Navigare

Aamupalan syötyämme suuntasimme kohti Katanpään historiallista tykkipatteristoa. Matkalla historianopettajamme Christiane kertoi meille Katanpään mielenkiintoisesta historiasta. Katanpää on palvellut Venäjää ensimmäisen maailmansodan aikana.  Venäläiset sijoittivat saarelle mongoolilaisia hunguuseja, joita pidettiin pahamaineisina maantierosvoina. He rakensivat saarelle kivesti noin 2 km pitkän tykkitien.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Katanpään linnake toimi myös osana Pietari suuren puolustuslinjaa. Kyseisen puolustuslinjan tehtävänä oli suojata Suomen etelärannikkoa, niin etteivät Venäjän viholliset pääse Suomen rannikon kautta hyökkäämään Venäjälle saatikka Suomenlahtea pitkin Pietariin.  Katanpäässä sijaitseva tykistö oli Pietarin puolustuslinjan pohjoisin tukikohta.

Suomen itsenäistymisen jälkeen puolustusvoimat ottivat saaren haltuunsa, ja saari toimi 1930-luvulla avovankilana. Vankien elämä saarella ei ollut helppoa, sillä Katanpään graniittikallioita käytettiin  kivien louhimiseen. Kivistä tehtiin mm.teitä Euroopan kaupunkeihin. Graniittikivi on helposti neliömäisiksi kimpaleiksi louhittavaa kiveä, joka mahdollisti kiven louhimisen yksinkertaisilla työkaluilla. Jokaisen vangin tuli valmistaa 80 kivetyksiin tai mukulakiviteihin soveltuvaa kuutiomaista graniittikiveä.

Talvi- ja jatkosodan aikana saarella sijaitseva tykistö ei päässyt ikinä kunnolla varsinaisiin tositoimiin, vaan se säästyi vihollisen pahimmilta hyökkäyksiltä.

Tämän jälkeen menimme saaren toiselle puolelle kivilouhimoon katsomaan vankien jättämiä jälkiä.

Tymon, Arttu ja Mikael/Köysipellet

Suuntasimme laiturille tutkimaan viereisen rannan näkösyvyyttä sekä käytimme ammattilaitteistoa hyväksemme. Meren näkösyvyydestä saa selville sen, miten syvälle auringon säteet osuvat ja missä kasvit ja levät pystyvät yhteyttämään. Tähän käytimme apuna Pietro Angelon kehittämää Secchi –levyä (Angelo teki ensimmäisiä hydrologisia tutkimuksia Välimerellä v.1865). Saimme selville, että näkösyvyys oli reilu 3 m ja tämän kertaamme 2:lla, niin pystymme päättelemään, millä syvyydellä kasvit pystyvät vielä yhteyttämään.  Halusimme myös ottaa talteen vettä 2 metrin syvyydestä, mistä pystyttäisiin muun muassa selvittämään veden suolapitoisuutta. Näytteen ottamiseen hyödynsimme Limnos vedennäytteenotinta, jolla saimme otettua näytteen merivedestä, lämpötila oli 17,6 astetta.  Lopuksi yritimme saada näytettä merenpohjasta Ekmanin pohjanoutimella. Kolmesta hyvästä yrityksestä huolimatta emme saaneet mitään näyttämisen arvoista mukaamme. Epäilimme että meren pohjassa saattaa olla pelkkää kalliota tai sitten tyhjin käsin jääminen oli näytteen ottajien käsissä.

Prinsessat ja Hsalon liskot

 

Äsken aloitimme vahtivuoromme navigoimalla. Irrotimme köydet kello 11.30 ja lähdimme suuntaamaan kohti Ahvenanmaata. Opimme uusia merimerkkejä ja lukemaan karttaa paremmin. Tuuli oli noin 6m/s W, maininki oli pienempää kuin eilen ja aallot olivat kevyen leppoisia. Maisema oli avaraa ja kasvillisuus läheisillä saarilla oli niukkaa. Saimme muutamat pisarat taivaalta päällemme, mutta onneksi ne olivat vain kuuroja. Nyt olemme jo keittiövahdissa ja pullat ovat menossa uuniin.

