  2. Ahoy sailors!

    Blogianne on mukava lukea. Tuttuja upeita maisemia. Teillä on ihanteellinen opiskeluympäristö! 🙂
    Näittekö Katanpäässä merikotkia? Entäs onko matkan varrella bongattu hylkeitä?
    Voikaa hyvin!

    Ulla ja Eki Rahila

  3. Kaikenlaista pääsette kokemaan! Toivottavasti matka jatkuu suostuisien säiden saattelemana.

  4. Ohoi!

    Kiva kuulla! Maisemat tosiaan ovat mielettömät ja hyvä sää jatkuu. Yksi merikotka ja monta hyljettä on bongattu. Olemme matkalla kohti Myrskyluotoa. Kiitos!

    Terkuin Juulia

Kommentit on suljettu.