 

 

 

 

 

 

 

Prinsessat

Itämeri on vasta 9 000 vuotta vanha meri. Se syntyi viimeisimmän jääkauden jälkeen, kun jää suli. Itämerellä on paljon haasteita jo ilman ihmisiäkin. Monien eliölajien on vaikea kehittyä Itämeren alhaisen suolapitoisuuden takia syntyvästä fysiologisen stressin takia, kun taas joillekin lajeille alhainen suolapitoisuus on sopivampi.

Itämeri on pääasiassa murtovettä. Se on suolapitoisempaa kuin makea vesi, mutta pitoisuus ei saavuta valtamerten veden suolaisuutta. Itämereen tulee 10-20 vuoden välein Pohjanmereltä suolapulsseja. Suolapulsseista tulee suuria määriä suolaista, raikasta, hapekasta ja kylmää vettä. Se painautuu Itämeren pohjalle ja työntää hapetonta vettä pois edestään ja tuo elämää Itämeren pohjalle. Hapeton vesi työntyy Suomenlahdelle. Sadevesi Itämerellä on yleensä ensin haihtunut Atlantilla ja tiivistynyt pilviksi, jotka ovat ottaneet kurssin kohti Itämerta. Makeaa vettä Itämereen laskee Skandeilta sekä joista Itämeren valuma-aluuelta.

Itämeri on erityisen matala meri, sillä sen keskisyvyys on vain 54 metriä. Itämeri on kerrostunut. Pinnalla on lämmintä tai kylmää, hapekasta, vähäsuolaista vettä, kun taas pohjalla on 4 celsiusasteista, suolaista, vähähappista tai hapetonta vettä. Jään takia talvella yhteyttämistä ei tapahdu. Ympäröiviltä maa-alueilta valuu maatalouden lannoitteita, joiden mukana fosforia päätyy Itämereen.

Hirvensalon liskokuninkaat

Aapo, Aatos ja Ossi

Aloitimme reissumme tutustumalla Uuteenkaupunkiin ja erityisesti Uudenkaupungin rauhaan, joka solmittiin elokuussa 1721 tasan 300-vuotta sitten. Rauhansopimus solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä ja sillä on tärkeä merkitys Euroopan historiassa. Uusikaupunki juhlistaa 300-vuotisjuhlavuotta erilaisilla tapahtumilla ja juhlavuosi huipentuu ”rauhankuukauteen” elokuussa 2021.

Uudenkaupungin rauha on merkittävä, koska se lopetti isonvihan. Isovihalla tarkoitetaan aikaa vuosina 1713-1721, jolloin Venäjä miehitti Ruotsiin kuuluneen Suomen alueita, ja pyrki saamaan alueita Ruotsilta itselleen.  Tuohon aikaan  ja Uudessakaupungissa asui 600 ihmistä ja Venäjä toi sinne, jopa 8 000 sotilasta. Venäläisillä kaleereilla oli satamapaikka kaupunginlahdessa. He myös vallittivat kaupungin länsipuolen ja paikka tunnetaan nykyään nimellä Vallimäki.

Uudenkaupungin rauha  lopetti myös suuren pohjan sodan, joka käytiin Venäjän ja Ruotsin välillä. Sota päättyi Ruotsin tappioon, jonka toimesta maa joutui luovuttamaan suuria alueitaan, kuten Inkerinmaan, Käkisalmen, Tallinnan ja Viipurin. Tämän seurauksena Ruotsi menetti asemansa suurvaltana Euroopassa.

Rauhansopimus solmittiin Uudenkaupungin torilla pienessä neuvottelu salissa. Salin vanhalla paikalla on tällä hetkellä muistomerkki, joka kuvaa hienosti sitä, miten neuvotteluissa Ruotsi majoittui lännen puolella kaupunkia ja Venäjä idässä. Neuvottelut käytiin kansainvälisesti saksan kielellä. Sopimuksen solmiminen pitkittyi, kun Ruotsi ei suostunut luopumaan Viipurin alueestaan, mutta lopulta taipumaan.

Hauskana yksityskohtana kuulimme, neuvotteluun tuoduista antimista on edelleen jäljellä jonkinlainen lista, jossa on muun muassa 540 kannua olutta sekä 2168 kanaa.

Lotta ja Erika

 

 

Aloitimme purjehduksen tutustumalla alukseen, sen käytäntöihin ja miehistöön. Jaoimme laiturissa vahdit ennen lähtöä. Lähdimme Uudestakaupungista kello 16.15. Lähdön hetkellä tuuli oli 4-6 m/s lännestä. Ajoimme Ukista moottorilla ulommas merelle ja sitten nostimme veneen kaikki neljä purjetta.

Meidän ryhmämme oli aluksi keittiövahdissa ja tehtävämme oli keittää sumppia aluksen termariin miehistön nautittavaksi. Kahvista tuli erinomaista ja uskon, että pääsemme keittämään sitä uudestaan. Vahtimme kesti kaksi tuntia, joista noin kaksi tuntia istuimme sisällä ja arvuuttelimme, kenelle tulee huono olo ensimmäisenä. Vastauksen kysymykseen saimme hetken päästä, kun siirryimme kannelle navigointivahtiin. Oikea vastaus oli Oinas. Hän vietti suuren osan ajasta veneen laidalla valmiina toimimaan. Oinaksen onneksi hänellä oli monta luottokaveria, jotka hoitivat hänen tehtävänsä.

Erityistä matkallamme oli Ruskon oman lintubongarin, Karosen bongaus saaren huipulla istuvasta pingviinistä. Erityistä tässä oli se, että pingviinit ovat erittäin harvinaisia Suomen saaristossa! Lintu jota luulimme ensin pingviiniksi, paljastuikin toisen lintuekspertin, Karvosen toimesta merikotkaksi.

Matkan yllättäjäksi nousi ruorimies Sillanmäki, joka näytti omat merenkulkutaitonsa mallikkaasti venettä luotsaamalla ja muita valistamalla. Ei olisi siis väärin kutsua häntä ”MVP:ksi”, eli siis most valuable playeriksi.

Rantauduimme Katanpäähän 20.10 ja ensimmäisenä huomasimme laiturilla vastassa olevat lampaat. Lammasekspertti Karvonen totesi lampaiden olevan erittäin kesyjä ja vieraskoreita. Sen jälkeen olemme kirjoittaneet reissun tapahtumista laiturilla istuen.

Erityiskiitokset kipparille ja förstille, jotka pitivät tunnelman korkealla pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Heiltä saimme myös hyviä vinkkejä merisairauden estämiseen.

Hirvensalon Liskokuninkaat: Aapo, Aatos ja Ossi

 

Matkalla Ukiin pysähdyimme Lyökin edustalle, ja siitä kippari sekä perämies kuljettivat meidät pienissä ryhmissä kumivene Usvalla saareen. Kyseisessä saaressa sijaitsee Suomen vanhin merimerkki eli Lyökin pooki. Merkki on rakennettu saarelta louhitusta graniitista vuonna 1757.

Meriväylät ovat jo aikojen saatossa todettu elintärkeiksi kulkureiteiksi, sillä lähes kaikki Suomen kaupankäynti on tapahtunut ja tapahtuu yhä meriteitse. Tämän vuoksi turkulaisen valtiopäivämiehen Trappin Tukholman valtiopäiville tekemästä  aloitteesta rakennettiin tunnusmajakka vanhan Pohjanmaan väylän ja Ruotsiin johtaneen väylän risteykseen.

Läpikäytyämme pookin historia Christianen johdolla menimme tutkimaan saaren eliölajeja sekä leikkimielisesti kisaamaan siitä, että kuka löytää niitä eniten. Kisalle ei saatu yksimielistä tulosta, koska muutaman millin paksuisia surviaissääsken toukkia on lähes mahdoton laskea.

Opimme Ninan opastuksella, miten löytää eliöitä kasvien seasta planktonhaavilla. Tämän jälkeen opimme meren eri leväkerroksista ja löysimme paljon esimerkkejä kerroksien levistä, joka teki oppimisesta huomattavasti helpompaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Loppulystinä kaikkien piti poimia kourallinen tyrnimarjoja ennen kuin pääsimme pois saarelta. Huomisaamuna saammekin nauttia itse poimituista marjoista puuron päällä.

Saarelta lähdettyämme nostimme kaikki purjeet klo17.30, koska tuuli oli vihdoinkin kääntynyt länteen.

Seilaamme Uuttakaupunkia

Velhot: Aada, Meeri ja Emmi

Vahtivuoromme alkoi klo 8. Leo irroitti köydet rannasta, Elmeri ajoi Lokin Luvian Laitakarin betonilaiturista ja Atte ryhtyi navigoimaan.

Aurinko paistoi ja tuulta oli noin 4-5m/s etelä/kaakosta. Saarien suojasta päästyämme maininki oli noin 1,5m-2m eilisen tuulen jäljiltä. Etenemme tällä hetkellä koneella vastatuuleen, koska luoviminen veisi liikaa aikaa, ja Lokki luovii vähän huonosti. Meidän pitää olla huomiseen mennessä Uudessakaupungissa. Toivomme tuuliennusteiden ja lännenpuoleisen tuulen toteutumista, jolloin voisimme nostaa purjeet.

Tällä hetkellä olemme Olkiluodon ydinvoimalan kohdalla ja etenemme tosisuuntaan 200 astetta. Kannella olemme navigoinnin lisäksi opiskelleet ja havainnoineet meriympäristöä. Lehtori Brander luennoi ydinvoimasta.

Aallot syntyvät tuulen puhaltaessa pitkän aikaa samasta suunnasta. Opimme, että on olemassa erilaisia aallon pituuksista. Kun eri aallonpituudet yhdistyvät, muodostuu suurempia aaltoja. Aallonpituus tarkoittaa aallon harjojen välistä etäisyyttä toisistaan. Aallonpituudet näyttäisivät tällä hetkellä olevan noin 10m. Aallonkorkeus tarkoittaa aallon harjan ja pohjan välistä korkeutta. Arvioimme, että tällä hetkellä aallon korkeus noin 1-1,5m.

Loppukevennys: Aurinko paistaa!

Sulttaanit+Meeri

 

Tänään 90 prosenttia miehistöstä oli toimintakyvyttömiä osan päivää.  Vesi ja laatta lensivät, kukaan ei säilynyt kuivana. Meno alkoi hyvin, mutta pikkuhiljaa kovan tuulen ja maininkien jatkuessa meininki hyytyi tasaisesti.  Jokainen oli ihan hajalla lopussa. Hengissä kuitenkin. Illalla päivällisellä kerroimme toisillemme päivän kommelluksia (osa miehistöstä ei ollut hereillä koko matkaa), ja yleinen mieliala ja virkeys nousi. Rentoutuminen saunassa ja nukkumaan.

Velho, prinssi ja sultaani

Tulimme eilen Poriin Kallon saarelle ja yövyimme Kallon saarella BSF:n laiturissa. Tutustuimme satamakapteeni Pekkasakari Simulan johdalla Kallon majakkaan. Illalla saimme luvan saunoa pursiseuran saunassa. Lämpimät kiitokset vieraanvaraisuudestanne.

Tänään aamupäivällä opiskelimme Yyterin hiekkarannalla dyynien muodostumista ja syntyä sekä kävelimme upeilla rannoilla.

Köydet irti keskiviikkona 13.30. Suuntana avomeri. Etelätuulta 8m-10m/s.

Atte ja TSYKin Merilukio

PS: Kommentoikaa rohkeasti. Kommentit hyväksytään erikseen, joten pientä viivettä voi tulla.